Energiasta, ympäristöstä ja politiikasta

Talous Yhteiskunta

Julkaisin alla olevan tekstin elokuussa 2022, mutta jostain kumman syystä julkaisen sen nyt uudestaan. Kuva on tältä päivältä.

Valtion omistajaohjausyksikkö määritteli valtion intressit Fortumissa näin: taata energian tuotanto ja jakelu Suomessa.

Tavoitteissa on onnistuttu surkean huonosti. Jakeluverkko myytiin ja energiaomavaraisuutta ei ole.

Politiikassa on sellainen ongelma, että kun tyhmää ajatusta toistetaan tarpeeksi kauan, viisaatkin alkavat siihen uskoa. Suomen energiantarpeen PITÄISI määrittää tuuleton pakkasyö. Siinä ei aurinko-, tuuli- ja aaltoenergiat auta, ei edes vuorovedet.

Tämän älyttömyyden edessä järkevätkin ihmiset ovat alkaneet puhua ”säätövoimasta”. Tuotantohäiriöitten ja vesipulan takia säätövoimaa ihan aikuisten oikeesti tarvitaan, mutta ei niin, että Suomella pitäisi olla varastossa koko ajan säätövoimaa maan koko energiatarvetta varten.

Suomi on EU:n metsäisin maa ja useimmilla suomalaisilla on oikea ”luontosuhde” – siis jopa järkevä. Enintään vihreitten vahvimmilla kannatusalueilla suhde luontoon voi olla häiriintynyt.

Itse en ole koskaan arvostanut kulutusta, krääsä on krääsää eikä se onneksi muutu. Juuri siksi minua on ärsyttänyt vihreittenkin haluttomuus puuttua suoraan kulutukseen. ”Kuningasajatus” on ollut, että kun tuotantoa laskee, kulutus laskee mukana. Ensi talvena ajatuksen toimivuus nähdään. Kai sähkölämmittäjät nyt jukoliste huomaavat olla kokonaan ilman lämmitystä tammi-helmikuun?

Edelleen vihreät eivät missään vaiheessa ole kertoneet, mistä energia hankitaan – paitsi tietenkin töpselistä. Linkissä on Ville Niinistö, Emma Kari ja Jasper Pääkkönen tarkastamassa koskia. Kun Jasper Pääkkönen suvaitsee Hollywoodista lentää ilmastoystävällisesti suihkukoneella tänne Suomen intiaanireservaattiin kalastamaan, kai sähköntuotanto koskissa ymmärretään lopettaa.

Ydinvoimaan liittyy riskejä, kuten kaikkeen muuhunkin. Kuinkahan paljon ihmisiä on kuollut hiiltä kaivettaessa ja seurannaisilmiöinä, siis esim. hiilipölyn ja päästöjen takia.

Vielä sähköntuonnista. 1980-luvulla kommunistit kyllästivät suomalaiset opilla, että luonnon saastuminen on vain kapitalistinen ongelma. Sosialismin ihmeessä kansa omisti tuotantolaitokset, joten ristiriitaa voiton tavoittelun ja luonnon saastumisen välillä ei ollut. Jotenkin epäilen, että tämä asenne on jatkunut näihin päiviin asti. Helsingin kaupunki lopetti lihan tarjoamisen edustustilaisuuksissaan, mutta itänaapurissa toteutetulle maailmahistorian suurimmalle ympäristörikokselle on ummistettu silmät.

Alla äänestystulos 25.9.1993, kun eduskunta hylkäsi ydinvoiman lisärakentamisen.

Vastaan:

Keskusta

Alaranta Juhani Aula Maria Kaisa Isohookana-Asunmaa Tytti Jäätteenmäki Anneli Koistinen Annikki Komi Armas Koski Markku Kuittinen Tuula Kuuskoski Eeva Laivoranta Jarmo Leppänen Johannes Lindqvist Maija-Liisa Mölsä Tero Pekkarinen Mauri Puhakka Raili Rehn Olli Rossi Markku Ryynänen Mirja Saapunki Pauli Saari Aapo Vanhanen Matti Vihriälä Jukka Väistö Matti

SDP

Backman Jouni von Bell Aarno Gustafsson Jukka Hacklin Iiris Halonen Tarja Hurskainen Sinikka Hämäläinen Tuulikki Jaakonsaari Liisa Kasurinen Anna-Liisa Kautto Tarja Lahti-Nuuttila Pentti Metsämäki Lauri Muttilainen Kyllikki Myller Riitta Nyby Mats Ojala Arja Paakkinen Saara-Maria Puisto Virpa Rajamäki Kari Rask Maija Rinne Heikki Roos Jukka Skinnari Jouko Tuomioja Erkki Tykkyläinen Marja-Liisa Urpilainen Kari Vehkaoja Marjatta Viljamaa Marja-Leena

Kokoomus

Pietikäinen Sirpa Taina Anneli Takala Irmeli

Vasemmistoliitto

Andersson Claes Apukka Asko Astala Heli Helle Esko Korhonen Martti Laakso Jaakko Laaksonen Timo Laine Ensio Leppänen Pekka Ojala Outi Polvi Iivo Polvinen Osmo Rimmi Eila Seppänen Esko Stenius-Kaukonen Marjatta Tennilä Esko-Juhani Wahlström Jarmo

RKP

Enestam Jan-Erik Jansson Gunnar Malm Håkan Nordman Håkan Norrback Ole Pietikäinen Margareta Renlund Boris Westerlund Henrik

Vihreät

Haavisto Pekka Hassi Satu Hautala Heidi Luukkainen Hannele Nikula Paavo Paloheimo Eero Pulliainen Erkki Pykäläinen Tuija Maaret Räty Pekka

SKL

Jääskeläinen Jouko Kallis Bjarne Kankaanniemi Toimi Laakkonen Pirkko Seivästö Ismo

SMP

Mäkelä Tina Mäkipää Lea Suhonen Hannu Vistbacka Raimo

Yhteensä 107

Puolesta

Keskusta

Anttila Sirkka-Liisa Björkenheim Rose-Marie Heikkinen Kauko Huuhtanen Jorma Jokiniemi Esko Juhantalo Kauko Järvilahti Timo Kalli Timo Kauppinen Riitta Kemppainen Hannu Korkeaoja Juha Korva Timo Kääriäinen Seppo Laukkanen Markku Lehtosaari Markku Liikkanen Raimo Mattila Kalevi Morri Helmi Näsi Lasse Pesälä Mikko Pokka Hannele Pura Martti Renko Tellervo Röntynen Kalle Suhola Aino Viljanen Pekka Virrankoski Kyösti Vuorensola Markku Väyrynen Paavo

SDP

Kalliomäki Antti Kekkonen Antero Koskinen Johannes Lahikainen Erja Laitinen Reijo Lindroos Reijo Lipponen Paavo Louekoski Matti Luhtanen Leena Luttinen Matti Paasio Pertti Ranta Jussi Roos Timo Rönnholm Mikko Savolainen Lea Törnqvist Kerttu Vuoristo Raimo Vähänäkki Matti

Kokoomus

Antvuori Pirjo-Riitta Dromberg Kaarina Häkämies Kari Ihamäki Timo Jouppila Riitta Kanerva Ilkka Karhunen Minna Kivelä Pekka Kohijoki Maunu Lahtinen Matti Lamminen Kalevi Laurila Ritva Lehtinen Leila Linnainmaa Tuula Louvo Anna-Kaarina Markkula Hanna Niinistö Sauli Ollila Heikki Perho-Santala Maija Rauramo Anssi Rusanen Pirjo Saario Väinö Saastamoinen Riitta Salolainen Pertti Sasi Kimmo Savela Oiva Tiuri Martti Toivonen Kyösti Turunen Eeva Uosukainen Riitta Varpasuo Päivi Viinanen Iiro Zyskowicz Ben

RKP

Lax Henrik Rehn Elisabeth

Yhteensä 90

Kuvan lähde: https://www.nordpoolgroup.com/en/maps/#/nordic /5.1.

energia

8 thoughts on “Energiasta, ympäristöstä ja politiikasta

  1. Tässä vähän perusmatematiikkaa tuulivoiman kannattajille: Kun Suomessa tarvitaan eniten sähköä niin tuulivoimalat tuottavat nimellistehostaan maksimissaan noin 10%:ia. Suomessa tarvitaan tuolloin sähköä noin 15000 megawattia. Jos halutaan tuottaa tuo kokonaan tuulivoimalla pahimpaan aikaan niin tarvitaan tuulivoimaa vähintään 150000 megawattia. Jos en väärin muista niin Sitra taisi väittää, että Suomessa sähköntuotannosta voidaan parhaimmillaan tuottaa 70%:ia tuulivoimalla. Toisin sanoen, silloin tarvitaan n. 100000 megawattia tuulivoimaa.

    Oma henkilökohtainen mielipide on, että kaikki sitralaiset jotka uskovat omiin lukuihinsa tulee lähettää Lappiin 30 asteen pakkaseen ja ilmoittaa, että heidän pitää selvitä hengissä vain tuulivoiman tuottamalla sähköllä sanotaanko vaikka muutaman päivän ajan.

  2. Tuulivoima-kansalaisjärjestön kannanotto:

    ”Vuosikymmenen loppuun mennessä maassamme voi olla jo 10.000 tuulivoimalaa.

    Tuulivoimalan teknistaloudellinen käyttöikä on 15-30 vuotta, jonka jälkeen tuulivoimala puretaan, joten tuulivoimaloita tulee purkuikään jo lähivuosina.

    Tuulivoimahankkeiden maanvuokrasopimuksissa sovitaan yleensä, että voimaloiden omistaja purkaa voimaloiden maanpäälliset osat, mutta perustukset voivat jäädä paikoilleen, ja mahdollinen purkuvakuus on myös mitoitettu tällä periaatteella. Yleinen käsitys tuulivoima-alalla on, että perustukset voidaan jättää maisemoituina paikoilleen, ja viranomaiset näyttävät hiljaisesti hyväksyvän tämän näkemyksen. Samanlainen maininta löytyy usein myös tuulivoimakaavoista.

    Menettely ei kuitenkaan ole EU-määräysten ja voimassa olevan jätelainsäädännön mukainen.”

    Lähde: https://www.epressi.com/tiedotteet/laki/tuulivoima-kansalaisyhdistys-ry-vaatii-jateasioissa-vastuullisilta-viranomaisilta-selkeaa-kannanottoa-ja-ohjeistusta-tuulivoimaloiden-perustusten-purkamisasiaan.html?block=5&customer=7217

  3. Kun tuuliviiriyhtiö ajetaan konkurssiin, jätteiden poisto jää maan omistajalle.

  4. Suomalaisille omakotikatoille asennetut aurinkopaneelit ovat eräs vihreän järjettömyyden esimerkki.

    Jos aurinkopaneelit olisivat taloudellisesti järkeviä, niin niitä asennettaisiin yritysten toimesta laajoiksi puistoiksi siten että:
    – puhdistaminen ja huolto on helppoa
    – asentaminen on yksinkertaista
    – suuret määrät takaisivat kustannustehokkuuden

    Kokonaisuuden kannalta on aivan järjetöntä että niitä asennetaan pientalojen katoille:
    – asennus on hankalaa ja huolto on vaikeaa
    – pienten asennusten hinnat ovat korkeat

    Yritykset eivät niitä asenna suuriksi puistoiksi, muuta kuin silloin jos on tarvetta viherpestä yrityksen julkikuvaa. Miksi eivät asenna? Koska aurinkopaneelit eivät ole oikein missään tilanteessa Suomen oloissa kannattavia. Aurinko paistaa kauniina kesäpäivinä, silloin kun sähkön kulutus on minimissään ja aurinkoa tuskin näkee silloin kun sähkölle olisi tarvetta, kun pakkanen paukkuu tai syystuulet puhtaltavat.

    1. HS julkaisi espoolaisen okt-asujan ( ja vihr. kuntapoliitikon) kokemuksia aurinkopaneeleista. Kokemus oli, etteivät tuota joulu- tammikuussa, jolloin tarve suurin, tulos tuskin yllättää.

      Oheinen linkki vie blogiin, joka ei ole maksumuurin takana https://www.hagerlund.net/fi/aiheet/aurinkopaneelit-omakotitalossa-blogisarja

      Esim. Turkuenergia kaupittelee innolla aurinkopaneeleja, joitten sähköä voi jopa myydä verkkoon (siis silloin, kun hinta lähellä nollaa) Linkin kuvassa lienee asentaja työssään… https://www.turkuenergia.fi/kotitaloudet/aurinkopaneelit/myy-ylimaarainen-aurinkosahkosi

  5. ”Me kävimme ihan aidosti keskusteluja hallituksen ja ministeriön kanssa siitä, pitäisikö Suomessa olla tällainen huoltovarmuusreservi. Ja olisiko Inkoo tarkoitukseen sopiva voimalaitos. Saimme vastauksen, että ei nähty tarvetta tämänkaltaiselle reserville, Fortumin sähköntuotannosta vastaava johtaja Simon-Erik Ollus sanoo.”

    https://yle.fi/a/3-12684225

Comments are closed.

Related Posts