Valtiotieteiden maisteri Juhani Turkkilan Helsingin yliopistossa 15.1. tarkastettavasta väitöksestä ”Tuloverojen reaalinen muuttuminen Suomessa; Kuusikymmentä vuotta verojen vuoristorataa” ilmenee, miten Suomessa on jo vuodesta 1989 saakka siirrytty kohti tasaveroa ja tulontasauksen hoitamista erilaisten tukimuotojen avulla.

Turkkilan tutkimus osoittaa, että progressiivisella tuloverotuksella saatujen verotulojen merkitys valtion menojen rahoituksessa on vähentynyt huomattavasti. Tulonjaon tasoittaminen progressiivisella asteikoilla on vähentynyt. Tuloveroasteikkojen merkittävästä keventämisestä huolimatta suuria tuloja ansaitsevien pyrkimys muuttaa ansiotuloja pääomatuloiksi ei ole vähentynyt, koska suuria pääomatuloja verotetaan keveämmin kuin suuria ansiotuloja.

Tutkimuksessaan Turkkila on käyttänyt työkalunaan valtion tuloveroasteikon jyrkkyyttä kuvaavaa parametria, jota hän nimittää π-progressiivisuudeksi. Parametri kuvaa veroasteen muutoksen ja tulon suhteellisen muutoksen välisen yhteyden. Mittaria voidaan pitää tietyn tulon kohdalla veroasteikon kiristymisen nopeuden mittarina. Mitä korkeampi suhdeluku on, sitä nopeammin verotus tällä tulon kohdalla kiristyy. Tietyn tulon kohdalla p -progressiivisuuden lukuarvo lasketaan asteikon määräämän rajaveroasteen ja veroasteen erotuksena.      

Turkkila tarkastelee tuloverolainsäädännön muuttamisen aiheuttamia tuloverojen suhteellisia muutoksia koko väestön tasolla. Hän on laatinut useita aikasarjoja keskeisille henkilöllistä tuloverotusta kuvaaville muuttujille. Muuttujien avulla hän kuvaa suomalaisen tuloverotuksen rakennetta sekä muutoksia osana kansallista verojärjestelmää.

Kun tuloverotusjärjestelmää tarkastellaan kokonaisuutena, niin mukana ovat valtion progressiivisen tuloverotuksen ohessa kuntien tuloverotus ja muu ansiotulojen suhteellinen verotus sekä tuloverotuksen vähennysjärjestelmä. Turkkila on yhdistänyt erillistarkastelut indeksiksi, joka kuvaa millä tavoin tuloverotus kokonaisuutena on reaalisesti muuttunut vuosittain. Tätä indeksiä Turkkila kutsuu reaalitulon veroasteen indeksiksi.

Turkkila vertaa laatimansa indeksin kehitystä aikasarjaan, jonka hän on laskenut tilastoista saatavien tuloverojen ja veronalaisten tulojen suhdetta kuvaavan veroasteen kehityksen perusteella. Tätä aikasarjaa hän kutsuu maksuunpanon veroasteen indeksiksi. Se kertoo, millä tavoin luonnollisille henkilöille maksuunpantujen tuloverojen suhde heidän veronalaisiin kokonaistuloihinsa on kehittynyt. Vuodesta 1993 alkaen maksuunpanon veroasteen indeksissä ovat mukana vain ansiotuloista maksuunpannut tuloverot.

Turkkilan mukaan reaalitulon tuloveroasteen indeksin kehitys ja maksuunpanon veroasteen indeksin kehitys ovat poikenneet tarkasteluajanjaksona toisistaan huomattavasti. Jälkimmäisen indeksin aleneminen on vuoden 1994 jälkeen ollut hitaampaa kuin reaalitulon veroasteen indeksin aleneminen. Tärkein syy eroavuuteen on ollut palkansaajien reaaliansioiden kohoaminen, mutta myös muut sosio-ekonomiset syyt ovat vaikuttaneet tuohon kehitykseen.

Turkkila väittää, että veroasteen (tuloverot/tulot) vuosittainen muutos ei sovellu verotuksen toimenpiteitten aiheuttamien verojen muutosten kuvaamiseen edes makrotasolla. Veroasteen muutos kuvaa huonosti ja kvantitatiivisesti harhaanjohtavalla tavalla tuloverotuksen kiristymistä/kevenemistä. Tilastoitujen verojen ja tulojen suhde ei siis mittaa oikein tuloverotuksen reaalista muuttumista vuodesta toiseen.

Juhani Turkkila väittelee 15.1.2011 kello 10 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Tuloverotuksen reaalinen muuttuminen Suomessa – Kuusikymmentä vuotta verojen vuoristorataa". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Yliopiston päärakennus auditorium XII (Fabianinkatu 33). Väitöskirja kuuluu talous- ja sosiaalihistorian alaan. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Etla Sarja A 46. Väitöskirjaa myy Taloustieto Oy. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa sähköisesti: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-628-513-2