Hevonen karkasi eilen, suljetaan veräjä ylihuomenna

Välimeren alueen euromaat ovat laiminlyöneet euron vakaussopimuksen ehtojen noudattamisen koko sen ajan, kun euro on ollut olemassa. Tämä on tapahtunut ilman, että epäkohdasta on edes keskusteltu julkisuudessa pahemmin, saatikka että sillä olisi ollut joitain seurauksia eli sanktioita.

Nyt markkinat ovat tehneet sen, mitä euroalue on pidättäytynyt tekemästä. Euron etuna pidettiin sen syntyvaiheessa valuutta-alueen laajuutta, mutta silloin ei otettu huomioon sitä, että markkinat voivat valuutan lisäksi noteerata myös valtion velkakirjoja ja niitten korkoa. Etenkin Kreikan valtionlainojen korot ovat olleet huomattavan korkeat jo kauan.

Kun markkinat ovat pakottaneet euromaat toimiin, voi kysyä, onko tällainen markkinoihin jälkikäteen reagoiminen järkevää. Mieleen tulee tarina pikkupojasta, joka piti sormeaan murentuvan padon reiässä. Pikkupojasta tuli kylläkin sankari, mutta tarinat ovat tarinoita ja tosiasiat ovat tosiasioita.

IMF:n tämänhetkiset resurssit lienee käytetty loppuun Kreikan tukemisessa. Euromaissa on kauhisteltu Kreikan tuen nopeaa kasvua. Kreikka on kuitenkin pieni maa Iberian niemimaahan verrattuna.

Jos kriisi leviää Iberian niemimaalle (ja sitten Italiaan), resurssit loppuvat kesken ja edessä on se vaihtoehto, joka nytkin olisi olemassa: valtionlainojen uudelleenjärjestely.

Tapahtumiin jälkijättöisesti reagoimisen asemasta euromailla olisi mahdollisuus tehdä kipeä poliittinen ratkaisu, jota on 10 vuotta kieltäydytty edes ajattelemasta: jättää sotkujen siivoaminen sotkujen aiheuttajille.

Kaikkein epäilyttävintä euron kriisissä on perustelu “tämä on ainoa vaihtoehto”. Muistan nimittäin erinomaisen hyvin, miten vahva markan politiikka oli ainoa vaihtoehto, mutta vain niin siihen asti, kun siitä oli pakko luopua.

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 
Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen