Kela korvauksen eurolla tuotetaan kymmenen euron arvoiset terveyspalvelut

Kevyttä Yhteiskunta

Sijoittamalla 90 miljoonaa euroa Kelan sairaanhoitokorvauksiin valtio saa potilaiden itse maksamana yli kymmenkertaisen rahoituksen terveydenhuollon palveluihin. Kela-rahoituksen avulla on tuotettu yksityisellä sektorilla 10 yleislääkärin vastaanottoa yhden valtion rahoittaman julkisessa terveydenhuollossa tuotetun käynnin kustannuksilla kertoo Lääkeeripalveluyritykset ry:n (LPY) toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Näitä potilaiden itse pääosin maksamia lääkerikäyntejä ei tehdä turhaan. Niistä asiakas maksaa ja käynneille on todellinen tarve.

Eduskunta kuitenkin valmistelee Kela korvausten leikkausta. Eduskunnan tavoitteiden takana lienee ideologia ja julkista sektoria edustavan eduskunnan roolin kasvattaminen. Lakiesitys perustelee Kela-korvausten leikkausta pyrkimyksellä rahoittaa sillä vanhuspalvelulain mukaista henkilöstömitoituksen tiukentamista.

Ismo Partanen käytti puheenvuoron Kela-korvauksista SuomiAreenalla Kestävä terveydenhuolto -hankkeen paneelikeskustelussa. Tilaisuuden otsikko oli ”Riittääkö rahat ja miten ne käytetään? – Hyvinvointialueiden kestävä terveydenhuolto”.

Vaikka valtio rahoittaa hyvinvointialueiden toiminnan, se ei voi määrätä, miten itsehallinnon omaava alue rahansa käyttää.

− Kela-korvausten leikkaamisesta tulevat säästöt ohjautuvat hyvinvointialueille yleiskatteellisena rahoituksena, jonka alue voi käyttää harkintansa mukaan. Rahoitus ei siis välttämättä edes kohdennu hoitajamitoitukseen, Partanen selvitti.

− Sairaanhoidon Kela-korvausten leikkaaminen heikentää hoitoon pääsyä, kun osa yksityisiä palveluita käyttäneistä siirtyy hoidon piiriin julkiselle sektorille. Tästä seuraa jo ennestään pitkien hoitojonojen ja hoitovelan kasvu, muistutti Partanen.

LPY:llä malli Kela-korvausten korottamiseen 

Kelan sairaanhoidon korvaukset ovat julkiselle sektorille kustannustehokas rahoitusmuoto, koska palvelun käyttäjä maksaa itse valtaosan hoidon kustannuksista. Valtion maksama Kela-korvaus on pieni murto-osa verrattuna valtion kustannukseen vastaavasta julkisella sektorilla tuotetusta palvelusta.

Kelan laskelmien mukaan valtio rahoitti vuonna 2020 Kela-korvauksia noin 90 miljoonalla eurolla ja sai tällä summalla potilaiden suuren itsemaksetun rahoitusosuuden ansiosta lähes yhden miljardin euron suuruisen rahoituksen terveydenhuollon palveluihin.

− Kela-rahoituksen avulla on tuotettu yksityisellä sektorilla 10 yleislääkärin vastaanottoa yhden valtion rahoittaman julkisessa terveydenhuollossa tuotetun käynnin kustannuksilla, laskee Partanen.

Hoitovelka ja kustannukset kasvavat edelleen eikä koronapandemiakaan ole vielä ohi.

− Nyt olisi perusteltua nostaa hoitojen Kela-korvauksia niiden leikkaamisen sijasta. Tämä voitaisiin rahoittaa korottamalla palkoista ja eläkkeistä perittävää sairausvakuutusmaksua. Se pienentäisi palkansaajien ja eläkeläisten nettotuloja, mutta se voitaisiin kompensoida alentamalla vastaavasti tuloverotusta, Partanen esitti.

LPY:n ehdottama rahoitusmalli vähentäisi valtion verokertymää vain erittäin vähän. Yhteiskunta ja kansalaiset hyötyisivät järjestelystä, koska hoitoon pääsisi nopeammin, hoitojonot lyhenisivät ja hoitovelka pienenisi.

Kuva Yerson Retamal Pixabaystä

 

3 thoughts on “Kela korvauksen eurolla tuotetaan kymmenen euron arvoiset terveyspalvelut

  1. Tutkiva journalisti voisi käydä läpi ministeriöiden henkilöstöjen terveyshuollon. Kuinka moni käyttää yksityisiä palveluita vai ovatko työntekijät jonottamassa terveyskeskuksessa kuten moni muu.

  2. Täällä näytti olevan tietoa valtionhallinnon työterveyshuollosta:
    https://vm.fi/valtio-tyonantajana/virka-ja-tyoehdot-henkilostohallinnon-asiakirjat/tyoterveyshuolto

    Työnantaja on ilmeisestikin velvollinen järjestämään työterveyshuollon työntekijöilleen:
    https://www.kela.fi/tyonantajat-tyoterveyshuolto-jarjestaminen

    Minun kokemukseni mukaan yritykset ja laitokset järjestävät melko hyvän työterveyshuollon, paremman kuin julkinen terveydenhuolto. Valtionhallinto ei ole varmaankaan poikkeus.

    Kansanedustajat ja virkamiehet tuskin käyttävät julkisia terveyskeskuksia. Heille on siis tarjolla hieman parempaa. Niinkuin on monelle muullekin työterveyshuollon piirissä olevalle.

    1. Kansanedustajat ja virkamiehet tuskin käyttävät julkisia terveyskeskuksia. Heille on siis tarjolla hieman parempaa.”

      Juu, oli aikoinaan hiukka yllättävä kokemus nähdä Turun Pulssissa SKDL:n kansanedustaja Heli Astala, mutta työterveydenhoito kuuluu siis myös kansanedustajille.

Comments are closed.

Related Posts