Kuluttajien luottamus on parantunut jo vuoden ajan

Joskus sanotaan, että luottamusindikaattorit elävät omaa elämäänsä ja pörssikurssit omaansa. Mutta luottamusindikaattoreista on silti iloa. Verkkaisesti muuttuvia luottamusindikaattoreita hyödyntämällä löytää rauhallisemman sijoitustempon kuin pelkästään kurssikäyriä tuijottamalla.

Mutta yhtä asiaa kannattaa varoa – liian korkealla olevaa luottamusta. Jos luottamus on niin hyvää, etteivät kuluttajat voisi enää positiivisempia olla, niin silloin pitää kavahtaa. On aika paeta osakemarkkinoilta, kun hyvänolon tunne leviää.

Euroalueen kuluttajien luottamus verrattuna OMX HEX indeksiin (Lähde: TradingEconomics)

Juuri tuota petollisen hyvänolon tunteen leviämistä on tälläkin hetkellä syytä seurata. Euroopan talouden nousunoste on nyt kestänyt jo kohta vuoden verran. Kansalaiset luottavat yhä paremmin tulevaisuuteen ja kuluttajien luottamus on noussut jo kohtuulliselle tasolle. Mutta seuraako tästä menossa olevasta nousukaudesta jo kohta käänne kohti huonompia aikoja ? Olemmeko nousukauden huipulla? Ei välttämättä. Merkittävät nousukaudet, kuten esimerkiksi vuodesta 2009 vuoteen 2011, kestivät pari vuotta. Eikä nytkään näytä erilaiselta. Kaikki merkittävät suhdannelaitokset ennakoivat Euroopan suhdanteiden paranevan vielä pitkälle ensi vuoteen.

Kaikki on hyvin, jos Euroopan kuluttajiin on luottamista. Mutta Euroopan kuluttajat muodostavat vain runsaat 20% maailmantaloudesta. Mustat joutsenet voivat tulla muuttolintuina kaukomailta pilaamaan kotoista lintukotoamme.  USA ja Kiina ovat avainasemassa. Kiinasta ei kuitenkaan taida olla huolta. Luottamus on jo alhaalla, huonoin kymmeneen vuoteen. Alemmas on vaikea päästä ja negatiivisia yllätyksiä tuskin tulee enempää kuin jo on tullut. Kuluttajien heikon luottamuksen perusteella Kiinan osakemarkkinoille kannattaisi mennä mukaan juuri nyt. USA:n keskuspankkielvytykseen perustuneessa luottamusilmapiirissä on sen sijaan keinotekoista usvaa ja siksi USA:n talouden kehitystä kannattaa seurata tarkoin.

USA:n ja Kiinan kuluttajien luottamus (Lähde: TradingEconomics)

 

Related Posts