Lentoliikenteestä

Talous Yhteiskunta

WTC:n vuosipäivänä 11.9. 2021 näin sattumalta DC-3:n Turun keskustan yläpuolella. Kyseessä oli tuollainen lento.

Olen Dakotan kyydissä ollut 1960-luvun alussa. Kyyti poikkesi nykyisestä, sillä matkustamo oli paineistamaton ja kuten kuvasta näkyy, kannuspyörän käytön takia koneen käytävä on maassa jyrkässä kulmassa.

Olen aina oudoksunut menneisyyden ihannointia. DC-3:lla on sattunut Suomessa kolme onnettomuutta, joissa on kuollut yli 50 ihmistä, mm. koulutoverini äiti. Juuri siksi en valinnut tähän aihealuetta ”kevyttä”.

Ensimmäisessä onnettomuudessa Koivulahdessa 1961 koneen kapteeni ja perämies olivat lähes koko yön ryypänneet. Kapteenin veressä oli alkoholia AINAKIN kaksi promillea ja perämiehellä vain hiukan vähemmän. Koivulahden jälkeen suom. liikennelentäjiltä kysyttiin anonyymisti, vaikeuttaako humalatila lentämistä. Monet pitivät moista epäilyä joutavana. (Pekka Nykänen: Kuolemanlento) Kahdessa muussa onnettomuudessa alkoholilla ei ollut osuutta.

Se oli silloin ja nyt on toisin. Finnair on maailman turvallisimpia lentoyhtiöitä. Hiukan oudoksuin täällä sanaa ”pohjasakka”. Korona on aiheuttanut ilmailualalle suuria, mutta oletettavasti tilapäisiä haasteita. Ne voitettuaan Finnairin kimpussa on taatusti henkilöstö palkankorotusvaatimuksineen eli haasteita piisaa.

Omistan pienen määrän Finnairin osakkeita, hankittu koronakuopassa.

lentoliikenne

Related Posts

Sijoittaminen Yhteiskunta

Suomalaisilla suurilla yrityksillä menee hyvin – investoitu pääoma antaa keskimäärin 16% tuoton

Kvartaali Q3/2026 oli suomalaisten suurten yritysten kannalta hyvä. Liikevaihdot kasvoivat lähes 9% ja investoidun pääoman tuotto oli keskimäärin 16 %. Yrityksiin investoitu oma pääoma ja

Salkun rakenne

Oman salkun analyysi

Oma osakesalkku yhdellä silmäyksellä – kuusi välilehteä
https://oman-salkun-analyysi.lovable.app/salkku

Salkku-sovellus kokoaa oman osakesalkun yhteen näkymään: kurssit päivittyvät Yahoo Financesta ja muunnetaan päivän valuuttakursseilla euroiksi, ja kaikki laskenta –