otsikoi TE. Otsikko ei ole pelkkää suomalaista liioittelua, sillä USA:n edustajainhuoneen jäsen

Paul E. Kanjorski on nostanut omaa poliittista profiiliaan lausumalla mm. seuraavaa: "It would have been the end of our political system and our economic systems as we know it."

Lausumat ja otsikot ovat loogista jatkoa jo viime syksystä asti tarjotulle tuuballe siitä, miten maailma muka kävi viime syksynä jonkun kuilun partaalla.

Minua puolestaan on syksystä asti ällistyttänyt se suhteellisuudentajun täydellinen puuttuminen, mikä näistä lausunnoista heijastuu.

Perspektiiviä ja vertailukohtaa saadaksemme muistuttaisin, että esim. New Yorkin ja Helsingin pörssit olivat pääsääntöisesti toiminnassa molempien maailmansotien aikana.

Kuriositeettina voi mainita, että sisällissodan raivotessa maassamme vuonna 1918 Helsingin pörssin reaalinen vaihto oli suurempi kuin kertaakaan seuraavien yli 50 vuoden aikana.

Kuriositeettina voi myös mainita, että Kuuban kriisin aikaan 1962 mm. NL:n sukellusveneen päällikkö antoi tiettävästi konkreettisen käskyn laukaista välittömästi ydinase USA:n laivasto-osastoa kohti.

Käskyn täytäntöönpano edellytti kuitenkin parin muun stressistä suunnilleen yhtä sekopäisen upseerin vahvistusta, joista ainakin toiselta vahvistus jäi puuttumaan.

Jos mennään talouden puolelle, yleisessä tiedossa ei taida olla, ettei 1930-luvun alussa valtioilla yleensä ollut mitään talouspolitiikkaa. Sellaista ei katsottu tarvittavan ja julkisen sektorin puuttumista talouteen pidettiin suorastaan sopimattomana. Liioin ei ollut julkisia resursseja tai lainsäädännöllisiä valmiuksia tehdä nopeasti juuri mitään.

Nykyään julkisen sektorin reagoimista talouden kehitykseen pidetään itsestään selvänä. Niin USA:n kuin EU:n julkisen sektorin resurssit ovat 1930-lukuun nähden moninkertaiset ja lainsäädännöllinen valmius korkealla.

Esim. Suomessa lienee viime sodista periytynyt ja edellisessä pankkikriisissä päivitetty paketti taloudellisia valmiuslakeja, jotka voidaan toimittaa eduskunnan käsittelyyn yhdellä "lähetä"-napin painalluksella.

Edelleenkin USA:n presidentillä on suuret valtuudet antaa nimissään esim. executive orders -nimisiä asetuksia, joilla on vaikutettu kaikkiin hallinnonaloihin, vaikka turvallisuuspoliittiset määräykset ovatkin tunnetuimpia.

Epäilemättä tiukemmat otteet edellyttäisivät jotain poliittista turpajumppaa ja joku ministeri voisi hätäpäissään ehdottaa vaikkapa opposition riisumista alasti, mutta lukuisa joukko konkreettisia keinoja reagoida kriisiin on siis olemassa.

Pörssi voitaisiin esim. sulkea (mitä Venäjällä jo harjoiteltiinkin). Pääomaliikkeille voitaisiin määrätä rajoituksia ja jopa varsinaista säätelytaloutta voitaisiin ottaa käyttöön ja vielä senkään jälkeen yhtä ainoatakaan laukausta ei olisi ammuttu! Olisimme hengissä seuraavana päivänä, mikä syksyn 1962 eräinä aamuina saattoi ollakin epävarmaa.

Kuuban kriisistä

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1205  

otsikoi TE. Otsikko ei ole pelkkää suomalaista liioittelua, sillä USA:n edustajainhuoneen jäsen

Paul E. Kanjorski on nostanut omaa poliittista profiiliaan lausumalla mm. seuraavaa: "It would have been the end of our political system and our economic systems as we know it."

Lausumat ja otsikot ovat loogista jatkoa jo viime syksystä asti tarjotulle tuuballe siitä, miten maailma muka kävi viime syksynä jonkun kuilun partaalla.

Minua puolestaan on syksystä asti ällistyttänyt se suhteellisuudentajun täydellinen puuttuminen, mikä näistä lausunnoista heijastuu.

Perspektiiviä ja vertailukohtaa saadaksemme muistuttaisin, että esim. New Yorkin ja Helsingin pörssit olivat pääsääntöisesti toiminnassa molempien maailmansotien aikana.

Kuriositeettina voi mainita, että sisällissodan raivotessa maassamme vuonna 1918 Helsingin pörssin reaalinen vaihto oli suurempi kuin kertaakaan seuraavien yli 50 vuoden aikana.

Kuriositeettina voi myös mainita, että Kuuban kriisin aikaan 1962 mm. NL:n sukellusveneen päällikkö antoi tiettävästi konkreettisen käskyn laukaista välittömästi ydinase USA:n laivasto-osastoa kohti.

Käskyn täytäntöönpano edellytti kuitenkin parin muun stressistä suunnilleen yhtä sekopäisen upseerin vahvistusta, joista ainakin toiselta vahvistus jäi puuttumaan.

Jos mennään talouden puolelle, yleisessä tiedossa ei taida olla, ettei 1930-luvun alussa valtioilla yleensä ollut mitään talouspolitiikkaa. Sellaista ei katsottu tarvittavan ja julkisen sektorin puuttumista talouteen pidettiin suorastaan sopimattomana. Liioin ei ollut julkisia resursseja tai lainsäädännöllisiä valmiuksia tehdä nopeasti juuri mitään.

Nykyään julkisen sektorin reagoimista talouden kehitykseen pidetään itsestään selvänä. Niin USA:n kuin EU:n julkisen sektorin resurssit ovat 1930-lukuun nähden moninkertaiset ja lainsäädännöllinen valmius korkealla.

Esim. Suomessa lienee viime sodista periytynyt ja edellisessä pankkikriisissä päivitetty paketti taloudellisia valmiuslakeja, jotka voidaan toimittaa eduskunnan käsittelyyn yhdellä "lähetä"-napin painalluksella.

Edelleenkin USA:n presidentillä on suuret valtuudet antaa nimissään esim. executive orders -nimisiä asetuksia, joilla on vaikutettu kaikkiin hallinnonaloihin, vaikka turvallisuuspoliittiset määräykset ovatkin tunnetuimpia.

Epäilemättä tiukemmat otteet edellyttäisivät jotain poliittista turpajumppaa ja joku ministeri voisi hätäpäissään ehdottaa vaikkapa opposition riisumista alasti, mutta lukuisa joukko konkreettisia keinoja reagoida kriisiin on siis olemassa.

Pörssi voitaisiin esim. sulkea (mitä Venäjällä jo harjoiteltiinkin). Pääomaliikkeille voitaisiin määrätä rajoituksia ja jopa varsinaista säätelytaloutta voitaisiin ottaa käyttöön ja vielä senkään jälkeen yhtä ainoatakaan laukausta ei olisi ammuttu! Olisimme hengissä seuraavana päivänä, mikä syksyn 1962 eräinä aamuina saattoi ollakin epävarmaa.

Kuuban kriisistä

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1205