Luokkakoko ei vaikuta oppimistuloksiin
Perusopetuksen luokkakoko kuumentaa mieliä. Liian suuri luokka nähdään syynä oppimistulosten laskuun.
Luokkakoko ei vaikuta oppimistuloksiin
Tutkimusten perusteella luokkakoko ei kuitenkaan ole yhteydessä oppilaiden osaamiseen tai heidän oppimiseen ja kouluun liittyviin asenteisiin.
Tutkimustuloksia esitellään Suomen kasvatustieteellisen seuran julkaisusarjan teoksessa Luokkakoko. Teos on tähän mennessä kattavin suomenkielinen kooste luokkakokoa käsittelevästä tutkimuksesta.
Kansainvälisesti luokkakoko on yksi tutkituimmista kasvatustieteen kysymyksistä. Kirjan kirjoittajat Sirkku Kupiainen ja Ninja Hienonen Helsingin yliopistosta käyvät läpi joukon kansainvälisiä tutkimuksia. Tulokset luokkakoon vaikutuksista ovat tämän analyysin perusteella ristiriitaisia.
– Silloin kun luokkakoon vaikutus on tutkimuksissa löytynyt, se on usein jäänyt heikommaksi kuin jollakin muulla – yleensä edullisemmalla – tavalla toteutetun opetuskokeilun, kertoo Kupiainen.
Luokkakoko Suomessa OECD-maiden keskiarvoa pienempi
Suomen tilannetta tarkastellaan kirjassa Helsingin yliopistossa toimivan Koulutuksen arviointikeskuksen vuonna 2012 keräämän valtakunnallisen rehtorikyselyaineiston sekä kolmannella, kuudennella ja yhdeksännellä luokalla toteutettujen arviointitutkimusten perusteella.
Suomalainen perusopetuksen luokkakoko on OECD-maiden keskiarvoa pienempi. Lukuvuonna 2011–2012 keskimääräinen luokkakoko alaluokilla oli 19 oppilasta (OECD 21) ja yläluokilla 20 oppilasta (OECD 24). Suuria luokkia on Suomessa melko vähän, yli 30 oppilaan luokkien osuus kaikista peruskoulun luokista vuonna 2008 oli 2,4 prosenttia ja vuonna 2013 vain 0,8 prosenttia – tähän on luultavasti vaikuttanut myös samaan aikaan valtion kunnille suuntaama erityisavustus luokkakokojen pienentämiseen.
Luokkakoolla ei yhteyttä osaamiseen tai asenteisiin
Oppilaiden osaamista tutkittiin laaja-alaisilla, oppiaineiden rajat ylittävillä tehtävillä. Kaikissa tehtäväryhmissä ja kaikilla luokka-asteilla, kolmannella, kuudennella ja yhdeksännellä luokalla, tulos oli sama: Syy oppilaiden osaamiseen tai osaamattomuuteen ei löytynyt luokan oppilaiden määrästä. Osaaminen oli kuitenkin usein parempaa kaikkein suurimmissa luokissa, jotka ovat oppilasvalikoinnin seurauksena usein esimerkiksi musiikkiluokkia tai valinnaisen kielen opiskelijoiden luokkia.
Oppilaiden asenteista tutkittiin suoraan koulutyöhön liittyviä asenteita sekä oppilaan näkemyksiä opettajistaan ja luokkatovereistaan. Nämä olivat riippumattomia luokkakoosta kaikilla luokka-asteilla lukuun ottamatta pienimpiä, alle viidentoista oppilaan luokkia. Näissä luokissa on yleensä useampia tukea saavia oppilaita, joilla on jonkin verran enemmän koulutyötä haittaavia asenteita kuin muun kokoisissa luokissa opiskelevilla oppilailla.
Tutkimuksessa selvitettiin myös tukea saavien oppilaiden osuutta ja määrää erikokoisissa luokissa. Valtaosassa yleisopetuksen luokkia oli ainakin yksi tehostettua tai erityistä tukea saava oppilas, alaluokilla hieman useammin kuin yläluokilla (80 % vs. 65 %). Yhdeksänsillä luokilla tehostetun ja erityisen tuen yhteyttä luokkakokoon tarkasteltiin myös oppilastasolla. Tehostettua tai erityistä tukea saavia oppilaita opiskeli kaikenkokoisissa luokissa. Tehostettua tukea saavista oppilaista kuitenkin suurin osa opiskeli alle 20 oppilaan luokissa ja erityistä tukea saavista oppilaista puolet alle 16 oppilaan luokissa.
Kirjoittajat toteavat, että kysymys oppimisen kannalta ihanteellisesta luokkakoosta ei ratkea tämänkään tutkimuksen perusteella. Koulut käyttävät jo nyt erikokoisia luokkia, erilaisia ryhmittelyjä ja esimerkiksi koulunkäyntiavustajia joustavasti järjestääkseen jokaiselle oppilaalle mahdollisimman hyvät oppimisen edellytykset käytettävissä olevien resurssien rajoissa. Mikäli luokkakoolle säädettäisiin yläraja, se ei kirjoittajien mukaan saisi viedä resursseja koulujen omaan harkintaan perustuvalta luokkakoon sääntelyltä.
– Tiukasti määritelty luokkakoon maksimi tarkoittaisi, että yksikin tämän rajan ylittävä oppilas johtaisi uuden rinnakkaisluokan perustamiseen, mihin tarvitaan sekä lisää tilaa että uusi opettaja. Jos jotain halutaan säädellä, se voisi olla opettajien määrä suhteutettuna oppilaiden määrään koulussa, Kupiainen ja Hienonen toteavat.
Teoksen tiedot:
Sirkku Kupiainen & Ninja Hienonen: Luokkakoko. Teos on julkaistu Suomen kasvatustieteellisen seuran Kasvatusalan tutkimuksia -sarjassa numerolla 72. Jyväskylä 2016.
Hankalampi kysymys
1) Tarkka otsikko on tuossa https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/luokkakoolla-ei-ole-selvaa-yhteytta-oppilaiden-osaamiseen , siis ei selvää yhteyttä
2) Vaikka tästä onkin ~ihmisikä, niin -80-luvulla katsottiin silloisten tutkimusten perusteella, että silloinen yleinen luokkakoko 30 oli sellainen, että oppimistulokset laskivat reippaasti siirryttäessä ~25 oppilaasta ~35 oppilaaseen. Nämä luvut heitän ulkomuistista, mutta tuon suuntaisia ne olivat, siis ~30 oli kriittinen raja, sen muistan varmasti. Ja kyllä minä samalla -80-luvulla tuon eron myös itse havaitsin. Olen siis opettanut 35 oppilaan luokkaa, tarkistin luvun juuri äsken.
3) ”Tehostettua tukea saavista oppilaista kuitenkin suurin osa opiskeli alle 20 oppilaan luokissa ja erityistä tukea saavista oppilaista puolet alle 16 oppilaan luokissa.” Niin, noissa tapauksissa luokkakoko ei sitten kauheasti ole auttanut, syy ihan selvästi muualla.
4) Joustavuudesta tuossa kait lähinnä halutaan pitää kiinni ”Mikäli luokkakoolle säädettäisiin yläraja, se ei kirjoittajien mukaan saisi viedä resursseja koulujen omaan harkintaan perustuvalta luokkakoon sääntelyltä.”
Tutkimusaihe
Jotta voitaisiin vertailla onko juuri luokkakoolla niin kaikki muut ominaisuudet pitäisi saada eliminoitua pois. Jos joku oppilas tarvitsee tehostettua tukea, niin ei sitten tätä ryhmää voida verrata ryhmään missä ei tehostetun tuen tarvetta kaipaavaa lasta. Johan tuon nimikin viittaa ”tehostettuun tukeen”. Ja suurimmat luokkakoot ovat lienee alueilla mihin on suurin muuttopaine ja kalleimmat asunnot. Kalleimmilla alueilla asunnee myös koulutetuimmat vanhemmat joten sekin vaikuttanee tuloksiin jotain. Jos pörssikurssien anomalijoita on liki mahdotonta tutkia liian pienen aineiston takia luotettavasti, niin luokkakoa on ainakin tilastollisesti mahdotonta tutkia. Siinä on liian monta muutakin muuttujaa kuin luokkakoko mikä vaikuttaa tuloksiin. Näin ollen asiaa pitää tutkia psykologian kautta. Kysymys kuuluu minkä määrän jälkeen aikuisen henkilökohtainen opastus ei enää paranna oppimistuloksia. Ja mitä oppimistuloksia. Mitataanko matematiikan tuloksia vai oppilaiden selviämistä ryhmässä vai mitä. Tutkimusta ei valitettavasti taida saada ilmaiseksi luettavaksi ja en osaa sanoa tutkimusmenetelmästä mitään joten tuota en osaa enempää kommentoida. Mutta aloituksessa ole kommentti ”Tutkimusten perusteella luokkakoko ei kuitenkaan ole yhteydessä oppilaiden osaamiseen tai heidän oppimiseen ja kouluun liittyviin asenteisiinsa.” vaikuttaa varsin rohkealta.