Toukokuun alun kohdalla on tapahtunut muutoksia pääomavirtojen suuntauksissa. Yhdysvaltojen keskuspankin Federal Reserven vihjailut siitä, että arvopaperien osto-ohjelmaa hillitään hiljakseltaan on saanut monet virtaukset kääntämään suuntaansa. Yksi muutos on näkynyt valtiolainojen hinnoittelussa, ja tämä on näkynyt Suomessakin. Toinen on sitten osakemarkkinat, joissa erityisesti kehittyvillä markkinoilla on tullut lunta tupaan. Karhumarkkinoihin on päädytty eräissä tapauksissa hyvin nopeasti, jopa viimeisen kuukauden sisällä (eikä vuoden alusta asti mitattuna, kuten tavallista).

Näiden suuntausten vaihtumista pidän ensisijaisesti ennakointia Fedin toimintaan. Kun rahaa puskettiin ulos 85 miljardin dollarin kuukausivauhdilla niin tuo raha on hakeutunut enenevissä määrin kehittyville markkinoille. Kotimaan (siis Yhdysvallat) sijoitustoiminta ei ole voinut imeä kaikkea tuota uunituoretta rahaa, vaan tilalle astui ennemminkin "odotellaan ja kahtellaan" -mentaliteetti. Mutta kun tulokset alkoivat viestiä toipumisesta ja rahahanojen asteittaisesta sulkemisesta niin "vanhassa vara parempi" -mentaliteetti astui tilalle.

Voittoja on voitu kotiuttaa kehittyviltä markkinoilta. Ongelmaksi ei ole jäänyt näiden kehittyvien markkinoiden maiden kohdalla pelkästään "toissijaiset maat", joilla viittaan vaihtotaseen ja valtiontalouden tilaan. Kun suuret EM-rahastot ovat kohdanneet myyntiaaltoja heikoimmin pärjäävien maiden velkakirjoissa, ovat ne joutuneet myymään myös paremmin menestyvien maiden velkakirjoja likviditeettitilanteensa parantamiseksi jatkossa. Pahiten osumaa ottaneet maat ovatkin kohdanneet varsin ihmeellisen ja ankaran myrskyn: myynnissä ovat sekä valuutta, valtiolainat että osakkeet.

Monissa näissä maissa (Brasilia, Turkki, Etelä-Afrikan tasavalta, Intia, Indonesia…) onkin lähdetty toisenlaiseen toimintaan. Valtiot ovat mm. lähteneet valuuttainterventioihin ja tuontitulleja on nostettu.

Raha on kääntynyt myös Eurooppaan ja erityisesti euroalueelle sen markkinoita "huolestuttaneisiin" maihin. Takana on Draghin lupaus, jota ei ole tarvittu aktualisoida. Tätä en itse näe kovin pitkäikäisenä ratkaisuna, vaan pikemminkin eräänlaisena "välietappina" ja pääoman taukopaikkana. Makrotalouden luvut eivät tällä hetkellä ennakoi reipasta kasvua, jolla euroalueen kurimus saataisiin käännetyksi. Viimeisimmissä ostopäällikköindeksissä Ranskastakin alkaa taas kuulua soraääniä. Murheellisimman maan (arvatkaapa mikä se on) kohdalla tarvitaan yhtäjaksoista 5 prosentin talouskasvua yli neljännesvuosisata, mikäli maa aikoo saavuttaa Maastrichtin velkarajat.

Tähänkö sijoittajat luottavat?