Euroopan ennätystasoa olevaa työttömyyttämme kannattaa edelleen pienentää

Yhteiskunta

Työttömyytemme on Euroopan kolmanneksi korkeinta huolimatta siitä, että työttömyyden rahallista tukemista on vähennetty ja työn ja yrittämisen verosanktioita on vähennetty. Työttömillä on työtä tekeviä suurempi kuolleisuusriski ja ETLA on muistiossaan antanut ymmärtää että työttömyyden vähentämistä kannattaa jatkaa.

ETLA:n tulosten mukaan 1990-luvun laman aikaan työpaikkansa menettäneillä on ollut 10–20 % suurempi kuolleisuusriski muuten samankaltaisiin henkilöihin verrattuna, jotka eivät menettäneet työpaikkaansa laman aikana. Vaikutukset näkyvät vielä liki 30 vuotta työpaikan menetyksen jälkeen ja kuolleisuusriski on edelleen yli 10% muuta väestöä korkeampaa.

Laman vaikutukset kuolleisuuteen olivat merkittävästi korkeammat niillä henkilöillä, jotka menettivät työpaikkansa laman ensimmäisinä vuosina (1990–1991). Noina vuosina työpaikkansa menettäneillä on ollut todennäköisesti enemmän haasteita löytää uutta työtä verrattuna niihin työntekijöihin, jotka menettivät työnsä myöhemmin eli vuosina 1992–1994.

Pitkittynyt työttömyysjakso voi siis selittää tuloksia ainakin osin, toteaa Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.

– Myöhemmin työpaikkansa menettäneillä myös stigma työpaikan menetyksestä on voinut olla lievempi. Joka tapauksessa työpaikan menetys laman aikana on lisännyt tutkimuksemme mukaan henkilön kuolleisuusriskiä 10–20 prosenttia verrattuna niihin työntekijöihin, jotka säilyttivät työpaikkansa laman iskiessä. Laman vaikutukset näkyvät siis vielä liki 30 vuotta irtisanomisen jälkeenkin, Etlan Maczulskij toteaa.

Tutkimuksessa havaittiin, että työpaikan menetys on lisännyt riskiä menehtyä iskeemiseen sydänsairauteen (kuten sydäninfarktiin), tartuntatauteihin tai syöpään. Merkittävimmät kuolinsyyt laman aikana työpaikkansa menettäneillä ovat kuitenkin olleet itsemurhat, alkoholiperäiset kuolinsyyt, onnettomuudet, tapaturmat ja väkivaltakuolemat.

Tutkijat painottavatkin työnsä menettäneiden ennaltaehkäisevän tuen tarpeellisuutta kuolleisuusriskin pienentämiseksi.

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi