Merta edemmäs kalaan: Energiaa

Onko vanhassa vara parempi?

Homo Econimicus  yllyttää muitakin avartamaan sijoitushorisonttiaan. Helsingin pörssissä on kuten olen jo aikaisemmin todennut melko pieni valikoima yrityksiä ja toimialoja edustettuna. Yksi tällainen heikkous on energiasektori. Totta, meillä löytyy öljynjalostaja (Neste) ja tuotantoyhtiö (Fortum). Mutta perinteisiä öljy-yhtiöitä ei löydy ollenkaan. Eikä myöskään uusiutuvaa energiaa. Täytyy siis lähteä merta edemmäs kalaan.

Energiaa ihmiskunta tulee haluamaan aina. Tulevaisuuden tuotantotavoista voi esiintyä erimielisyysksiä. Kuinka kauan jatkuu öljyn ylivalta? Entä ydinvoima? Vai olisiko uusiutuva energia parempi valinta pitkään salkkuun? Mielenkiintoista on että öljyn hinta vaikuttaa samaan suuntaan kaikilla. Korkea öljyn hinta  näkyy tietenkin öljy-yhtiöiden tuloksessa, mutta samalla myös investoinnit uusiutuvaan energiaan tulevat kannattavammiksi.

Jo pohjoismaista löytyy vallinanvaraa:

Oslosta löytyy varsinaisten öljynporaajien: Statoilhydro:n  ja  Irakissa öljyä poraavan DNO international lisäksi lukuisia etsintään ja huoltoon liittyviä yrityksiä.

Uusituvia edustaa aurinkopaneelivalmistaja REC.

Tukholmassakin on jännitystä kaipaaville pieniä öljy-yhtiöitä: Lundin Petroleum ja PA resources

Köpiksestä taas löytyy tuulivoimayhtiö Vestas.

Vai onko uusituva oikea valinta?

Hieman kauempaa löytyvät toki Shell (Amsterdam, Lontoo) ja BP (Lontoo).

Saksasta löytyy aurinkovoimayhtiö Solarworld. Jne…

Näitä yhtiöitä vertailtaessa kannattaa muistaa että viime vuosi on kuluvaa vuotta parempi joten pitää tarkistaa mitkä kvartaalit ovat TTM-luvuissa mukana. Homo Economicuksen oma mielipide on että uusiutuvan energian yhtiöt ovat yliarvostettuja. Sijoittajat (jotka myös ovat ihmisiä) etsivät usein "seuraavaa suurta juttua". Kaikki tietävät että uusituva energia on kasvuala. Näistä yhtiöistä kannattaa siis maksaa paljon. Itse uskon että yllämainitutkin yhtiöt voivat olla vielä hyviä sijoituksia – mutta vasta kun ala on vakiintunut. Tunnetun sanonnan mukaan yliarvioimme uutuuksien vaikutuksen lyhyellä tähtäimellä mutta aliarvioimme vaikutuksen pitkällä aikavälillä. Markkinat kasvavat, mutta mikä teknologia voittaa? Tehdäänkö aurinkopanelit edelleen piistä vai voittaako matalamman hyötysuhteen mutta alemman valmistuskustannuksen polymeerikenno? En tiedä. Ei taida kukaan muukaan tietää. Kasvumahdollisuudet ovat siis isot, mutta niin ovat riskitkin.

Omaan salkkuuni on valikoitunut suurista öljy-yhtiöistä Shell vahvan kassavirran takia. Hieman jännitystä tuo Irakissa öljyä tuottava DNO international koska uskon että kaikkien intressissä Irakissakin lopulta on että kauppa käy. Kukin käyttäköön omaa logiikkaansa.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Kiinasta

Viime päivinä markkinat ovat hermoilleet Kiinan kehityksestä, eikä suotta.

Jos suoraan sanotaan, en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmeessä maailmanhistorian tuhoisinta hallitsijaa Maoa rajattomasti ihaileva kommunistinen valtio

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com