Kansalaiset ovat heränneet siirtämään rahojaan käyttelytileiltä määräaikaistalletuksiin

Sijoittaminen Talous

Suomalaiset siirtävät nyt rahojaan käyttelytileiltä pankkien 2-3% määräaikaistalletuksiin. Markkinoilla on tarjolla myös korkeampia sijoituskorkoja. Niiden suhteen pitää tarkastaa tuotteessa piilevä sijoittajariski ja päätettävä kannattaako se ottaa.

Vakavaraiset pankit saavat tällä hetkellä halutessaan keskuspankkirahoitusta 3,75% korolla ja tallettajille tarjotaan luonnollisesti tätä pienempää korkoa. Sijoitustuotteessa on aina sijoittajariskiä, jos tarjottu korko on keskuspankkikorkoa suurempi. Riskin merkitys jää sijoittajan arvioitavaksi.

Sijoitusrahastot ovat eräs sijoitusmuoto jossa tuota sijoittajariskiä on aina enemmän tai vähemmän ja palkkiona riskin ottamisesta voi saada hieman tuottoa.

Lyhyen koron rahastojen suosio on Suomen Pankin mukaan kasvanut

Vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana suomalaiset kotitaloudet tekivät rahastotyypeistä eniten (213 milj. euron edestä) uusia nettomerkintöjä korkorahastoihin.

Korkorahastot ovat kotitalouksien rahastosijoituksista osakerahastojen jälkeen toiseksi suosituin rahastotyyppi. Maaliskuun 2023 lopussa kotitalouksilla oli sijoituksia suomalaisissa korkorahastoissa 8,2 mrd. euron edestä, josta 1,1 mrd. euroa oli lyhyen koron rahastoissa.

Yhteensä kotitalouksilla oli sijoituksia suomalaisissa sijoitusrahastoissa 31,2 mrd. euron edestä ja lisäksi ulkomaisissa rahastoissa 5,5 mrd. euron edestä.

 

One thought on “Kansalaiset ovat heränneet siirtämään rahojaan käyttelytileiltä määräaikaistalletuksiin

  1. Suosittelen käyttämään Svea Bankin (aik. Ekonomi) tilejä. Koko saldo koko ajan nostettavissa ja korko 3,25 %. Brocc/ Balanzia (2,6%) sallii vain 6 ilmaista nostoa / v. Norwegianin korko on 2,5 %.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo