Kansallisten finanssivalvojien verkosto riittämätön finanssimarkkinoiden mikrotason valvontaan

Euroopan komissiolle torstaina luovutettu De Larosièren mietintö on herättänyt laajaa keskustelua Euroopan parlamentissa. Jäsenmaiden sooloilu finanssikriisin hoidossa ja toisaalta kaikkien periaatteen tasolla julistama tarve yhtenäiseen toimintaan tuo kuitenkin selkeästi esille tarpeen luoda vahvoja EU-tason ratkaisuja ohjaamaan jäsenmaiden toimintaa. Poliittinen tahto vaikeille ja perustavanlaatuisille muutoksille on luotavissa juuri nyt, kun yhtenäisen sääntelyn puuttumisen tulokset ovat kaikkien nähtävissä.

Valitettavasti sunnuntain epävirallinen huippukokous ei vielä tuottanut EU-johtajien yksituumaista ja selkeää linjausta finanssirakenteiden uudistamiseksi De Larosièren kaikkien ehdotusten mukaisesti. Päämiestason päätös rakenteiden uudistamisesta on kunnianhimoisen muutoksen edellytys. ECOFIN-tasolla vaarana on juuttuminen yksityiskohtiin, mikä vaarantaa kokonaisvaltaisen muutoksen.

Monet Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan ECON:n jäsenet suhtautuvat käymissämme keskusteluissa De Larosièren raporttiin positiivisesti. Erityisesti mietinnön ehdotus makrotason sääntelyelimen luomisesta on kerännyt kiitosta. Parlamentin lokakuussa hyväksymä kanta vaati niin ikään tällaisen Euroopan laajuisen elimen pystyttämistä.

Parlamentissa linjattiin tuolloin myös mikrotason valvontaan ja niin kutsuttujen Lamfalussy-mallin mukaisten komiteoiden roolin ja merkityksen kasvattamiseen. Riemua parlamentissa herättävät Larosièren -ryhmän samansuuntaiset ehdotukset.

Moni rakenteiden uudistusta pohtinut olisi kuitenkin halunnut nähdä yksittäisen mikrotason sääntelystä vastaavan elimen luomista samalla tavoin, kuin De Larosière ehdottaa makrotasolle uutta yksittäistä säätelijää. Mikrotasolla ryhmä kuitenkin päätyy ehdottamaan olemassa oleviin rakenteisiin perustavan järjestelmän, European System of Supervision (ESFS), luomista. ESFS rakentuisi yhdistetystä kansallisten finanssivalvojien verkostosta, joka työskentelisi tiiviisti niin kutsuttujen “eurooppalaisten viranomaisten” (European authorities) kanssa.

Nämä viranomaiset muodostettaisiin nykyisin olemassa olevista niin kutsutun Lamfalussyn-mallin mukaisista kolmostason komiteoista. “Kolmostasolla” tarkoitetaan käytännössä sitä, ettei näillä komiteoilla ole lainsäädännöllistä valtaa, vaan ne avustavat komissiota tehtyjen päätösten täytäntöönpanon teknisissä yksityiskohdissa ja toimivat linkkinä kansalliselle tasolle. Kolmostason komiteoita on sopivasti kolme kappaletta, jotka jakaantuvat pankki- (Euroopan pankkiviranomaisten valvontakomitea, CEBS), vakuutus- (Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontakomitea, CEIOPS) ja arvopaperi-aloihin (Euroopan arvopaperivalvojien komitea, CESR). De Larosièren -mietintö ehdottaa näiden komiteoiden toimivallan huomattavaa kasvattamista niin, että niillä olisi tulevaisuudessa valta mm. oikeudellisesti sitovaan sovitteluun kansallisten valvontaelinten välillä ja oikeus sitovien valvontastandardien luomiseen.

Kuulun niihin, jotka näkevät myös mikrotason sääntelyn olevan parempi toteuttaa yhdessä yhtenäisen EU-elimen kautta. Nykyisen, kolmeen eri komiteaan perustuvan järjestelmän virallistaminen jää helposti puolitienmalliksi, joka on irrallinen makrotason valvonnasta ja voi tätä kautta luoda katveita valvontaan. Ryhmän ehdottama järjestelmä ei ole selkeä, eikä se liity johdonmukaisesti EU-rakenteisiin.

Euroopan komissiolle torstaina luovutettu De Larosièren mietintö on herättänyt laajaa keskustelua Euroopan parlamentissa. Jäsenmaiden sooloilu finanssikriisin hoidossa ja toisaalta kaikkien periaatteen tasolla julistama tarve yhtenäiseen toimintaan tuo kuitenkin selkeästi esille tarpeen luoda vahvoja EU-tason ratkaisuja ohjaamaan jäsenmaiden toimintaa. Poliittinen tahto vaikeille ja perustavanlaatuisille muutoksille on luotavissa juuri nyt, kun yhtenäisen sääntelyn puuttumisen tulokset ovat kaikkien nähtävissä.

Valitettavasti sunnuntain epävirallinen huippukokous ei vielä tuottanut EU-johtajien yksituumaista ja selkeää linjausta finanssirakenteiden uudistamiseksi De Larosièren kaikkien ehdotusten mukaisesti. Päämiestason päätös rakenteiden uudistamisesta on kunnianhimoisen muutoksen edellytys. ECOFIN-tasolla vaarana on juuttuminen yksityiskohtiin, mikä vaarantaa kokonaisvaltaisen muutoksen.

Monet Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan ECON:n jäsenet suhtautuvat käymissämme keskusteluissa De Larosièren raporttiin positiivisesti. Erityisesti mietinnön ehdotus makrotason sääntelyelimen luomisesta on kerännyt kiitosta. Parlamentin lokakuussa hyväksymä kanta vaati niin ikään tällaisen Euroopan laajuisen elimen pystyttämistä.

Parlamentissa linjattiin tuolloin myös mikrotason valvontaan ja niin kutsuttujen Lamfalussy-mallin mukaisten komiteoiden roolin ja merkityksen kasvattamiseen. Riemua parlamentissa herättävät Larosièren -ryhmän samansuuntaiset ehdotukset.

Moni rakenteiden uudistusta pohtinut olisi kuitenkin halunnut nähdä yksittäisen mikrotason sääntelystä vastaavan elimen luomista samalla tavoin, kuin De Larosière ehdottaa makrotasolle uutta yksittäistä säätelijää. Mikrotasolla ryhmä kuitenkin päätyy ehdottamaan olemassa oleviin rakenteisiin perustavan järjestelmän, European System of Supervision (ESFS), luomista. ESFS rakentuisi yhdistetystä kansallisten finanssivalvojien verkostosta, joka työskentelisi tiiviisti niin kutsuttujen “eurooppalaisten viranomaisten” (European authorities) kanssa.

Nämä viranomaiset muodostettaisiin nykyisin olemassa olevista niin kutsutun Lamfalussyn-mallin mukaisista kolmostason komiteoista. “Kolmostasolla” tarkoitetaan käytännössä sitä, ettei näillä komiteoilla ole lainsäädännöllistä valtaa, vaan ne avustavat komissiota tehtyjen päätösten täytäntöönpanon teknisissä yksityiskohdissa ja toimivat linkkinä kansalliselle tasolle. Kolmostason komiteoita on sopivasti kolme kappaletta, jotka jakaantuvat pankki- (Euroopan pankkiviranomaisten valvontakomitea, CEBS), vakuutus- (Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontakomitea, CEIOPS) ja arvopaperi-aloihin (Euroopan arvopaperivalvojien komitea, CESR). De Larosièren -mietintö ehdottaa näiden komiteoiden toimivallan huomattavaa kasvattamista niin, että niillä olisi tulevaisuudessa valta mm. oikeudellisesti sitovaan sovitteluun kansallisten valvontaelinten välillä ja oikeus sitovien valvontastandardien luomiseen.

Kuulun niihin, jotka näkevät myös mikrotason sääntelyn olevan parempi toteuttaa yhdessä yhtenäisen EU-elimen kautta. Nykyisen, kolmeen eri komiteaan perustuvan järjestelmän virallistaminen jää helposti puolitienmalliksi, joka on irrallinen makrotason valvonnasta ja voi tätä kautta luoda katveita valvontaan. Ryhmän ehdottama järjestelmä ei ole selkeä, eikä se liity johdonmukaisesti EU-rakenteisiin.

5 thoughts on “Kansallisten finanssivalvojien verkosto riittämätön finanssimarkkinoiden mikrotason valvontaan

  1. Miten kansallinen valvonta toteutetaan?

    Itsekin uskon tuontyyppisen aukottoman järjestelmän toimivan parhaiten. Yhtenäinen EU-elin on kuitenkin ongelmallinen kansallisen tason mikrovalvonnassa. Miten tätä hoidettaisiin niin, että sekä EU-tason yhtenäisyys toteutuisi ilman mikrotason sanelupolitiikkaa?

  2. Jos valvonta toteutetaan EU-tasolla

    Toisaalta täytyy muistaa, että kansainvälinen finanssilehdistö ei ole välttämättä pitänyt viranomaisvalvontaa tarpeellisena tai tehokkaana. Jos valvonta toteutetaan EU-tasolla niin onko se yhtä tehotonta kuin Madoffin tapauksessa. On syytä muistaa, että Madoffin pyramidihuijaus tapahtui finanssivalvonnan alaisella tuotteella, eikä lainsäädännön ja valvonnan ulkopuolisissa hedge-rahastoissa.

  3. Euroopan keskuspankille tulee antaa keskeinen rooli

    Rahoitustarkastus on Suomessa menestyksellisesti tuottanut finanssilan valvontapalveluita. Rahoitustarkastus on Suomen Pankin alainen ja tämä suhde on käsittääkseni ollut hyvin perusteltu.

    Suomen Pankkin (Euroopan keskuspankin haarakonttori) ohjaava rooli finanssialan valvonnassa on hyvä koska keskuspankki joutuu, joka tapauksessa valvomaan keskuspankkirahan määrää ja pankkien vakavaraisuustalletusten määrää. Rahan liikkeelle laskijan on aivan luonnollisesti valvottava velallistensa vakavaraisuutta – siis keskuspankkirahaa vastaanottavien liikepankkien vakavaraisuutta.

    Minusta olisi aivan luonnollista että Euroopan keskuspankille (ECB) annetaan keskeinen rooli finanssivalvonnan toteuttamisessa. Euroopan keskuspankilla on asiaan tarvittava keskitetty päätöksenteko. Minusta tämän tyyppinen organisaatio voi hyvin ottaa vastuun sekä kansallisesta että kansainvälisestä finanssialan valvonnasta. Mutta toivon kuitenkin että ECB on nimenomaan europarlamentin valvonnassa samalla tapaa kuin Suomen pankki on ollut edustkunnan valvonnassa eikä hallituksen (komission) suorassa kontrollissa.

    1. Finanssivalvonnan sijainti

      N. 60 v. perspektiivillä sanoisin, että finanssivalvonnan sijainnista on onnistuttu saamaan vaikea kysymys. Valvottavilla on tainnut olla eduskunnassa enemmistö (ns. pankkipuolue).

      Pankkitarkastusvirasto oli perustamisvaiheessa liikepankkien ylläpitämä elin. OP:illä ja säästöpankeilla oli oma valvontansa. Kun OKO ja SKOP rinnastettiin liikepankkeihin, valvonta keskittyi yhteen virastoon. Homma toimi finanssialan yleisen tiukan säätelyn ja sen takia, että inflaatio piti huolen vakuuksien arvon säilymisestä. Suuria ongelmia oli ollut -30-luvulla mm. matalan inflaation takia. 

      Pankkitarkastusviraston pysymistä liian kaukana reaalimaailmasta olen melko tavalla arvostellut kirjoittamassani kirjassa "Ensimmäinen suurfuusio, Rauma-Repolan muodostaminen", 1991, etenkin s. 59-66.

      Kuten tunnettua, 1980-luvun lopulla pankkitarkastusvirasto nukkui vanhurskaan sikeää unta, vaikka ympäristö ei kovin vanhurskasta ollutkaan. Seurauksena oli siirtyminen 1990-luvulla SP:n alaisuuteen ja nimenkin muuttaminen rahoitustarkastukseksi tehtävien lisääntyessä ja monipuolistuessa.

      Kaitsu lienee oikeassa siinä, että finanssivalvonnan sijoittaminen keskuspankin yhteyteen olisi hyvä, koska mielestäni se takaisi a) paremman tuntuman käytäntöön b) nopeamman puuttumisen c) valvonnan ja vallan yhdistymisen. Tämä kaikki keskuspankin markkinoilla operoimisen takia.

  4. Fivan Anneli Tuomisen haastattelusta
    Talouselämä-lehdessä no. 9 on mielenkiintoinen tuoreen johtajan Anneli Tuomisen haastattelu, jossa sivutaan myös tätä De Larosièren mietintöä. Haastattelussa hän mm. sanoo: ”Isojen pankkikonserninen valvomiseen olisin kaivannut keskitettyä valvontaelintä”.
    Esitetyn kollegion on vaikea saavuttaa ylikansallisen valvojan painoarvoa.

Comments are closed.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Kiinasta

Viime päivinä markkinat ovat hermoilleet Kiinan kehityksestä, eikä suotta.

Jos suoraan sanotaan, en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmeessä maailmanhistorian tuhoisinta hallitsijaa Maoa rajattomasti ihaileva kommunistinen valtio

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com