Keskuspankkien elvyttävä rahapolitiikka suosii osakesijoituksia

Nordea: Finanssikriisin jälkeen keskuspankkiireita on tituleerattu sijoittajan parhaiksi kavereiksi. Viime viikon Japanin ja USA:n korkokokousten perusteella keskuspankkiirit ovat sitä myös jatkossa.

Elvyttävä rahapolitiikka jatkuu. Yhdysvaltain keskuspankki, FED, tulee ilmeisesti nostamaan korkoa vielä tänä vuonna, mutta samalla FED kuitenkin indikoi, että korkoja nostetaan ensi vuonna aiempaa arviota hitaampaa vauhtia.

Kohtuullisesti toimiva talous ja elvyttävä rahapolitiikka ovat sijoittajan kannalta hyvä yhdistelmä. Osakkeet ovat edelleenkin sijoituskohteena houkutteleva vaihtoehto.

Japanin keskuspankki nostaa hieman lainansaajien maksamia pidempiä korkoja, mutta vain sen verran, että pankit pystyvät ylläpitämään terveen pankkitoiminnan tarvitsemaa korkokatetta. Japanin keskuspankkipolitiikka on tämänkin jälkeen elvyttävää.  

Lisää tietoa: Nordean viikkoraportti

 

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo