Alan Greenspan kirjoitti talouden turbulensista 2007

Allan Greenspann

Alan Greenspan kirjoitti "The Age of Turbulence" kirjan vuonna 2007. Hänen teemoja olivat:

– johtajuus

– taloudellinen kasvu

– talouden nousukaudet

– kuplat ja paniikit

– presidentit

– globaalitalouden tulevaisuus

– mitä elämä on opettanut

Greenspanilla oli Amerikan rahataloudessa plajon valtaa. Hän oli näköalapaikalla kauan ja kirjan otsikkokin viittaa siihen, että talouden kuplahakuisuus oli hänellä hyvin tiedossa. Paksua opusta ei kirjoiteta hetkessä. Sisällön viilaukseen on ollut paljon aikaa ja runsaasti hyvää materiaalia.

Maailmantaloudesta katosi puhti viime syksynä. Syöksyimme syvään lamaan. Grenspaninsa lukeneet ehkä tiesivät aikoja ennen tsunamin alkua, mihin olimme menossa. Nyt jälkeen päin voimme pohtia, miksi talouden torjuntaohjuksia ei otettu käyttöön? Oliko sellaisia lainkaan olemassa? Talous saatiin pitkään nousuun, mutta "talouskoneessa" ei ollut laskutelineitä.

Greenspan myönsi oman syyllisyytensä sub-prime lainakupan kehittymiseen. Millainen rooli Bushilla ja Republikaaneilla oli talouden kuplittumiseen ja miten tavalliset amerikkalaiset saattoivat uskoa velkavetoisen arkitodellisuuden jatkumiseen ajasta ikuisuuteen?

Odotamme Suomessa kieli pitkällä uuden nousun alkua, toivomme, että talouden taantuma siirtyy historian hämärään, pois mielestämme ja arjestamme kuin paha uni, joka herätessä ei osoittautunut todeksi.

Nobelisti Paul Krugman kävi Suomessa kertomassa, että vientivetoisen kansantalouden elpymisen aikajänne on pitkä. Tiedämmekö nyt, mihin suuntaan pienen Suomen pitäisi rynnistää?

  • 1990-luvulla oli EU-projekti
  • Mitään suurta ei ole tiedossa?
  • Pelkistyykö tulevaisuusvisio "tuppisahattuun koivulautakasaan"?

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista