Börsveckan: Viikon suositukset

Börsveckan suosittaa ostoa nlejälle osakkeelle tämän viikon numerossaan: Addtech, Cision, Knowit ja Poolia.
Samalla joukko osakkeita saa odota-tuomion.

 

Kasvava tilausvirta ja kasvua kolemssa neljästä liiketoiminta-alueesta antaa lehden mielestä aihetta suosittaa teknologiatukkuri Addtechin ostoa. Yhtiö on lehden mielestä vakaasti kasvava ja kannattava. Kurssi on jäänyt viime aikoina jälkeen vertaisista. Päivän kurssilla 190 SEK saadaan p/e 14 seuraavalle vuodelle.

Yrityskuvan valvontaan ja mediayhteyksien hallintaan sopivien ohjelmistojen valmistaja Cision on päässyt takaisin vuotolle kahden raskaan vuoden jälkeen. Osake on ostosuosituksen arvoinen jo omilla avuillaan, mutta lisäksi on olemassa yritysostomahdollisuuksia. Koska Cisionilla on läsnäoloa sekä euroopassa että pohjoisamerikassa se voisi olla attraktiivinen ostokohde konsolidoitumassa olevalla alalla.

It-konsultti Knowit:n track record on hieno. Kasvuluvut ovat kunnioitusta herättäviä ja trendi jatkuu kirvoittaa Börsveckan. Yhtiö saa ostosuosituksen huolimatta melko korkeasta velkaantuneisuudesta ja isoista goodwill-posteista taseessa.

Henkilöstöyritys Poolia:n on saatava kannatavuus kuntoon ulkomaantoiminnoissaan. Trendi on tällä hetkellä oikeansuuntainen korjoittaa Börsveckan ja lisää että marginaalien pitäisi pidemmällä tähtäimellä nousta runsaaseen viiteen prosenttiin, jolloin p/e-suhde olisi n. 11.5…12. Kaiken kaikkiaan lehti pitää voimassa vanhan ostosuosituksensa.

Lehti on myös tarkastellun tanskalaisen Novo Nordisk:in kehitystä ja antaa myös sille jatketun ostosuosituksen.

Sensijaan  Electrolux, Profilgruppen, Sensys Traffic ja Tretti saavat odota-suosituksen.

Related Posts

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo

Yhteiskunta

Yrittäjästatuksella (esim toiminimellä) toimimista helpotetaan ja sähköiset alustat voivat tarjota yrittäjästatuksella toimiville urakoita

Euroopan unioni on säätänyt alustatyödirektiivin, jonka mukaan alustatyötä (ja muita urakoita) tulee voida tehdä niin yrittäjänä kuin työsuhteessakin.

Monet maat, kuten Suomi, ovat pyrkineet pakottamaan kansalaisiaan

Sijoittaminen

Euroopan keskuspankin mukaan kulta on hyvä arvon säilyttäjä silloin kun ajat ovat levottomat

Euroopan keskuspankki kertoo raportissaan sijoittajille tärkeää informaatiota kullan soveltuvuudesta sijoitusinstrumentiksi:

Fyysinen kulta on antanut hyvää suojaa osakemarkkinoiden volatiliteettiä, talouspolitiikan äkkikäänteitä ja geopoliittisia riskejä vastaan.
Turvallisimpia