Kolmas pyörä tarvitaan

Elävä elämä on opettanut, että todellinen toimiva kilpailu vaatii enemmän kuin kaksi toimijaa. Kahden kilpailijan kun on aivan liian helppo vain jäädä peesaamaan toista ja lopulta asettua molempia miellyttävälle mukavuustasolle.
Vasta kolmas kilpailija tuo mukaan epävarmuuden ja todellisen taistelun markkinaosuuksista, josta kuluttajat aina hyötyvät palvelujen kehittämisenä ja myös alentuvina kustannuksina, kun kilpailijat eivät voi jäädä laakereilleen lepäämään ja tekemään asioita niin kuin aina ennenkin.
Etenkin matkapuhelinpuolella tämä kolmannen pyörän tulo markkinoille mullisti aikoinaan koko homman kuluttajien hyödyksi. Epäilen vahvasti, että jos kaksi suurta operaattoria hallitsisivat kenttää edelleen duopolina, olisivat matkapuhelinlaskumme edelleen aivan toista luokkaa kuin nyt.

Toisaalta kun kilpailu panee kilpailijat kehittämään toimintaansa ja tuotteitaan ja tuotteiden ja palveluiden suhteellinen hintataso putoaa, syntyy aivan uusia ja entistä laajempia markkinoita, joita ei ilman tätä trimmausta olisi ehkä koskaan syntynyt.
Todellisuudessa myös yritykset itse siis usein hyötyvät kilpailusta aivan yhtä paljon kuin kuluttajat, vaikka kilpailun tulo alalle voidaankin aluksi kokea uhkaavaksi ja ahdistavaksi.

Tätä taustaa vasten pelkään jo tilannetta, jossa S-ryhmä ja K-ryhmä pääsisivät kahdestaan päättämään mitä suomalaiset seuraavana päivänä syövät ja mihin hintaan.
Käytännön duopolin syntymiseen ei vaadita hämäriä lehmänkauppoja savuisissa takahuoneissa, vaan se syntyy aivan huomaamatta jo siitä, että yhden kilpailijan toimintaan on aivan liian helppo sopeutua.
Ilman erityisiä päätöksiä syntyvä molempia osapuolia hyödyttävä kilpailun hellittäminen vain tuppaa syntymään aivan liian helposti itsekseen tilanteessa, jossa osapuolia on vain kaksi. Kolmas toimija synnyttää väistämättä jo aivan uutta dynamiikkaa.

Kuluttajat toki asian loppukädessä päättävät. Jos kolmannet toimijat eivät pysty kehittämään sellaisia kustannustehokkaita konsepteja, jotka vetoavat oikeasti kuluttajien laajaan massaan, on käytännön duopoliin syntyminen edessä päivittäistavarakaupassa.
Tässä asiassa ei auta vaikka sata pakinoitsijaa vetoaisi tuhannessa pakinassa kilpailun puolesta, sillä vain kuluttajan käytännön ostosmarkkojen suunta lopulta ratkaisee mitä hommassa käy.

Aivan samalla tavalla meillä ei olisi super- ja hypermarketteja, jos kuluttajat eivät niissä haluaisi käydä. Jos supermarket-konsepti ei olisi aikoinaan tuonut kuluttajalle uutta selvää lisäarvoa, olisi ensimmäisetkin supermarketit jo aikaa sitten muutettu skeittihalleiksi ja me kaikki kävisimme edelleen kivijalkamyymälöissä.
Nyt alueellisen ja valtakunnallisen päätöksenteon edut esimerkillisellä tavalla yhdistänyt S-ryhmä ja kauppiasvetoisuuden avulla ponnistava K-ryhmä ovat onnistuneet vakuuttamaan kuluttajat.
Niiden kanssa pystyy kuitenkin aivan varmasti kilpailemaan tulevaisuudessakin, mutta se voi vaatia aivan uudenlaisia eväitä ja uudenlaista ajattelua. Meidän kaikkien kuluttajien etu vaatii, että näitä uusia eväitä todella myös löytyy.

Elävä elämä on opettanut, että todellinen toimiva kilpailu vaatii enemmän kuin kaksi toimijaa. Kahden kilpailijan kun on aivan liian helppo vain jäädä peesaamaan toista ja lopulta asettua molempia miellyttävälle mukavuustasolle.
Vasta kolmas kilpailija tuo mukaan epävarmuuden ja todellisen taistelun markkinaosuuksista, josta kuluttajat aina hyötyvät palvelujen kehittämisenä ja myös alentuvina kustannuksina, kun kilpailijat eivät voi jäädä laakereilleen lepäämään ja tekemään asioita niin kuin aina ennenkin.
Etenkin matkapuhelinpuolella tämä kolmannen pyörän tulo markkinoille mullisti aikoinaan koko homman kuluttajien hyödyksi. Epäilen vahvasti, että jos kaksi suurta operaattoria hallitsisivat kenttää edelleen duopolina, olisivat matkapuhelinlaskumme edelleen aivan toista luokkaa kuin nyt.

Toisaalta kun kilpailu panee kilpailijat kehittämään toimintaansa ja tuotteitaan ja tuotteiden ja palveluiden suhteellinen hintataso putoaa, syntyy aivan uusia ja entistä laajempia markkinoita, joita ei ilman tätä trimmausta olisi ehkä koskaan syntynyt.
Todellisuudessa myös yritykset itse siis usein hyötyvät kilpailusta aivan yhtä paljon kuin kuluttajat, vaikka kilpailun tulo alalle voidaankin aluksi kokea uhkaavaksi ja ahdistavaksi.

Tätä taustaa vasten pelkään jo tilannetta, jossa S-ryhmä ja K-ryhmä pääsisivät kahdestaan päättämään mitä suomalaiset seuraavana päivänä syövät ja mihin hintaan.
Käytännön duopolin syntymiseen ei vaadita hämäriä lehmänkauppoja savuisissa takahuoneissa, vaan se syntyy aivan huomaamatta jo siitä, että yhden kilpailijan toimintaan on aivan liian helppo sopeutua.
Ilman erityisiä päätöksiä syntyvä molempia osapuolia hyödyttävä kilpailun hellittäminen vain tuppaa syntymään aivan liian helposti itsekseen tilanteessa, jossa osapuolia on vain kaksi. Kolmas toimija synnyttää väistämättä jo aivan uutta dynamiikkaa.

Kuluttajat toki asian loppukädessä päättävät. Jos kolmannet toimijat eivät pysty kehittämään sellaisia kustannustehokkaita konsepteja, jotka vetoavat oikeasti kuluttajien laajaan massaan, on käytännön duopoliin syntyminen edessä päivittäistavarakaupassa.
Tässä asiassa ei auta vaikka sata pakinoitsijaa vetoaisi tuhannessa pakinassa kilpailun puolesta, sillä vain kuluttajan käytännön ostosmarkkojen suunta lopulta ratkaisee mitä hommassa käy.

Aivan samalla tavalla meillä ei olisi super- ja hypermarketteja, jos kuluttajat eivät niissä haluaisi käydä. Jos supermarket-konsepti ei olisi aikoinaan tuonut kuluttajalle uutta selvää lisäarvoa, olisi ensimmäisetkin supermarketit jo aikaa sitten muutettu skeittihalleiksi ja me kaikki kävisimme edelleen kivijalkamyymälöissä.
Nyt alueellisen ja valtakunnallisen päätöksenteon edut esimerkillisellä tavalla yhdistänyt S-ryhmä ja kauppiasvetoisuuden avulla ponnistava K-ryhmä ovat onnistuneet vakuuttamaan kuluttajat.
Niiden kanssa pystyy kuitenkin aivan varmasti kilpailemaan tulevaisuudessakin, mutta se voi vaatia aivan uudenlaisia eväitä ja uudenlaista ajattelua. Meidän kaikkien kuluttajien etu vaatii, että näitä uusia eväitä todella myös löytyy.

Related Posts