Finanssialan keskusliitto: Ensi vuodelle vaimeaa 1..3% kasvua

Sumuista ja vaikeasti ennustettavaa; näin voi kiteyttää talouden ja finanssimarkkinoiden tämän hetken tilannetta. Epävarmuus leikkaa kotitalouksien kulutusta ja yritysten investointihaluja selviää Finanssialan keskusliiton viimeisimmästä finanssimarkkinakatsauksesta.

Viimeisimpien talouskasvuennusteiden mukaan Suomeen on odotettavissa ensi vuodeksi vaisua 1…3% talouskasvua. Säästymme tämän perustella varsinaiselta lamalta.

Taulukossa on finanssimarkkinoilla toimivien FK:n jäsenten viimeisimmät Suomen talousennusteet julkaisuajankohdan mukaan aikajärjestyksessä. Lisäksi taulukossa on suomalaisten ja kansainvälisten ennustelaitosten ennusteita.

Finanssimarkkinakatsauksessa on enemmän ja syvällisempää tietoa talouden tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

One thought on “Finanssialan keskusliitto: Ensi vuodelle vaimeaa 1..3% kasvua

  1. Artikkelin ennusteet ovat osin vanhentunutta kamaa

    Artikkelin taulukossa olevat ennusteet ovat jo aika vanhoja. Osa on tehty jo keväällä.  Näkymät ovat mielestäni heikentyneet nyt vasta aivan viime kuukauden aikana ja varmaan pankkienkin ennusteet olisivat paljon synkempiä jos ne olisivat tuoreempia.

Comments are closed.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi