Finanssipalvelujen konsolidointia? Fennia ja Handelsbanken yhteisiin tiloihin

Handelsbanken Suomi ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia laajentavat yhteistyötään kokeilemalla toimintaa samoissa toimitiloissa Vantaan kauppakeskus Jumbossa. Fennia avaa oman toimipisteensä Handelsbankenin Aviapoliksen konttoriin keskiviikkona 1.4.2009.

"Saman katon alla alkava yhteiselomme on kokeiluluonteinen ja sovittu alustavasti 2 vuodeksi. Uudella konseptilla haetaan tiiviimpää käytännön yhteistyötä ja asiakkaidemme palvelun parantamista – asiakkaan edut ja tarpeet huomioiden," kertoo pankinjohtaja Jaakko Hara Handelsbankenin Vantaan Aviapolis- konttorista. "Mikäli malli toimii ja kokemukset ovat myönteisiä, voidaan näin täydentää molempien yhtiöiden palveluverkostoja muuallakin Suomessa niissä paikoissa, missä vain toisella kumppanilla on konttori," toteaa puolestaan Fennian Suur-Helsingin yksityistalousalueen aluejohtaja Aija Tiilikainen.

Handelsbanken Suomi ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia aloittivat yhteistyön pankki- ja vakuutuspalvelujen tarjonnassa vuonna 2007. Yhteistyö perustuu erityisesti paikallisten konttoreiden väliseen yhteistyöhön. Kahden vuoden kokemukset yhteistyöstä ovat hyviä ja asiakaspalaute on ollut myönteistä. Yhteistyösopimus tuo etuja molempien yhtiöiden asiakkaille, jotka keskittävät vakuutuksensa ja pankkipalvelunsa Fenniaan ja Handelsbankeniin.

Yhteistyön kautta Fennian ja Handelsbankenin asiakkaille tarjotaan mahdollisuus edullisiin ja kokonaisvaltaisiin pankki- ja vakuutusratkaisuihin. Tavoitteena ei kuitenkaan ole rakentaa finanssitavarataloa, vaan yhteistyötä kehitetään kahden itsenäisesti toimivan yhtiön kesken.

One thought on “Finanssipalvelujen konsolidointia? Fennia ja Handelsbanken yhteisiin tiloihin

  1. Finanssialan järkevää yhteistyötä

    "Tavoitteena ei kuitenkaan ole rakentaa finanssitavarataloa, vaan yhteistyötä kehitetään kahden itsenäisesti toimivan yhtiön kesken."

    Paljon parempi ratkaisu kuin se, että A ostaa B:n ylihintaan ja ylihinta merkitään taseeseen "liikearvoksi", johon käsitteeseen yritysanalyytikot ovat alkaneet kiinnittää huomiota, kun P/B -luvun luotettavuutta arvioidaan.

    T. Juha

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,