Euroopan komissiolle torstaina luovutettu De Larosièren mietintö on herättänyt laajaa keskustelua Euroopan parlamentissa. Jäsenmaiden sooloilu finanssikriisin hoidossa ja toisaalta kaikkien periaatteen tasolla julistama tarve yhtenäiseen toimintaan tuo kuitenkin selkeästi esille tarpeen luoda vahvoja EU-tason ratkaisuja ohjaamaan jäsenmaiden toimintaa. Poliittinen tahto vaikeille ja perustavanlaatuisille muutoksille on luotavissa juuri nyt, kun yhtenäisen sääntelyn puuttumisen tulokset ovat kaikkien nähtävissä.

Valitettavasti sunnuntain epävirallinen huippukokous ei vielä tuottanut EU-johtajien yksituumaista ja selkeää linjausta finanssirakenteiden uudistamiseksi De Larosièren kaikkien ehdotusten mukaisesti. Päämiestason päätös rakenteiden uudistamisesta on kunnianhimoisen muutoksen edellytys. ECOFIN-tasolla vaarana on juuttuminen yksityiskohtiin, mikä vaarantaa kokonaisvaltaisen muutoksen.

Monet Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan ECON:n jäsenet suhtautuvat käymissämme keskusteluissa De Larosièren raporttiin positiivisesti. Erityisesti mietinnön ehdotus makrotason sääntelyelimen luomisesta on kerännyt kiitosta. Parlamentin lokakuussa hyväksymä kanta vaati niin ikään tällaisen Euroopan laajuisen elimen pystyttämistä.

Parlamentissa linjattiin tuolloin myös mikrotason valvontaan ja niin kutsuttujen Lamfalussy-mallin mukaisten komiteoiden roolin ja merkityksen kasvattamiseen. Riemua parlamentissa herättävät Larosièren -ryhmän samansuuntaiset ehdotukset.

Moni rakenteiden uudistusta pohtinut olisi kuitenkin halunnut nähdä yksittäisen mikrotason sääntelystä vastaavan elimen luomista samalla tavoin, kuin De Larosière ehdottaa makrotasolle uutta yksittäistä säätelijää. Mikrotasolla ryhmä kuitenkin päätyy ehdottamaan olemassa oleviin rakenteisiin perustavan järjestelmän, European System of Supervision (ESFS), luomista. ESFS rakentuisi yhdistetystä kansallisten finanssivalvojien verkostosta, joka työskentelisi tiiviisti niin kutsuttujen “eurooppalaisten viranomaisten” (European authorities) kanssa.

Nämä viranomaiset muodostettaisiin nykyisin olemassa olevista niin kutsutun Lamfalussyn-mallin mukaisista kolmostason komiteoista. “Kolmostasolla” tarkoitetaan käytännössä sitä, ettei näillä komiteoilla ole lainsäädännöllistä valtaa, vaan ne avustavat komissiota tehtyjen päätösten täytäntöönpanon teknisissä yksityiskohdissa ja toimivat linkkinä kansalliselle tasolle. Kolmostason komiteoita on sopivasti kolme kappaletta, jotka jakaantuvat pankki- (Euroopan pankkiviranomaisten valvontakomitea, CEBS), vakuutus- (Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontakomitea, CEIOPS) ja arvopaperi-aloihin (Euroopan arvopaperivalvojien komitea, CESR). De Larosièren -mietintö ehdottaa näiden komiteoiden toimivallan huomattavaa kasvattamista niin, että niillä olisi tulevaisuudessa valta mm. oikeudellisesti sitovaan sovitteluun kansallisten valvontaelinten välillä ja oikeus sitovien valvontastandardien luomiseen.

Kuulun niihin, jotka näkevät myös mikrotason sääntelyn olevan parempi toteuttaa yhdessä yhtenäisen EU-elimen kautta. Nykyisen, kolmeen eri komiteaan perustuvan järjestelmän virallistaminen jää helposti puolitienmalliksi, joka on irrallinen makrotason valvonnasta ja voi tätä kautta luoda katveita valvontaan. Ryhmän ehdottama järjestelmä ei ole selkeä, eikä se liity johdonmukaisesti EU-rakenteisiin.

Euroopan komissiolle torstaina luovutettu De Larosièren mietintö on herättänyt laajaa keskustelua Euroopan parlamentissa. Jäsenmaiden sooloilu finanssikriisin hoidossa ja toisaalta kaikkien periaatteen tasolla julistama tarve yhtenäiseen toimintaan tuo kuitenkin selkeästi esille tarpeen luoda vahvoja EU-tason ratkaisuja ohjaamaan jäsenmaiden toimintaa. Poliittinen tahto vaikeille ja perustavanlaatuisille muutoksille on luotavissa juuri nyt, kun yhtenäisen sääntelyn puuttumisen tulokset ovat kaikkien nähtävissä.

Valitettavasti sunnuntain epävirallinen huippukokous ei vielä tuottanut EU-johtajien yksituumaista ja selkeää linjausta finanssirakenteiden uudistamiseksi De Larosièren kaikkien ehdotusten mukaisesti. Päämiestason päätös rakenteiden uudistamisesta on kunnianhimoisen muutoksen edellytys. ECOFIN-tasolla vaarana on juuttuminen yksityiskohtiin, mikä vaarantaa kokonaisvaltaisen muutoksen.

Monet Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan ECON:n jäsenet suhtautuvat käymissämme keskusteluissa De Larosièren raporttiin positiivisesti. Erityisesti mietinnön ehdotus makrotason sääntelyelimen luomisesta on kerännyt kiitosta. Parlamentin lokakuussa hyväksymä kanta vaati niin ikään tällaisen Euroopan laajuisen elimen pystyttämistä.

Parlamentissa linjattiin tuolloin myös mikrotason valvontaan ja niin kutsuttujen Lamfalussy-mallin mukaisten komiteoiden roolin ja merkityksen kasvattamiseen. Riemua parlamentissa herättävät Larosièren -ryhmän samansuuntaiset ehdotukset.

Moni rakenteiden uudistusta pohtinut olisi kuitenkin halunnut nähdä yksittäisen mikrotason sääntelystä vastaavan elimen luomista samalla tavoin, kuin De Larosière ehdottaa makrotasolle uutta yksittäistä säätelijää. Mikrotasolla ryhmä kuitenkin päätyy ehdottamaan olemassa oleviin rakenteisiin perustavan järjestelmän, European System of Supervision (ESFS), luomista. ESFS rakentuisi yhdistetystä kansallisten finanssivalvojien verkostosta, joka työskentelisi tiiviisti niin kutsuttujen “eurooppalaisten viranomaisten” (European authorities) kanssa.

Nämä viranomaiset muodostettaisiin nykyisin olemassa olevista niin kutsutun Lamfalussyn-mallin mukaisista kolmostason komiteoista. “Kolmostasolla” tarkoitetaan käytännössä sitä, ettei näillä komiteoilla ole lainsäädännöllistä valtaa, vaan ne avustavat komissiota tehtyjen päätösten täytäntöönpanon teknisissä yksityiskohdissa ja toimivat linkkinä kansalliselle tasolle. Kolmostason komiteoita on sopivasti kolme kappaletta, jotka jakaantuvat pankki- (Euroopan pankkiviranomaisten valvontakomitea, CEBS), vakuutus- (Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontakomitea, CEIOPS) ja arvopaperi-aloihin (Euroopan arvopaperivalvojien komitea, CESR). De Larosièren -mietintö ehdottaa näiden komiteoiden toimivallan huomattavaa kasvattamista niin, että niillä olisi tulevaisuudessa valta mm. oikeudellisesti sitovaan sovitteluun kansallisten valvontaelinten välillä ja oikeus sitovien valvontastandardien luomiseen.

Kuulun niihin, jotka näkevät myös mikrotason sääntelyn olevan parempi toteuttaa yhdessä yhtenäisen EU-elimen kautta. Nykyisen, kolmeen eri komiteaan perustuvan järjestelmän virallistaminen jää helposti puolitienmalliksi, joka on irrallinen makrotason valvonnasta ja voi tätä kautta luoda katveita valvontaan. Ryhmän ehdottama järjestelmä ei ole selkeä, eikä se liity johdonmukaisesti EU-rakenteisiin.