Politiikan populistit nojautuvat puheessaan usein ihmisten arkikäsityksiin, jotka saattavat poiketa hyvin paljon siitä, mitä on tieteen tutkimuksissa osoitettu todeksi. Akatemiaprofessori Uskali Mäki mukaan tutkijat voisivatkin innokkaammin ruotia populistisia väitteitä julkisuudessa.

Vievätkö kreikkalaiset rahamme? Onko velkakriisi yksittäisten maiden vai Euroopan Unionin huonojen päätösten vika? Entä onko homoseksuaalisuus valinta? Onko lääketieteeseen luottamista? Tällaisiin kysymyksiin törmää suomalaisessakin julkisessa keskustelussa. Populistit vetoavat usein ihmisten arkikäsityksiin tai pelkoihin, joita ei välttämättä ole tieteellisissä tutkimuksissa tai selvityksissä osoitettu todeksi.

– Tiede kertoo oman versionsa siitä, miten asiat ovat ja mitä niille voisi tehdä. Ihmisten arkikäsitykset usein johtavat puolestaan toiseen suuntaan, mistä seuraa jännitteitä, joihin populistien on helppo tarttua, sanoo tieteenfilosofiaan perehtynyt akatemiaprofessori Uskali Mäki.

Populistiset poliittiset suuntaukset asettavat usein tieteen auktoriteetin kyseenalaiseksi. Mäen mukaan ääripäässä ovat tiedenihilistit, jotka pitävät tiedettä yhtenä ideologiana muiden joukossa, joten sillä ei ole sen suurempaa painoarvoa kuin uskonnoilla tai poliittisilla aatteilla.

Toisessa ääripäässä ovat puolestaan tiedeuskovaiset, jotka eivät kyseenalaista tieteen näkemyksiä tai tutkimustuloksia lainkaan.

– Hyvä paikka tieteelle yhteiskunnassa on varmasti näiden kahden välissä. Tämä edellyttää, että tunnetaan tieteen menettelytapoja, sen sisäistä elämää. Valistunut tieteen yleisö kykenee tunnistamaan tieteen aukot ja suhtautumaan niihin kriittisesti. Aukottomiin tieteellisiin perusteluihin sen sijaan tulisi suhtautua kunnioittaen, Mäki sanoo.

Mäen mukaan tutkijat voisivat ottaa suuremman roolin julkisuudessa poliittisten keskustelujen avaajana suurelle yleisölle.

– Julkiseen keskusteluun suuntautuneet tieteilijät voisivat ottaa tehtäväkseen yksityiskohtaisesti ruotia populistiset argumentit. Tätä tehdään tällä hetkellä melko vähän.