Ehdotus luottoluokituksen kehittämiseksi

Meneillä olevan talouskriisin eräs olennainen syy on luottoluokittelijoiden epäonnistuminen asuntoluottojen ja niistä koottujen strukturoitujen korkoinstrumenttien (MBS, CDO) luottoriskin arvioinnissa. Luottoluokittejat, kuten Standard & Poor’s ja Moody’s, antoivat liian hyvät (AAA tai Aaa) luottoluokitukset CDO:den ylemmille osioille (tranche). Tämä taas johti nöiden instrumenttien riskin alihinnotteluun markkinoilla ja liialliseen lainottamiseen, mikä vauhditti asuntokuplan paisumista ja johti lopulta finanssikriisiin. Standard & Poor’s myös muun muassa epäonnistui Islannin pankkien laajamittaisten konkurssien ennustamisessa. Islannin valtion lainat olivat erittäin korkealle luokiteltuja aina vuoteen 2008, jolloin koko talous yhtäkkiä romahti [1].

Tunnetuimpia luottoluokittelijoita ovat suuret amerikkalaiset yritykset Standard & Poors, Moody’s ja Fitch. Luottoluokittelijoiden markkina on hyvin keskittynyt (oligopoli). Muutamat suuret yhtiöt hallitsevat markkinaa (esim. Moody’s osuus markkinasta on yksistään 40% [2]). Markkinoille tulon esteet ovat suuret. Oligopolirakenne johtuu suuruuden eduista (rajakustannus tehdä analyysi seuraavasta yrityksestä pienenee analyysien määrän myötä) ja regulatorisista markkinoille tulon esteistä, kuten amerikkailaisen Securities and Exchange Commission myöntämästä Nationally Recognised Statistical Rating Organisation (NRSRO) -luvasta (tällä hetkellä yhteensä 10 yritystä [3]).

Luottoluokituksia käyttävät sijoittajat, luotonottajat, investointipankit, kaupanvälittäjät ja valtiot [4]. Tyypillisesti luottoluokitusprosessi menee siten, että luotonottaja, esim. pörssiyritys, pyytää suunnittelemalleen lainalleen luottoluokituksen joltain luottoluokittelijalta. Tämä luottoluokitus kuvaa lainaan liittyvää riskiä (eli kuinka todennäköisesti laina voidaan maksaa takaisin). Luotonottaja maksaa luokittelijalle luokituksesta. Tästä syntyvä eturistiriita on eräs suurimpia ongelmia luottoluokituksessa. Yritys haluaa mahdollisimman hyvän luokituksen lainalleen, jotta korko on pienempi. Toisaalta luottoluokittelijoiden bisnes perustuu yrityksiltä saataviin maksuihin, joita tulee sitä enemmän mitä "parempia" luottoluokituksia luokittelija suostuu antamaan. Luokittelijalla on siis kannustin aliarvoida riski. Tämä voi myös johtaa siihen, että yritys käy "shoppailemassa" luokituksia eri luokitteljoiden luona ja valitsee itselleen suosiollisimman luokituksen [5].

Ydinongelma luottoluokituksessa ovat luokittelijoiden kohtaamat väärät kannustimet luotonottaja-maksaa-mallissa. Luokittelijoiden kannustin on, varsinkin noususuhdanteessa, aliarvioida yritykseen kohdistuva riski. Tätä pahentaa se, että luottojen arvopaperistamisen seurauksena niiden riskien arviointi on ilman kannustinongelmaakin entistä vaikeampaa. Luottoluokittelijoiden tulisi saada palkkaa siitä, että ne luokittelevat yrityksiin kohdistuvan riskin oikein, ei siitä, että ne antavat yritykselle mieluisia luokituksia. Ehdotukseni tämän kannustinongelman korjaamiseksi on se, että luokittelija pakoitetaan ottamaan luokitusta vastaava positio Credit Default Swap -sopimuksella (CRS).

CRS-sopimuksessa liikkellelaskija sitoutuu preemiota vastaan maksamaan korvauksen sopimuksen ostajalle, mikäli sopimuksen kohteena oleva lainaa ei voida maksaa takaisin (hieman kuten vakuutussopimuksissa). CRS-sopimus siis eksplisiittisesti hinnoittelee lainan maksun laiminlyönnin riskin. Ehdotukseni on se, että regulatoriset esteet (esim NRSRO) luokittelijamarkkinoilla poistetaan ja mikä tahansa yhtiö, joka toteuttaa tietyt regulaatiot (samaan tapaan kuin vakuutusyhtiöiden regulaatio), voi liikkeellelaskea CRS-sopimuksia, jotka korvaavat vanhanaikaiset AAA, BB jne. luokitukset. CRS-sopimuksen hinnanvaihtelut markkinoilla muuttavat lainan luokitusta reaaliajassa. CRS:n kirjattu korvaus maksun laiminlyönnin tapahtuessa voi olla erittäin pieni murto-osa kohteena olevan lainanpääomasta. Tällöin luokittelija joutuu ottamaan minimaalisen riskin suhteessa pääomaansa mutta kannustin säilyy oikean suuntaisena.

[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Standard_%26_Poor%27s

[2] http://en.wikipedia.org/wiki/Moody%27s

[3] http://en.wikipedia.org/wiki/NRSROs

[4] http://en.wikipedia.org/wiki/Credit_rating_agency

[5] http://www.voxeu.org/index.php?q=node/3286

Meneillä olevan talouskriisin eräs olennainen syy on luottoluokittelijoiden epäonnistuminen asuntoluottojen ja niistä koottujen strukturoitujen korkoinstrumenttien (MBS, CDO) luottoriskin arvioinnissa. Luottoluokittejat, kuten Standard & Poor’s ja Moody’s, antoivat liian hyvät (AAA tai Aaa) luottoluokitukset CDO:den ylemmille osioille (tranche). Tämä taas johti nöiden instrumenttien riskin alihinnotteluun markkinoilla ja liialliseen lainottamiseen, mikä vauhditti asuntokuplan paisumista ja johti lopulta finanssikriisiin. Standard & Poor’s myös muun muassa epäonnistui Islannin pankkien laajamittaisten konkurssien ennustamisessa. Islannin valtion lainat olivat erittäin korkealle luokiteltuja aina vuoteen 2008, jolloin koko talous yhtäkkiä romahti [1].

Tunnetuimpia luottoluokittelijoita ovat suuret amerikkalaiset yritykset Standard & Poors, Moody’s ja Fitch. Luottoluokittelijoiden markkina on hyvin keskittynyt (oligopoli). Muutamat suuret yhtiöt hallitsevat markkinaa (esim. Moody’s osuus markkinasta on yksistään 40% [2]). Markkinoille tulon esteet ovat suuret. Oligopolirakenne johtuu suuruuden eduista (rajakustannus tehdä analyysi seuraavasta yrityksestä pienenee analyysien määrän myötä) ja regulatorisista markkinoille tulon esteistä, kuten amerikkailaisen Securities and Exchange Commission myöntämästä Nationally Recognised Statistical Rating Organisation (NRSRO) -luvasta (tällä hetkellä yhteensä 10 yritystä [3]).

Luottoluokituksia käyttävät sijoittajat, luotonottajat, investointipankit, kaupanvälittäjät ja valtiot [4]. Tyypillisesti luottoluokitusprosessi menee siten, että luotonottaja, esim. pörssiyritys, pyytää suunnittelemalleen lainalleen luottoluokituksen joltain luottoluokittelijalta. Tämä luottoluokitus kuvaa lainaan liittyvää riskiä (eli kuinka todennäköisesti laina voidaan maksaa takaisin). Luotonottaja maksaa luokittelijalle luokituksesta. Tästä syntyvä eturistiriita on eräs suurimpia ongelmia luottoluokituksessa. Yritys haluaa mahdollisimman hyvän luokituksen lainalleen, jotta korko on pienempi. Toisaalta luottoluokittelijoiden bisnes perustuu yrityksiltä saataviin maksuihin, joita tulee sitä enemmän mitä "parempia" luottoluokituksia luokittelija suostuu antamaan. Luokittelijalla on siis kannustin aliarvoida riski. Tämä voi myös johtaa siihen, että yritys käy "shoppailemassa" luokituksia eri luokitteljoiden luona ja valitsee itselleen suosiollisimman luokituksen [5].

Ydinongelma luottoluokituksessa ovat luokittelijoiden kohtaamat väärät kannustimet luotonottaja-maksaa-mallissa. Luokittelijoiden kannustin on, varsinkin noususuhdanteessa, aliarvioida yritykseen kohdistuva riski. Tätä pahentaa se, että luottojen arvopaperistamisen seurauksena niiden riskien arviointi on ilman kannustinongelmaakin entistä vaikeampaa. Luottoluokittelijoiden tulisi saada palkkaa siitä, että ne luokittelevat yrityksiin kohdistuvan riskin oikein, ei siitä, että ne antavat yritykselle mieluisia luokituksia. Ehdotukseni tämän kannustinongelman korjaamiseksi on se, että luokittelija pakoitetaan ottamaan luokitusta vastaava positio Credit Default Swap -sopimuksella (CRS).

CRS-sopimuksessa liikkellelaskija sitoutuu preemiota vastaan maksamaan korvauksen sopimuksen ostajalle, mikäli sopimuksen kohteena oleva lainaa ei voida maksaa takaisin (hieman kuten vakuutussopimuksissa). CRS-sopimus siis eksplisiittisesti hinnoittelee lainan maksun laiminlyönnin riskin. Ehdotukseni on se, että regulatoriset esteet (esim NRSRO) luokittelijamarkkinoilla poistetaan ja mikä tahansa yhtiö, joka toteuttaa tietyt regulaatiot (samaan tapaan kuin vakuutusyhtiöiden regulaatio), voi liikkeellelaskea CRS-sopimuksia, jotka korvaavat vanhanaikaiset AAA, BB jne. luokitukset. CRS-sopimuksen hinnanvaihtelut markkinoilla muuttavat lainan luokitusta reaaliajassa. CRS:n kirjattu korvaus maksun laiminlyönnin tapahtuessa voi olla erittäin pieni murto-osa kohteena olevan lainanpääomasta. Tällöin luokittelija joutuu ottamaan minimaalisen riskin suhteessa pääomaansa mutta kannustin säilyy oikean suuntaisena.

[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Standard_%26_Poor%27s

[2] http://en.wikipedia.org/wiki/Moody%27s

[3] http://en.wikipedia.org/wiki/NRSROs

[4] http://en.wikipedia.org/wiki/Credit_rating_agency

[5] http://www.voxeu.org/index.php?q=node/3286

2 thoughts on “Ehdotus luottoluokituksen kehittämiseksi

  1. Tervetuloa

    Kommentoin yleensä olematta kirjautuneena, jolloin naamanikin kuluu vähemmän. Laitan vähän tuoretta meiliä tulemaan.

     

    T. Juha 

  2. Suomeen kansallisen tason luottoluokitus ??

    Idea siitä että luottoluokittelija saa/joutuu kantamaan riskiä on erittäin hyvä.

    Meiltä Suomesta puuttuu kansallisen tason luottoluokitus – sellainen jota pienet ja keskisuuret yriykset voisivat hyödyntää. Tämä ehdottamasi kaltainen mekanismi voisi hyvin olla osa tuota kansallista luottoluokitusta – jos sellainen joskus toteutetaan. Tämän ehdotuksesi tyyppiset uudet järjestelyt ovat monesti luoneet pysyvän ja merkittävän taloudellisen kilpailuedun – olisi todellakin tervetullutta nähdä suomen rahoitussektori rakentamassa yhteistä kansallista luottoluokitusjärjestelmää.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

EToron pörssilistautuminen

Eräs sijoittajan tärkeimmistä työkaluista urallaan on oikea kaupankäyntialusta. Oikean kaupankäyntialustan valitsemalla kykenet helpottamaan elämääsi ja sijoitusten tekemistä uskomattoman paljon, kun taas valitsemalla väärän alustan, rajoitat