KAASUHÄLYYTYS!

Perjantai-iltana suomalaiset havahtuivat Joensuuta koskevaan kaasuvaroitukseen, joka jouduttiin TV:ssä välittämään koko maahan. Jotkut vieläpä närkästyivät siitä, että varoitus häiritsi 45 vuotta vanhaa, jo parikymmentä kertaa aiemmin esitettyä James Bond -filmiä.

Omasta mielestäni kyseinen varoitus koko maahankin lähetettynä oli aivan terveellinen muistutus ympäristössämme olevista monenlaisista vaarallisten aineitten kuljetuksista ja varastoista.

Asun itse Turun rautatieaseman tuntumassa. Aseman ratapihalla seisotetaan säännöllisesti useitakin pitkiä rivistöjä säiliövaunuja, jotka itäisen “kulttuuriperinteen” mukaisesti ovat erilaisten vuotojen jäljiltä mustankirjavia. Kauniin näkymän kruunaa asemarakennuksen yläpuolella lepäävä tuulipussi.

Asunnossani on 5 poistoilmaventtiiliä. Korvausilmaventtiilin ollessa suljettuna korvaava ilma tulee tietenkin ikkunanraoista. Taloyhtiön hallituksessa jotkut ovat kiinnittäneet huomiota sisäilman laatuun ja koneellinen ilmastointi on lähes maksimiasennossa.

Niin kuin hyvin arvaatte, on taloyhtiön Hallitus kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Lisäksi sillä lienee vastuuvakuutus. Kaikkitietävyyden epäileminen on Jumalanpilkkaa, josta laissa on erikseen säädetty ankaria rangaistuksia.

Kuitenkin eräs sivistymätön asukas erehtyi kysymään, miten ilmanvaihto saadaan tarvittaessa pois päältä. Kysyjä sai mahdollisimman ivallisen vastauksen.

Vastaus ei kuitenkaan poistanut sitä asiantilaa, että taloyhtiötä “hoitaa” yhden miehen huoltoyhtiö, jonka paikalle saaminen nopeasti on epävarmaa.

Kun talossa asuu runsaasti sekä iäkkäitä ihmisiä että toisaalta juuri kotoaan pois muuttaneita vähemmän käytännöllisen kalapuikkosukupolven edustajia, en tiedä, miten nopeasti poistoilmaventtiilit saadaan tukittua melko hankalista paikoista ritilöitten takaa.

Muuten olen sitä mieltä (ceterum censeo), että vastuuvakuutusten todellinen tai kuviteltu suoja laiskistaa hallituksia, isännöitsijää ja huoltomiehiä; lisää vastuuttomuutta, mitä varten vakuutus tietysti on otettukin ja hämärtää eräitä realiteetteja. Vakuutuksen maksavat osakkeenomistajat ja vajaasta hiekoituksesta johtuvat luunmurtumat maksaa kansantalous!

3 thoughts on “KAASUHÄLYYTYS!

  1. Käytä pelastussuunnitelmaa

    Mielenkiintoinen kysymys tuo kaasuvaara. Olen joskus ollut töissä Pohjoismaisen suurimalla kemianteollisuuden keskittymällä ja siellä käsiteltiin myös kaasuvaaraa. Onneksi fysiikka hoitaa kerrostaloasukkaan suurimmat vaarat: Jos myrkkykaasut ovat ilmaa raskaampia, ne valuvat maata pitkin ja ilmaa kevyemmät puolestaan katoaa taivaalle.

    Mutta taloyhtiön byrokraateista ja valtion meille tuomasta hyvästä: Mitä taloyhtiön pelastussuunnitelma ja suojeluvastaava sanovat vaaratilanteista ja toiminnasta vaaratilanteissa

    Käytä pelastussuunnitelmaa suojamaskina kun tilanne on päällä

    1. JV

      Suojeluvastaava = huoltomies, mutta mitä tulee "taloyhtiön pelastussuunnitelmaan",

      niin kiiitän vinkistä. Tosin epäilen, että ko. suunnitelmaan pätee se, mitä Pohjantähdessä on sanottu torpparikontrahdista: se luettiin isännän (as. oy:n pj:n) naamasta.  

  2. Meillä täällä päin vaivaavat

    Meillä täällä päin vaivaavat kaupungin ilmiöt – dieselautojen noki,  varaavien takkauunien tuottamat savukaasut, etc….

    Näihin toivoisin parannusta. Erään tutkimuksen mukaan keskikaupungin asukkaiden eliniänodote on pienhiukkaspäästöjen takia laskentu vuodella suhteessa vastaavaan keskikaupungin ulkopuolella asuvaan.

    En halua kuolla nuorena.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8