Kaukaisella 1990-luvun alkupuoliskolla minulla oli vanhempien kanssa tapana käydä ostoksilla Keravalla. Siellä oli iso Maximarket ja sitä vastapäätä kilpailevan ketjun Anttila. Molemmat isot kaksikerroksiset liikkeet tuntuivat pursuavan runsautta, etenkin kun vertasi Järvenpään surkeaan kauppatarjontaan.

Nyt 20 vuotta myöhemmin tilanne on aivan toisenlainen. Maximarketin tilalla on Prisma, ja Anttilan liiketila on ammottanut tyhjyyttään jo kaksi vuotta. Kohta tyhjiä Anttiloita nähdään muuallakin, kun sopulilauma ostaa liikkeet tyhjiksi. Itse liityin lauman jatkoksi vasta eilisillalla, kun kuljin toimistolta kotiin Helsingin Citycenterin Anttilan kautta. Jonot olivat hieman normaalia pidempiä, mutta monissa uutisissa mainitusta kaaoksesta ei ollut tietoakaan. Melko vähän tuotteita oli myynnissä suuresti mainostetuilla 80 %:n alennuksilla, mikä kyllä on konkurssipesän velkojien kannalta ihan järkevääkin. Isoimpien velkojien joukossa on mm. Posti (käytännössä valtio), joten kyse on välillisesti myös meidän yhteisistä rahoista. Ei muutenkin matalalla katteella myytyjä televisioita ja muuta elektroniikkaa lähes ilmaiseksi luovuteta.

Anttilan konkurssi tuli yllätyksenä monelle, jopa yhtiölle tiloja vuokranneille kiinteistösijoittajille. Toisaalta yhtiö oli päätynyt helsinkiläisen arvoasunnon hinnalla ulkomaisen sijoitusyhtiön alaisuuteen. Näin ollen sitä eivät ole koskeneet suomalaisten pörssiyhtiöiden tiedotusvelvoitteet, joita sen pitkäaikaisella emoyhtiöllä Keskolla on edelleen. Raskasta tappiota Anttila kyllä oli tehnyt sen verran pitkään, että jopa haasteellisiin kohteisiin erikoistuneen sijoittajan pitkämielisyys loppui ja yrityssaneeraukseenkaan ei ollut mitään asiaa kun velkaantumisen pienenemistä ei ollut näköpiirissä. Vielä K-ryhmän alaisuudessa Anttilan tappioita oli pystytty kompensoimaan K-kauppiaiden voitoilla, mutta ei enää omistajanvaihdoksen jälkeen. Vuosina 2011-2014 Kesko joutui tukemaan Anttilaa yhteensä peräti 175 miljoonalla eurolla eli lähes samalla summalla, mikä Onnisen ostamiseen meni, kun Onnisen velkapotti jätetään huomiotta.

Konkurssi sai ääneen myös populistit, joiden mukaan yksityisen kuluttajan asemaa konkurssitilanteissa pitäisi parantaa. Hallituksen sisälläkin asia on otettu pohdintaan. Toisaalta miksi yksityishenkilön etu pitäisikään asettaa vaikkapa Anttilalle tavaraa toimittaneen pienyrittäjän edun edelle? Yksityishenkilöltä saattaa jäädä ennakkoon maksettu tuote saamatta, mutta aivan yhtä lailla yrittäjän bisnes voi kärsiä, kun laskua ei makseta, ja pikkufirma voi jopa kaatua laskuviiveisiin. Konkurssilaki lähtee velkojien tasapuolisesta kohtelusta, ja ennakkoon Anttilalle tilisiirrolla menneet rahat ovat olleet osa Anttilan kassaa. Toisinaan yritykset kyllä yrittävät saada asiakkaitaan maksamaan verkkotilauksensa ennakkoon tilille vaikkapa sillä, että korttimaksuista otetaan ylimääräinen provisio. Ainakin lentoyhtiöillä ja matkatoimistoilla tämä on erittäin yleistä, joskin näissäkin tapauksissa maksutapa vaikuttaa siihen, miten käy. Selvää on ainakin Anttilan tapauksessa se, että some helpottaa tilanteessa elämistä. Facebookissa Anttilan konkurssin uhrit -ryhmällä on lähes 1000 jäsentä, jotka mielellään antavat vertaistukea. Hyvä niin.

Anttilan bisnes perustui isoihin tavarataloihin, jotka sijaitsivat lähes poikkeuksetta kaupunkikeskustoissa. Sen sijaan esimerkiksi halpakauppa Tokmanni perustaa pieniä liikkeitä kaupunkikeskustoihin ja lähiöihin, mutta sijoittuu suuriin halleihin siellä, missä kulkuyhteydet autolla ovat hyvät ja vuokrataso selvästi alhaisempi. Isoissa Tokmanneissa on myös kattavat ruoka- ja puutarhaosastot. Tokmannin perustaja Kyösti Kakkonen totesi osuvasti, että Anttila jää hänen kaavailujensa ulkopuolelle, kun brändi on ummehtunut ja yrityksen arvo on lähinnä tuotteiden varastoarvoa. Keskusjohtoisuudestaan huolimatta S-ryhmä pystyi kehittämään Sokos-tavaratalokonseptiaan paremmin (mm. tuomalla Marks & Spencerin Suomeen) kuin kauppiasvetoinen K-ryhmä, jonka maalaisjärjellä ajateltuna pitäisi olla joustavampi. Anttila oli kuitenkin stagnaation linnake, joka romahti. Koska tavarataloissa tehdään enemmän heräteostoksia kuin netissä, tarjolla on oltava aina jotain uutta ja kiinnostavaa. Vaateliikkeet ovat tämän jo oivaltaneet kauan sitten; kuluttajat tietävät että niiden mallistot vaihtuvat tiheään ja näin ollen syntyy houkutus ostaa tuote vain siksi, että se sattuu vielä rekissä olemaan.

Anttilalle jonkinmoisen vertailukohdan tarjoaa Stockmann, jonka markkina-arvo ja osakekurssi ovat luisuneet häkellyttävällä tavalla vuosikymmenen aikana. Yhtiö päätti luopua poliittisen riskin alaisista Venäjän toiminnoista ja kirjakaupasta, joka on digitalisaation myötä vaikeuksissa. Yhtiön A- ja B-osakkeita saa 80-85 % halvemmalla kuin joulukuussa 2006, mutta eri juttu sitten on, kannattaako ostaa. Itse kyllä tykkään hypistellä tuotteita Stockan tavaratalossa ja olen sieltä joskus jotain ostanutkin, mutta firman osakkeet pidän poissa näpeistäni. Sitten kun kuluttajien luottamus talouteen alkaa parantua, voin harkita asiaa uudestaan.