Suomalainen media, sijoitusgurut ja kansankapitalistit antavat sijoittajille uskottavan kuvan siitä, että kansanvälinen hajauttaminen on hyödytöntä. Kv-hajauttamisen hyödyttömyyttä perustellaan pääosin kolmella eri tavalla:

–>Suomalaiset osakkeet ovat tuottaneet poikkeuksellisen hyvin.

–>Hajauttaminen ei auta, koska kriisien aikaan eri osakemarkkinoiden korrelaatiot ampuvat, ja mistään markkinasta ei saa suojaa.

–>Kerrotaan esimerkeistä, joissa kv-hajauttaminen on ollut hyödytöntä, koska se on tuottanut huonosti tai ei ole tuottanut tarpeeksi hyvin.

Näistä perusteistä ensimmäinen perustuu illuusioon ”hyvä jatkuu aina.” Suomen talouden ja osakemarkkinoiden positiivista kehitystä selittää moni yllättävä ja odottamaton tapahtuma (ne eivät siis ole itsestään selvyyksiä ja toistu aina uudelleen). Lähi historian kannalta merkittävin tällainen tekijä on Nokian nousu ja menestys. Toinen on 2000-luvulla tapahtunut investointihyödykebuumi, joka nostatti konepajayritysten tuloksia ja täten myös niiden osakkeiden arvoja. Ei ole mahdotonta, että tällaisia positiivisia yllätyksiä tapahtuisi uudelleen, mutta on epärealistista perustaa positiivinen kuva suomalaisten osakkeiden ylivertaisuudesta tällaisen historian valossa, ja väittäisin, että suomisijoittajat ovat aivan liian ylioptimistisia.

Toinen peruste on olennainen, jos sijoitushorisontti on lähinnä kuukausi tai pari. Kriisien aikaan eri osakemarkkinoiden tuotot korreloivat voimakkaammin keskenään ja sille ei voi mitään. Jos kuitenkin olet pitkän ajan sijoittaja ja säätäjä (joita kansankapitalistithan ehdottomasti ovat), miksi tarvitsee katsoa lyhyen ajan tuottoja? Olennaisempaa on huomioida, että eri kriisien jälkeen eri maat ovat selviytyneet nopeammin ja toiset taas ovat jääneet rämpimään pidemmäksi aikaa. 1930-luvulla esim. Japanin talous nousi nopeasti, kun taas USAn taloudella oli vaikea vuosikymmen (tätä harvoin tuodaan USA painiotteisessa talousuutisoinnissa esiin). Japanin talous taas vuorostaan ei ole vieläkään selvinnyt 1990-luvun kolhuista. 1970-luvulla Isoa-Britanniaa kutsuttiin Euroopan sairaaksi mieheksi, kun sen talous oli vauhdikasta ennen viimeisintä finanssi kriisiä.

Näistä kolmanteen perusteeseen olennaisinta olisi, että talousjournalistit ymmärtäisivät, että hajauttamista lisäämällä pyritään vähentämään sijoituksen riskiä, mutta odotettu tuotto on aina painotettu keskiarvo yksittäisten sijoitusten odotetusta tuotosta. Hajauttamisella kuitenkin tuotto-riski suhde paranee ja siksi hajauttamista usein pidetäänkin ”ilmaisena lounaana.”

Suomisalkun pitäminen on kuin autolla ajamista lentomatkustamisen sijasta, koska näistä ensimmäinen tuntuu turvalliselta. Tosiasiassa näistä ensimmäinen on vaarallisempaa, mutta se vain tuntuu turvallisemmalta.

Onko siis kansainvälinen hajauttaminen kannattavaa? Vastaus on toki ei, koska suomalainen talousmedia hyötyy enemmän spekulatiivisesta maniasta, joka on isänmaallista.

Vai voitteko kuvitella suomalaisen talouslehden kolumnistin kertovan mitkä kiinalaiset osakkeet olisivat halpoja? Voidaan siis olettaa, että on helpompaa hehkuttaa kotimaisia osakkeita ja tarjota niistä analyysia.

Tätä kansankapitalismin ilosanomaa varten on jopa palkattu erinäisiä agitaattoreita, jotka lupaavat kaikkea hyvää maan ja taivaan väliltä, kunhan vain sijoitat suomalaisiin osakkeisiin ja ANALYSOIT niitä (sitten olisi tietenkin vielä hyviä kirjoja ja analyyseja tarjolla, joita voisit ostaa). Kysymys kuitenkin on, että hyötyykö tästä analyysista lopulta sijoittaja vai analyysin ja informaation tuottaja?

Suomalainen media, sijoitusgurut ja kansankapitalistit antavat sijoittajille uskottavan kuvan siitä, että kansanvälinen hajauttaminen on hyödytöntä. Kv-hajauttamisen hyödyttömyyttä perustellaan pääosin kolmella eri tavalla:

–>Suomalaiset osakkeet ovat tuottaneet poikkeuksellisen hyvin.

–>Hajauttaminen ei auta, koska kriisien aikaan eri osakemarkkinoiden korrelaatiot ampuvat, ja mistään markkinasta ei saa suojaa.

–>Kerrotaan esimerkeistä, joissa kv-hajauttaminen on ollut hyödytöntä, koska se on tuottanut huonosti tai ei ole tuottanut tarpeeksi hyvin.

Näistä perusteistä ensimmäinen perustuu illuusioon ”hyvä jatkuu aina.” Suomen talouden ja osakemarkkinoiden positiivista kehitystä selittää moni yllättävä ja odottamaton tapahtuma (ne eivät siis ole itsestään selvyyksiä ja toistu aina uudelleen). Lähi historian kannalta merkittävin tällainen tekijä on Nokian nousu ja menestys. Toinen on 2000-luvulla tapahtunut investointihyödykebuumi, joka nostatti konepajayritysten tuloksia ja täten myös niiden osakkeiden arvoja. Ei ole mahdotonta, että tällaisia positiivisia yllätyksiä tapahtuisi uudelleen, mutta on epärealistista perustaa positiivinen kuva suomalaisten osakkeiden ylivertaisuudesta tällaisen historian valossa, ja väittäisin, että suomisijoittajat ovat aivan liian ylioptimistisia.

Toinen peruste on olennainen, jos sijoitushorisontti on lähinnä kuukausi tai pari. Kriisien aikaan eri osakemarkkinoiden tuotot korreloivat voimakkaammin keskenään ja sille ei voi mitään. Jos kuitenkin olet pitkän ajan sijoittaja ja säätäjä (joita kansankapitalistithan ehdottomasti ovat), miksi tarvitsee katsoa lyhyen ajan tuottoja? Olennaisempaa on huomioida, että eri kriisien jälkeen eri maat ovat selviytyneet nopeammin ja toiset taas ovat jääneet rämpimään pidemmäksi aikaa. 1930-luvulla esim. Japanin talous nousi nopeasti, kun taas USAn taloudella oli vaikea vuosikymmen (tätä harvoin tuodaan USA painiotteisessa talousuutisoinnissa esiin). Japanin talous taas vuorostaan ei ole vieläkään selvinnyt 1990-luvun kolhuista. 1970-luvulla Isoa-Britanniaa kutsuttiin Euroopan sairaaksi mieheksi, kun sen talous oli vauhdikasta ennen viimeisintä finanssi kriisiä.

Näistä kolmanteen perusteeseen olennaisinta olisi, että talousjournalistit ymmärtäisivät, että hajauttamista lisäämällä pyritään vähentämään sijoituksen riskiä, mutta odotettu tuotto on aina painotettu keskiarvo yksittäisten sijoitusten odotetusta tuotosta. Hajauttamisella kuitenkin tuotto-riski suhde paranee ja siksi hajauttamista usein pidetäänkin ”ilmaisena lounaana.”

Suomisalkun pitäminen on kuin autolla ajamista lentomatkustamisen sijasta, koska näistä ensimmäinen tuntuu turvalliselta. Tosiasiassa näistä ensimmäinen on vaarallisempaa, mutta se vain tuntuu turvallisemmalta.

Onko siis kansainvälinen hajauttaminen kannattavaa? Vastaus on toki ei, koska suomalainen talousmedia hyötyy enemmän spekulatiivisesta maniasta, joka on isänmaallista.

Vai voitteko kuvitella suomalaisen talouslehden kolumnistin kertovan mitkä kiinalaiset osakkeet olisivat halpoja? Voidaan siis olettaa, että on helpompaa hehkuttaa kotimaisia osakkeita ja tarjota niistä analyysia.

Tätä kansankapitalismin ilosanomaa varten on jopa palkattu erinäisiä agitaattoreita, jotka lupaavat kaikkea hyvää maan ja taivaan väliltä, kunhan vain sijoitat suomalaisiin osakkeisiin ja ANALYSOIT niitä (sitten olisi tietenkin vielä hyviä kirjoja ja analyyseja tarjolla, joita voisit ostaa). Kysymys kuitenkin on, että hyötyykö tästä analyysista lopulta sijoittaja vai analyysin ja informaation tuottaja?