Etteplan yritysvierailu 23.9.

Etteplan-osaamistalo   Tämä oli toimutusjohtajan pääviesti eilen Etteplanilla. Meita oli siellä parikymmentä innokasta osakesäästäjää vierailulla. Etteplanin pääkonttori Hollolassa ei prameile ulkoasullaan, mutta työ puhuu puolestaan. Henkilökuntaa on 2200, joista suurin

UPM ja metsäteollisuus

Olin tiistaina Päijät-Hämeen Osakesäästäjien illassa Lahdessa. Vieraana oli EQ ja erityisesti Hannu Angervuo. Hän esitti paljon mielenkiintoisia ajatuksia. puolitoista tuntia meni nopeasti häntä kuunnellessa ja hän aktivoi meitä myös hyvin

Cramo ja YIT

Terveisiä Cramon yhtiökokouksesta. Paikalla oli n. 280 osakkeenomistajaa. Pyrin aina haistelemaan hieman myös ilmapiiriä ja jostain syystä se vaikutti hieman jännittyneeltä. Firman luvut vuodelta 2007 ovat sinänsä ihan OK, mutta