Euroalueen talous kasvussa ja pörssikurssit nousussa

Teollisuuden ja ostopääliköiden luottamus paranee USA:ssa koko ajan, mutta miten Euroopassa? Täälläkin talous on olosuhteisiin nähden kovassa vedossa. Euroopan entiset kriisimaat ovat purkaneet velkaelvytystä, kustannustaso on kilpailukykyinen ja vienti vetää. Myös Saksan ja muun keski-Euroopan taloudet ovat pirteitä.

Euroalueen ostopääliköiden luottamus ja pörssikurssit (Lähde: Trading Economics)

Vahva reaalitalous lupaa pörssikursseille hyvää. Euroopan pörssikurssit ovat nousseet tasaisesti jo vuoden 2012 alkupuolelta saakka eikä loppua näy. Englannin keskuspankki on ollut huolissaan sikäläisten asuntomarkkinoiden ylikuumentumisesta ja varoitellut mahdollisesta koronnostosta, mutta se on jäänyt lähes ainoaksi merkittäväksi riskiksi.

Suomen tilanne on muuta maailmaa ja Eurooppaa heikompi

Suomen tilanne on erilainen. Kustannuskilpailukykymme on Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen kesäkuisen katsauksen mukaan heikko ja kokonaistuotantomme on nyt pienentynyt yhtäjaksoisesti kaksi vuotta. Kasvuedellytyksiä on painanut myös työikäisen väestön väheneminen. 

Kustannuskilpailukyvyn parantaminen edellyttää Suomen pankin mukaan, että Suomen kustannusten nousu on usean vuoden ajan hitaampaa kuin kauppakumppaneiden. Työllisyyttä ja tuotantoa voidaan lisäksi tukea edistämällä yritystasolla ratkaisuja, joilla työntekijät turvaavat työpaikkansa ja työnantajat tuotannon kannattavuuden.

Ennen kansainvälistä finanssikriisiä Suomen julkisen talouden tila oli parempi kuin useassa muussa maassa. Vuosina 2008–2013 Suomen julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on kasvanut poikkeuksellisen paljon. Julkisen talouden tilaa koskevien tavoitteiden saavuttaminen lähivuosina on nykyisellään epävarmaa.

Sijoittajan kannattaa hajauttaa Pohjoismaiden ulkopuolelle

Suomen kustannuskilpailukyvyn korjaaminen vie Suomen Pankin mukaan parhaimmillaankin useita vuosia. Sijoittajan kannattaa sitä odotellessa luoda katseensa kauemmas, jopa pohjoismaiden ulkopuolelle.

 

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)