Kreikasta ja ajatusvirtaa

Kreikan kriisin uutisointi on yhtä yksipuolista kuin Ukrainan sodan. Olemme puolemme valinneet ja tosiasioista tai mistään välittämättä emme kantaamme vaihda. Tämä on puhdasta sotapropagandaa.

On hyvä kuitenkin muitakin kuunnella, myös vastapuolta, jos haluaa päästä hyvään ja oikeudenmukaiseen tulokseen. Kreikan valtionvarainministeri kirjoitti blogiinsa sanasta sanaan puheensa euroryhmän kokouksessa viikko sitten.

http://yanisvaroufakis.eu/2015/06/18/greeces-proposals-to-end-the-crisis-my-intervention-at-todays-eurogroup/#more-8055

Kreikan tarvitsee tehdä paljon, mutta he ovat tehneet jo enemmän kuin yksikään valtion rauhan oloissa:

-julkinen sektori on kääntynyt ylijäämäiseksi, yli 20% alijäämästä
-palkat ovat pudonneet 37%
-eläkkeet ovat laskeneet 48%
-työttömyys on 30%
-kulutus on laskenut 33%

Tässä muutaman maan reaalinen kansantuotteen kehitys. Eikö tuo Kreikan kiristys jo riitä vai vaaditaanko lisää kiristyksiä? Ei tuolla romahdustahdilla velkoja pystytä maksamaan takaisin. Kreikan kansantuote per asukas oli suhteessa Saksaan vuonna 1995 vain 41%. Hyvän kehityksen johdosta se oli noussut vuonna 2009 ja 71% Saksan vastaavasta ja on pudonnut vuonna 2014 taas 47%. Tämä maa on parantanut sijoitustaan esim. Doing Business 2015  listauksen mukaan, mutta vielä matkaa parhaisiin tai edes eurooppalaiseen hyvään tasoon. Kreikka on tuossa listauksessa sijalla 61 kun Suomi on sijalla 9.  Kreikka haluaa päästä sopimukseen EU:n kanssa ja syitä on useita, mihin yksi hyvä syy on yksinkertaisesti EU:n tuet. Tämä maa ei luultavasti tule maksamaan velkojaan ja hyvä niin. Mikäli Kreikka maksaisi velkansa se olisi vuosikymmenet huonossa tilassa vailla talouskasvua ja nuo pienetkin hyvät merkit katoaisivat.  

Mikäli Kreikka tekee defaultin se melko varmasti menettäisi 5 miljardin vuotuiset tuet EU:lta, joten sen on päästävä asiasta sopimukseen. Silloin ei tietenkään laukea myös nämä Urpilaisen ansiokkaasti neuvottelemat vakuudet.  Kreikassa oli vuoden 2009 lopussa yksityisiä pankkitalletuksia 238 miljardia dollaria mutta toukokuun lopussa 2015 talletuksia oli enää 134 miljardia.  Pankkien on pitänyt jostakin rahoittaa tuo 100 miljardin pääomapako.

Syitä tuohon huonoon kehityksiä on useita, mutta väestön ikärakenne on yksi ja toinen ilmeinen on elinkeinorakenne. Jos meillä on paljon vanhoja ihmisiä, niin iso osa lahjakkaista nuoristakin toimii vanhusten parissa, kuten vaikka lääkäreinä. Nämä ovat muilta tuottavilta aloilta pois. Sama se on Suomessakin esim. lääketieteelliseen on vaikeampi päästä kuin monelle muulle alalle ja sinne on tunkua. Lahjakkaimmat nuoret hakeutuvat muuhun kuin taloutta kasvattavaan toimintaan. Kreikan yritykset ovat pieniä ja palvelualoille suuntautuneita. Ne eivät ole vientiyrityksiä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jos turismia ei lasketa. 

 

Yllä olevassa kuvassa on kerrottu missä Aasian maissa yritykset odottavat kasvattavansa liikevaihtoa. Valtaosa maista odottaa parempaa ja kiihtyvää kasvua kuin vuosi sitten. 

 

USA on siirtynyt mielenkiintoiseen vaiheeseen. Aasialaistaustaiset ihmiset tienaavat siellä jo enemmän kuin valkoiset.  Mustat tienaavat taas enemmän kuin espanjalaistaustaiset. Se siitä, etten kirjoita epäasiallisesti, mutta mielenkiintoisesti.

Tulipa myös mieleen näin perjantaina, että kohta Aasia ohittaa Amerikan pörssien markkina-arvolla arvioituna.

Tästä nähdään myös mielenkiintoinen kysymys. Kun maailman pörssien markkina-arvo on 74 000 miljardia dollaria, niin mitä käy maailman kansantuotteelle kun pörssi laskee tai nousee 20%? Koko maailman kansantuote on 75 000 miljardia dollaria.

15 thoughts on “Kreikasta ja ajatusvirtaa

  1. Kreikan valtion pitäisi ajaa kreikkalaisten työläisten asiaa

    Mainitsemiesi lukujen lisäksi Kreikan vaihtotase on kääntynyt 0,9% positiiviseksi (Lähde: http://www.tradingeconomics.com/). Kääntyi jo ennen viime vuoden vaihdetta. Tämäkin luku tukee esittämääsi käsitystä siitä että Kreikka on tehnyt kokonaisuutena jo aivan riittävästi.

    Tämä tarkoittaa myös sitä, että kreikkalaiset kokonaisuutena (julkinen sektori + yksityiset + yritykset) tällä hetkellä rikastuvat. Vai olisiko parempi sanoa, että kreikkalaiset ovat alkaneet maksaa velkojaan takasin. Rikastuminen on huono sana kun tulot ovat pudonneet kolmanneksen ja monessa perheessä kärsitään puutetta.

    Tällä hetkellä vellova kriisi liittyy Kreikan valtioon ja julkiseen sektoriin, joka kurittaa työläisiä. Vain yksityiset ja yriykset ovat joutuneet säästämään ja maksamaan velkojaan pois. Kokonaisuutena kreikkalaiset ovat tehneet riittävästi, mutta Kreikka on syytänyt liikaa säästökuormaa yksityisten, työläisten ja yritysten niskoille.

    1. Vastuu
      ”…mutta Kreikka on syytänyt liikaa säästökuormaa yksityisten, työläisten ja yritysten niskoille.”

      Kukas näiden kolmen jälkeen jää vastuuta kantamaan? Epämääräinen ”valtio”, jonka pitäisi maksaa velka pois leikkaamatta kansalaisten etuuksia. Vastuun kantaminen julkisen sektorin osalta demokraatiassa kuuluu kansalle malliin ”mitäs äänestivät”.

      1. Miten pois?

        Tuo ei vain tuolla tyylillä mitä IMF ja EU ajavat nouse kymmeniin vuosiin. Kreikasta tulee tuolla tyylillä roskavaltio jossa tappelevat ja sotivat roskajoukot tappavat toisiaan. Olemme nähneet nyt Irakissa ja Libyassa mitä käy kun valtio tuhotaan. Hommasta pitää päästä eteenpäin. Kreikasta lähtee kaikki pätevät ihmiset pois ja vain vanhat sekä roistot jäävät jäljelle. 

      2. Roskavaltio

        "Kreikasta tulee tuolla tyylillä roskavaltio jossa tappelevat ja sotivat roskajoukot tappavat toisiaan."

         

        Kun on usean vuoden katsonut Kreikan porsastelua ja sikailua niin yllä oleva vaihtoehto ei kylläkään saisia ainakaan minua kyyneliin. 

  2. Denial, Anger, Acceptance, Healing
    ”Kreikan kansantuote per asukas oli suhteessa Saksaan vuonna 1995 vain 41%. Hyvän kehityksen johdosta se oli noussut vuonna 2009 ja 71% Saksan vastaavasta ja on pudonnut vuonna 2014 taas 47%”

    On perusteita epäillä, että Kreikan talouden ilmiömäinen kasvu perustui velkaantumiseen ja tehdyt investoinnit eivät tuoneet kestäviä työpaikkoja ja kestävää bisnestä. Velkavetoisella investointibuumilla mikä vaan talous saadaan hetkeksi kukoistamaan. Todellinen taitavuus talouden saralla nähdään siitä, saadaanko investoinneilla jotain pysyvää lisättyä vuotuiseen BKT:hen. Mielestäni ei ole muiden kansakuntien tehtävä rahoittaa tyhmästi hoidettua taloutta. Kyse on sentään suvereenista maasta, jonka johdossa on ”aikuisia”, vaikka enemmän vaikuttavatkin pelailevilta ja temppuilevilta poikasilta.

    Julkisesta keskustelusta saa käsityksen, että kreikkalaiset ovat ongelmansa käsittelyssä päässeet vasta tilaan Anger, ja siinäkin syytä etsitään pontevasti vain maan ulkopuolelta rahoittajista, joiden odotetaan taipuvan populistisen Syrizan tahtoon. Vielä on pitkä matka tervehtymisen tielle. Senkin vuoksi stoppi Kreikan rahoittamiselle!

    1. Näin on.

      Kreikan kasvu ennen romahdusta oli tosiaan ilmiömäinen kuten kirjoitat. Miksi Kreikassa ollaan tyytymättömiä eikä Italiassa vaikka Jarnon ensimmäisen kuvan mukaan Kreikan talous on vuodesta 1990 kasvanut enemmän kuin Italian. Miksi Kreikassa ollaan tyytymättömiä eikä esim Turkissa, jossa BKT per nuppi on noin puolet Kreikan luvuista. Vastaan näihin retorisiin kysymyksiini itse: BKT:n lasku tuntuu aiheuttavan tyytymättömyyttä paljon enemmän kuin alhainen BKT tai paikallaan junnaava BKT. Siksi poliitikkojen pitäisi keskittyä BKTn laskun ehkäisemiseen pitkällä jänteellä. Kaikki velkaelvytyskuplat ja velkaantuminen ylipäänsä aiheuttaa riskin, että BKT kohta laskee. Poliitikkojen kannattaisi maksaa velat pois ja tyytyä 1%/a BKT kasvuun niin BKT laskun riski poistuu.

    2. Miksi

      Miksi IMF:n jäsenten, joiden BKT per nuppi on viidesosa Kreikan luvuista pitäisi jatkaa suhteellisen rikkaan Kreikan rahoittamista. Tälläisten oikeasti köyhien maiden IMF quota on tietenkin pieni verrattuna USAn quotaan, mutta kuitenkin kun Kreikka laiminlyö velkoja IMF:lle se tarkoittaa, että nämä oikeasti köyhätkin ihmiset rahoittavat Kreikan sikailua. Se ei ole oikein.

      1. Aivan !

        Totta kirjoitat. Kreikka on itse syyllinen velkaantumiseen. Velkaantumista ei ole aiheuttanut mikään yliluonnollinen voima vaan Kreikka itse. Näin ollen Kreikan auttaminen on ehdottomasti väärin. 

         

        Toivon hartaasti, että markkinavoimat saavat vihdoinkin niskalenkin eurooppalaisesta sosialismista ja Kreikka lentää ulos eurosta. Seuraava toivottava vaihe olisi muiden euroon kelpaamattomien maiden ulostautuminen eurosta, kenties Portugalin.

      2. miksi

        Kreikan pitäisi lentää ulos eurosta. Eihän Kaliforniankaan heittämistä ulos dollarista puuhattu kun Kalifornia oli kassakriisissä. USAn liittovaltio taisi vetää tiukkaa linjaa, ei apua asiansa ryssineelle osavaltiolle. Taitaa olla niin, että meillä on euroopassa paljon tiiviimpi rahaliitto tässämielessä. Jotkut sanovat että euroopan asioiden hoitaminen vaatisi liittovaltion, jota emme halua. Totuus taitaa olla, että meillä on näitä ongelmia koska meillä oikeasti on tämä valuvikainen liittovaltio. Asiansa sotkevan osavaltion tervehdyttämisessä pitäisi ottas oppia USAsta, jossaei ole tätä ongelmien perimmäistä syytä: yhteisvastuuta

      3. Euro

        Friedman sanoi vuonna 2001, että "Esimerkeiksi Friedman ottaa tiukempaa rahapolitiikkaa tarvitsevan Irlannin ja löysempiä rahahanoja kaipaavan Italian. Friedmanin mukaan euro ei rohkaise poliittiseen yhdentymiseen, vaan päinvastoin luo eroja alueen maiden välille."

        Euro ei yhtenäistä Eurooppaa vaan hajottaa sen. Tämän ilmiön olemme nähneet ja tosiaan Merkelillä on ollut tämä myös tavoitteena wikileaksin vuotaneiden dokumenttien mukaan. Meidän pitäisi kunnolla tehdä suhdannepolitiikka ja tasoittaa varallisuuseroja tai lopettaa euro.

         

        http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/milton-friedman-euro-on-vakava-virhe/151714/

         

      4. Jarno, Tästä olemme tainneet

        ennenkin keskustella: minun mielestä samaa valuuttaa pitää voida käyttää varallisuuseroista riippumatta. Osoituksena on US dollari, jota käytetään hyvin heterogeenisella alueella New Jerseystä Equadoriin. Euron pitäisi olla samanlainen. Eurovaltioilla pitäisi olla valta ja vastuu ryssiä omat asiansa niin pahasti kuin haluavat ja jättää velkansa maksamatta jos niin haluavat tehdä. Tälläinen olisi paras systeemi kunhan bondimarkkinoiden annetaan sitten jakaa tuomionsa noin tekeville valtioille. Kuten yllä vihjailtiin, lainamarkkinoiden paine se laittoi Kaliforniankin korjaamaan asiansa. Jos liittovaltio olisi avannut Kalifornialle epämääräisen piikin kuten Euroopassa on Kreikalle avattu niin Kalifornian kriisi olisi vielä tänä päivänäkin akuutissa tilassa. Nyt se on pelkkä muisto vain.

        Minun uskomukseni on, että europäättäjät ovat hiljattain oivaltaneet USAn systeemin edut ja siksi Kreikka ei tule irtautumaan eurosta. Aikaisemmin valtavirta-ajattelu oli juuri sitä, että eurovaltion default tarkoittaa euroeroa.

      5. USA <> Euro

        USAn liittovaltio on kuitenkin tulonsiirtounioni ja tarvittaessa se toimittaa rahaa. Esim. Detroitin konkursissa velkoja leikattiin 7 miljardia, mutta kaupungille annettiin mahdollisuus toipua. Näin se pitäisi tehdä Kreikankin kanssa eli toimittaa se tilaan missä sillä olisi mahdollista päästä jaloilleen. Itse luulen, että Kreikka pidetään jotenkin Eurossa, mutta säännöllisesti pidetään näitä kokouksia missä ei oikein edes haeta toimivaa kokonaisratkaisua. Näin Kreikalle ei anneta mahdollisuutta toimia kuin itsenäinen valtio vaan se tekee sitä politiikkaa mitä jotkut sille kertovat. Tsipras on fiksu kun järjesti tuon kansanäänestyksen, näin kysytään kansalta mitä mieltä se on. Asiassa ei yksityiskohdat menneet oikein kohilleen, mutta katsotaan mitä tapahtuu. Paljonkohan Kreikan pankeilla on vastuita?

      6. Detroit

        Hyvä kun mainitsit Detroitin. Siellä on vielä Kreikkaakin isommassa mittakaavassa nähty mielenkiintoinen ilmiö: jos poliitikot hoitavat asiat huonosti niin kansa äänestää jaloillaan. Detroitissa asuu alle puolet siitä mitä siellä oli huippuvuosina eli porukka on lähtenyt muualle. Samaten melko paljon koulutettuja lähtee Kreikasta maihin, jossa asiat on hoidettu paremmin. Tietenkin USAssa on tähän liittyen se etu että mantereella pärjää englannin kielellä. Jokatapauksessa, ihmisten ei ole ihan pakko sietää huonoja valtaapitäviä, he voivat ottaa jalat alleen ylivelkaantumisen, kohtuuttoman verotuksen tai minkä tahansa syyn takia.

        En ole tutkinut miten liittovaltio auttoi Detroitia, mutta mietin, että olisiko sittenkin parempi jättää huonosta taloudenpidosta rankaiseminen markkinoille. Esim. Detroit olisi ilman apua ehkä vajonnut vielä alemmas. Melkein kaikki olisivat muuttaneet pois. Ammattitaidottamasti Detroitin maksukyvyn ja poliitikkojen osaamisen reitanneet luotottajat olisivat saaneet täysimääräisesti kärsiä virheistään.

      7. Detroit

        Minä luen wikipedian Detroit_bankruptcy/Reaction artikkelia niin, että liittovaltio ei bailannut Detroittia. Senaattorin mukaan "kyse on enemmän kunnollisesta hallinnosta kuin rahasta" tms.

      8. Apu

        Detroitin ongelmat johtuvat paljolti teollisen pohjan rapautumisesta ja isojen autotehtaiden konkursseista. Liittovaltio tuki konkursseissa näitä autotehtaita (GM ja Chrysler) noin 80 miljardilla. Se yritti saada teollisuutta käyntiin Detroitisssa ja sitä kautta aktiviteettia kasvamaan. Voisihan EKP:kin rahoittaa suoraan vaikka pankkeja Irlannissa ja Espanjassa jolloin valtioille jäisi enemmän mahdollisuuksia hoitaa tehtäviään.

        Detroitin konkurssi oli hallittu ja kunnnan lainat eivät missään vaiheessa nousseet 'kuin'  noin 16%. Kaikki tietävät että oikein tiukassa paikassa apua tulee. 

Comments are closed.

Related Posts