Lehman Brothersin luurangot

Yksi Yhdysvaltain johtavista pankeista, Lehman Brothers, meni finanssikriisin mainingeissa nurin syyskuussa 2008. Lehmanin konkurssi on laatuaan Yhdysvaltain historian suurin. Edes General Motorsin taloudellinen kuolo ei ollut suurempi. Nyt jättipankin toimista ennen tuonelaa alkaa selvitä mielenkiintoisia käänteitä.
Yhdysvaltain suurimpiin pankkeihin kuulunut Lehman Brothers huijasi kaikkia yhtiön ulkopuolisia osapuolia miljardien edestä. Törkeä toiminta paljastui kuluvalla viikolla kun 2.200 sivuinen raportti Lehman Brothersin konkurssin syistä julkaistiin. Selvitystä on puitu useissa kansainvälisissä talousartikkeleissa viime päivinä. Puinti jatkuu vielä pitkään – todennäköisesti raastuvassakin. Pankin kirjanpidossa tehtiin nimittäin muokkauksia 50 miljardin dollarin edestä. Osa transaktioista on ollut laittomia.
Lehman Brothers on hyvä esimerkki, että mikä tahansa voi nykypäivänä olla mahdollista. Yhtiö yritti pitää markkinoiden luottamusta yllä kaunistelemalla osavuosikatsauksen lukujaan. Juuri ennen kirjojen aukaisua, pankki myi lainojaan eteenpäin (repo). Ammattikielellä repo eli repurchase agreement tarkoittaa transaktiota, jossa lainoja myydään väliaikaisesti kolmannelle osapuolelle. Lehman vähenti velkavastuitaan myymällä lainojaan muutamaksi päiväksi ja kirjautti lainamyyntinsä liikevaihtoon. Lievästi sanottuna hävytön teko.
Konkurssiraportin mukaan yksikään yhdysvaltalaislakitoimisto ei suostuisi hyväksymään tuollaisia sopimuksia. Niinpä Lehman etsi sopimuksilleen allekirjoittajan Briteistä. Linklaters, arvostettu finanssitalojen lakiasioiden hoitaja otti asian kontolleen.
 
Tilintarkastajat vain kohauttivat olkapäitään
Jenkkipankin sisälläkin kellot kilkattivat sentään erään henkilön päässä. Lehmanin avainhenkilöistä Matthew Lee yritti varoitella ylintä johtoa ja tilintarkastajaa (Ernst & Young). Varoittelut eivät kuitenkaan tuolloin johtaneet käytännön toimiin.
Lehman Brothersin vedellessä viimeisiä henkosiaan, yhtiön toimitusjohtaja Dick Fuld yritti saada yhtiötä myytyä brittipankki Barclaysille. Viranomaiset eivät kuitenkaan antaneet Barclays-pankin ostaa Lehmania. Brittilehti Guardian kirjoittaa, että raportin mukaan toimitusjohtaja Fuld yritti saada pääministeri Gordon Brownia muuttamaan viranomaisten päätöstä, jotta kauppa olisi voitu hyväksyä ja Lehman olisi pelastettu.
Mikään ei kuitenkaan auttanut vaan yhtiö suistui konkurssiin. Barclays osti parhaat palat konkurssipesästä pilkkahintaan vain muutamia päiviä myöhemmin.
Nyt syyttävää sormea osoitetaan Lehmanin vanhaa johtoa sekä tilintarkastajaa Ernst & Young:a kohti. E&Y ei vielä ole suostunut kommentoimaan tapausta. Tuomioistuin kutsuu.
Tapaus Lehman Brothers toimii varoittavana esimerkkinä. Veikkaan, että kyseessä on vain jäävuoren huippu. En usko, että ainoastaan Lehmanissa olisi harjoitettu massiivisella tavalla kirjanpitokikkailua ja ulkopuolisten sumutusta. Selvitys osoittaa, että suuria rakenteellisia ongelmia on sekä yrityskulttuurissa että valvonnassa. Mikä pahinta, ihmisten moraali rahan kanssa on hyvin alhainen. Vaikka valvonta kiristyy menneen kriisin ansiosta ja ihmiset käyvät varovaisemmiksi, on hyvä pitää mielessä että uusia pommeja voi tulla. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Moni kakku päältä kaunis.
 
Lähteet: Forbes, Guardian, Linklaters, NY Times
 
2 thoughts on “Lehman Brothersin luurangot

  1. Menneeseen ja hedgerahastokommenteista vuonna 2008…

    Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta..

    Tulee tässä vanhat ajat mieleen ja etenkin se aika, kun aloin tänne internettiin kirjoittamaan. Alkunsa nettikirjoittelunihan sai siitä, kun vuonna 2008 alkoi ainainen sijoitusgurujen/konkareiden kirjoittelu hedgerahastoista, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Samaan aikaan tein itse väitöskirjaa aiheesta. Hedgerahastojen väitettiin manipuloivan kaikkea maasta taivaaseen. Suomessakin juuri ne henkilöt, jotka asiaa vähiten tunsivat, siitä eniten kirjoittivat. Tässä Lehmanin tapauksessakin syytettiin hedgerahastoja ja lyhyeksimyyntiä, mutta tosiasiallinen syyllinen taisi olla se, joka eniten haki syyllisiä… Nyt, kun selviää miten asiat olivat, nuo parin vuoden aikaiset asiat ikään kuin hiljaa unohdetaan.

    Talousjärjestelmään luotu ylivelkaantuneisuus on näiden ongelmien oikea lähde ja hedgerahastot tulevat olemaan edelleenkin se syntipukki, jolla pyritään pesemään kädet kuten tässä Lehmanin tapauksessakin… nyt vain on Kreikka vuorossa.

  2. Ahneen loppu

    Vaikka en finanssikiriisiä USA:ssa pahemmin seurannutkaan, epäillys minullekin heräsi jostain Enronin tapaisista "järjestelyistä".

    Sitä ei tällainen tavallinen pulliainen ymmärrä, eikö vähempikin rahamäärä riittäisi. Enronissa Lay sai 45 v. vankeutta, mutta kuoli ennen kuin kaikki valitukset oli keritty käsittelemään. Skilling istuu minimissään 20 v. vankilassa. 

    Jos Lehman Brothersin osalta tulee tuomioita, ne tuskin ovat lieviä. 

    Eikö olisi kivempi olla vapaana, rikkaana, vaikka sitten jonkun millin "köyhempänäkin".

    T. Juha V.

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,