Havaintoja neljästä mediayhtiöstä

Kirjoitusvuorossa Juha Mikkola

Olin menneellä viikolla kuuntelemassa Sanoman, Alma Median, Keskisuomalaisen ja Talentumin johdon esityksiä oman liiketoimintansa kehittämisestä tulevina vuosina. Kaikilla on sama haaste: kuinka printtilehtien euro saadaan muutettua digieuroksi? Tänä päivänä digitoiminnot tuovat näiden mediayhtiöiden liikevaihdosta vain noin 15 %.

Uskoisin, että Sanomalla on haasteita kaikista eniten, koska liiketoiminnat rönsyilevät sekä tuotemielessä että maantieteellisesti täysin hallitsemattomasti ja nyt kaikki, mikä ei ole enää ydintekemistä, on myynnissä. Haasteena on se, tuleeko näistä myynneistä paljon alaskirjauksia ja aiheuttaako se Sanomille vielä enemmän rahoitushaasteita kuin tänä päivänä. Yhtiö ei pysty kommunikoimaan strategiaansa kovin selkeästi ja on vaikea hahmottaa, minkä näköinen yhtiö voisi olla esimerkiksi kolmen vuoden kuluttua.  

Keskisuomalainen on tehnyt hyvää työtä laajentamalla maakunnallista peittoaan, mutta kun 180 miljoonan liikevaihdosta vain 4 miljoonaa tulee digipuolelta, on kannattavan Keskisuomalaisen kriisi vasta iskemässä samalla kun muut ovat jo täyttä häkää korjaamassa tilannetta. Ehkä Keskisuomalaisen strategia on lyhyen tähtäimen osinkopolitiikka eikä liiketoiminnan nopea kehittäminen.

Talentumin toimitusjohtaja Aarne Aktan on fiksu kaveri, mutta nyt hän joutuu käyttämään kolme työpäivää viikosta Ruotsin ongelmien ratkomiseen. Yhtiö olisi kohtuullisen hyvässä mallissa, jos Ruotsin toiminnot eivät olisi niin kuralla. Talentumin suureksi harmiksi Ruotsin volyymi ja tappiot ovat edelleen varsin merkittäviä. Ehtiikö Aarne johtaa kehitystyötä samanaikaisesti kun kaikki aika menee tulipalon sammuttamiseen Ruotsissa?

Alman liikevaihdosta sanomalehdet tuovat vielä 68 %, mutta yhtiö on lähtenyt riittävän aikaisin kehittämään digipuoltaan ja onnistunut varsin nopeasti kehittämään digieuroista kannattavaa liiketoimintaa. Lähes 30 % liikevaihdosta tulee digipuolelta ja yhtiöstä onkin hyvää vauhtia tulossa online-rekrytoinnin johtavia toimijoita Itämeren alueella.  

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,

Talous Yhteiskunta

Suunniteltu eläkeuudistus rapauttaa Suomen talouselämän hallintamallia vaikka kohti markkinataloutta pitäisi edetä

Etla kiinnittää tuoreessa raportissaan huomiota siihen että viime vuonna neuvoteltu työeläkeuudistus säilyttää työmarkkinajärjestöillä vallan tulevista eläkemaksuista ja seuraavista uudistuksista. Käytäntö on hyvän hallintotavan vastainen pitäessään