Kolme markkinakommenttia

Sijoittaminen

-Tuossa aiemmassa tekstissäni ihmettelin sitä hitautta, millä Venäjän riskeistä on tiedotettu. Sodan alkamisesta on nyt kulunut lähes viisi kuukautta. Monet analyysitalot ovat suhtautuneet Nokian Renkaisiin ja Fortumiin kevään ja alkukesän aikana kovin myönteisesti ja vasta heinäkuun puolivälissä on herätty a) Fortumin koko kuvaan eli Uniperiin ja alettu b) miettiä, miten käy N. Renkaitten brändin ja pysyvän markkinaosuuden, kun firman tuotanto romahtaa.

-Tal.media on keksinyt tyhjästä asiaa. Yhtiön jakautuminen kuulemma on hyväksi. Ikävä vain, että entinen F-Secure oli ylihintainen eikä ylihinta häviä, vaikka firma jaettaisiin sataan osaan. Kellogg on varmaan laatuyhtiö, mutta jakautuminen on kovin teoreettista. Mielestäni järkevän sijoituksen minimikoko on n. 5000 euroa, joten Kelloggia pitäisi ostaa 200.000  eurolla / taalalla, jotta pieninkin osa olisi jotenkin järkevän kokoinen. (Suurimman osan ebitdaksi arvioidaan 2 mrd ja pienimmän 50 miljoonaa dollaria, lähde, siis 1:40).

-Kuvassa on kuvakaappaukseni Osakesäästäjien / Viisas Rahan sivuilta. Näkyvissä on lähinnä pelkkää treidausta, yksi teksti bitcoinista yms. (onko se tosiaan osake?) sekä tj:n tervehdys. Onneksi itse erosin ko. yhdistyksestä n. 15 v. sitten.

YHTEENVETO, lisätty 13.7.

Kolmessa esimerkissä kyse on kaikissa kadonneen aarteen metsästyksestä, nopeaa tuottoa haetaan joka kiven alta.

3 thoughts on “Kolme markkinakommenttia

  1. Suomen Osakesäästäjät on erityisesti nykyisen puheenjohtajansa, Victor Snellman, aikana nostanut esille järkeviä tavoitteita.
    Hän on muun muun muassa ollut huolissaan siitä että suomalaisilla on alle 100Mrd€ edestä portfoliosijoituksia (osakkeet + sijoitusrahastot) samaan aikaan kun julkinen sektori hallitsee yli 200Mrd€ sijoitusomaisuutta. Olemme varsin kommunistinen (=tuotantokoneisto on julkisessa omistuksessa) valtio. Victor on toivonut että yksityisihmisten omitusten osuus kasvaisi.
    Olen itse ollut tyytyväinen näihin kannanottoihin ja siksi haluan tässä hieman puolustaa osakesäästäjiä.

    Siitä olen Juhan kanssa täysin samaa mieltä että Osakesäästäjien ei kannata profiloitua treidaajien (lyhyttä kauppaa käyvien) organisaatioksi.

  2. Nyt tuntuu hyvältä, kun myin v. 2021 helmikuussa lähes kaiken pois. Meni Fortumit, Koneet, metsäyhtiöt, konepajat ym…ym… Ehkä loppuvuodesta alan taas keräämisen, kunhan entiset veromätkyt on hoidettu.

  3. Pari täsmennystä. Myönnän höylisti, etten ole joka viikko veisannut sen autuutta, että osingot uudelleensijoitetaan ja siten hyödynnetään korkoa korolle efektiä. Pidän aihetta vähän liian simppelinä. Ja lisäksi aihe on tylsä, vähän kuin seuraisi ruohon kasvamista. Mutta vain siten kasvua syntyy, tylsästi, ei treidaamalla soijafutuureja, mikä lienee jänskempää.

    Ja Alphabet pl. suurimmat sijoitukseni ovat osinko-osakkeita, teleoperaattoreita, pankkeja, Sampoa, TietoEvryä, Keskoa jne. Eksoottisemmat sijoitukset ovat kertaluokkia pienempiä.

    Ja mitä lisäveroihin tulee, syksyllä teen uuden ennätyksen.

    T. JV

Vastaa

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com