Euro vai taala?

Rahan Jäljillä –ohjelmassa keskusteltiin tämän hetken markkinatunnelmista. Karo Hämäläisen vieraana kommentoin muun muassa euron heikentymistä. Olen pudottanut osakepainon 60 prosenttiin ja pitänyt lähes kaiken käteisen dollareissa. Sijoitusmarkkinoilla toimiva ammattilainen kirjoitti minulle ja kommentoi valuuttakurssien ennustamisen vaikeudesta. Siispä pieni lisäpureutuminen asiaan on paikallaan.

Totta on. Valuuttakurssien liikkeiden ennakointi on hankalaa. Mutta koska käteinen pitää olla jossain valuutassa jokatapauksessa, on mietittävä että luottaako enemmän dollarin vai euron vahvistumiseen. Muita valuuttoja en ole edes harkinnut.

Etelä-Euroopan maiden yllä leijailevat tummat velkapilvet eivät helpolla hälvene. Euroalueen uhkakuvat heikentävät valuuttaa, joka on näkynyt viimeisen kuuden kuukauden aikana. Euron arvo on tullut yli 1,5 dollarin tuntumasta alle 1,25 dollarin. Vieläkö lasku jatkuu?

20 prosentin pudotus eurossa on jo takana, joten takuuvarmoja pikavoittoja ei ole enää luvassa. Silti näyttää todennäköiseltä, että epävarmuus Euroopan velkakurimuksesta ajaa euroa vielä alaspäin. BNP Paribas ennustaa, että ensi vuoden alussa eurolla saa enää yhden dollarin. Pariteetti lähenee. Vastakkaisia näkemyksiäkin on. Goldman Sachs ennakoi euro-dollari –suhteen olevan vuoden lopussa 1,35.

Mielipiteitä on aina vasemmalta ja oikealta.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että pelkästään valuuttoihin sijoittaminen on jo lähtökohtaisesti tappiollista toimintaa. Valuutta ei generoi yhteiskuntaan mitään toisin kuin yritykset. Kulut syövät sijoittajan tuotto-odotuksen negatiiviseksi. Vaihtaessasi euroja dollareiksi välittäjä ottaa oman siivunsa osto- ja myyntikurssin erotuksen avulla, vaikka muita kuluja ei olisikaan.

Sijoitusta dollariin ei voi pitää kuin väliaikaisena liikkeenä. Pitkässä jänteessä, jos uskoo euron heikkenemiseen ja osakkeiden nousuun, parhaan hyödyn saa sijoittamalla jenkkiyhtiöihin. Valuuttakurssimuutoksen tuomat hyödyt tulevat kaupanpäällisinä.

Huom!

Teksti ei ole sijoitussuositus.

Lähteet: Goldman Sachs, MarketWatch

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 
Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen