Clas Ohlson yhtiökokous

Clas Ohlson yhtiökokous, Insjön, 12.9.2015

 

Clas Ohlsonin yhtiökokous on Ruotsin suurin, osanottajia n. 1700. Paikkana on Clas Ohlsonin jakelukeskus Taalainmaalla Insjössä, mistä yritys on myös kotoisin.

Clas Ohlson aloitti vuonna 1918 postimyyntiyrityksenä, samalta vuodelta on myös ensimmäinen luettelo. Luetteloita on julkaistu joka vuosi ja Insjössä olevassa Clas Ohlsonin museossa nämä ovat kaikki nähtävillä. Kävin museossa perjantaina iltapäivällä.

Tällä hetkellä firmalla on 200 myymälää. Maat, jossa yhtiö toimii ovat Ruotsi, Norja, Suomi, Englanti ja Dubai. Saksaan Hampurin alueelle tulee pian 3 myymälää..

Menin yhtiökokoukseen lauantaina n. klo 10. Meidät vastaanotti kansallispukuihin pukeutunut viuluyhtye. Aluksi meille tarjoiltiin kahvi ja leivos. Jakelukeskuksessa oli myös näyttelyalue, jossa esiteltiin firman eri tuotteita.

Yhtiökokous alkoi klo 11. Aluksi filmi, jossa näytettiin myymälän nro 200 avajaisia Karlstadissa ym. Normaalien rutiinien jälkeen oli mielenkiintoinen toimitusjohtaja Klas Balkowin katsaus. Siinäkin nähtiin parikin videoesitystä, esimerkiksi Dubain myymälän avajaisista.

Kysymyksille oli varattu aikaa tämän jälkeen. Ruotsin osakesäästäjien edustaja oli aktiivisin kysyjä ja häneltä tuli myös hieman kritiikkiä muuten leppoisaan tunnelmaan.

Puheenjohtaja kysyi jokaisen alakohdan jälkeen osakkeenomistajilta, voidaanko esitys hyväksyä. Kansa vastasi aina kuorossa ”Ja” ja jollei ”Nej”-ääntä kuulunut, esitys hyväksyttiin. Jos kuului, niin pyydettiiin "Nej"-huutajalta kommentti.

Yhtiökokous päättyi n. klo 13, jonka jälkeen firma tarjosi vielä kevyen lounaan.

Jokainen osanottaja sai poistuessaaan mukaansa kassin, jossa oli 4 uutta ympäristöystävällistä tuotetta, esimerkiksi aurinkoenergialla toimiva valaisin.

Yhtiökokouksessa oli aitoa perhejuhlan tuntua. Mieleen tuli kun kävin muutama vuosi sitten Vieremällä Ponssen yhtiökokouksessa. Clas Ohlson on Insjölle yhtä merkittävä kuin Ponsse Vieremälle.

Kuvia löytyy allaolevan linkin takaa:

https://www.dropbox.com/sh/ykp1o3n2jjf90w2/AAB1vpcc7LqdAUAyzF8qXiFwa?dl=0

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8