Cramo ja YIT

Terveisiä Cramon yhtiökokouksesta.

Paikalla oli n. 280 osakkeenomistajaa.

Pyrin aina haistelemaan hieman myös ilmapiiriä ja jostain syystä se vaikutti hieman jännittyneeltä. Firman luvut vuodelta 2007 ovat sinänsä ihan OK, mutta tj Vesa Koivula, joka yleensä osaa puhua ja esiintyä ihan sujuvasti, oli jotenkin jännittynyt. Puhui ikään kuin suoraan paperista ja mekaanisesti.


Terveisiä Cramon yhtiökokouksesta.

Paikalla oli n. 280 osakkeenomistajaa.

Pyrin aina haistelemaan hieman myös ilmapiiriä ja jostain syystä se vaikutti hieman jännittyneeltä. Firman luvut vuodelta 2007 ovat sinänsä ihan OK, mutta tj Vesa Koivula, joka yleensä osaa puhua ja esiintyä ihan sujuvasti, oli jotenkin jännittynyt. Puhui ikään kuin suoraan paperista ja mekaanisesti.

Liikevaihdon kasvu on suurinta Itä-Euroopassa, viime vuonna n. 50 %, kannattavuus myös hyvä. Kaikki muut luvut ovat OK, mutta gearing 109% on aika korkea. Tämä huolestutti muitakin ja sitä pyydettiin myös selvittämään tarkemmin. Kunnon selitystä ei tullut.

Eniten keskustelua herätti hallituksen palkkioiden nosto yli 30 %:lla ja tästä jopa äänestettiin. Tulos 96% vastaan 4% palkkioiden noston puolesta, kuitenkin niin, että 132 äänesti vastaan ja 112 puolesta.

En osta lisää toistaiseksi, vaikka P/E-luku onkin lähes naurettavan alhainen,jos tulosennuste on kohdallaan. Nykyiset pidän, on tällä hetkellä viidenneksi suurin sijoitukseni, viime kesänä taisi käväistä kärjessäkin.

YIT:ltä tuli taas kerran loistava osavuosikatsaus, Venäjällä menee todella lujaa ja kannattavasti. Jokohan vihdoin kurssi saisi vauhtia, minulla on osakkeen lisäksi kolmea YIT:n optiota (K, L ja M). YIT on myös kymmenen suurimman sijoitukseni joukossa.

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi