Kiinan talousihme on ohi; talouskasvu on jatkossa samaa luokkaa kuin muualla

Talous

Kiinan talousihme on Suomen Pankin BOFIT tutkimuslaitoksen mukaan ohi ja kasvu jää jatkossa samaan 2…4% luokkaan kuin muissakin maissa. Parhaat kasvuluvut löytyvät jatkossa kenties Intiasta ja etelä-Aasian maista.

Viime vuonna Kiinan talouskasvu oli poikkeuksellisen vahvaa talouden toipuessa vuoden 2020 koronakriisistä, ja viennin kasvaessa reipasta vauhtia maailmantalouden vahvan kysynnän vetämänä. Talouskasvu hidastui kuitenkin nopeasti viime vuoden loppua kohti kiinteistösektorin toimeliaisuuden hiipuessa viranomaisten rakentajille asettamien velkasääntöjen vuoksi.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä viranomaiset raportoivat BKT:n kasvaneen enää 4 % vuotta aiemmasta. Vaihtoehtoiset laskelmat viittaavat kasvun olleen vielä tätäkin hitaampaa. Kuluvan vuoden alussa talouskasvu näytti vahvistuneen, mutta maaliskuussa koronatartuntojen nopea lisääntyminen ja tiukennetut koronarajoitteet söivät kasvua.

Kiina ei ole enää lähes kymmeneen vuoteen ollut merkittävä ulkomaisten projektien rahoittaja. Vaihtotase on ollut tasapainossa ja investoinnit Kiinaan ja Kiinasta ovat olleet saman suuruisia. Kiina ei ole tässä suhteessa kasvattanut suhteellista jalansijaansa ja päätösvaltaansa ulkomailla eikä voida puhua aggressiivisesta talouspolitiikasta.

Lisää tietoa:  Suomen Pankin kehittyvien talouksien tutkimuslaitos (BOFIT)

Kuva: David Mark Pixabaystä

Related Posts