Markkinakatsaus: Mitä kesän strategiaksi?

Aina selvemmältä tuntuu, että kesä on saapunut markkinoille – tai ainakin useimmille niistä. Eurostoxx 600 teki piikkinsä jo pari viikkoa sitten hiukan alle 400 pisteessä, ja odotan tuon piikin pitävän aika pitkään. Jo pitkään yliostettua vilkuttaneet indikaattorit ovat viikkotasollakin jo taittumassa laskuun, joten reipas nykäys alas lähiviikkoina on todennäköinen. Osingot on maksettu ja ainakin oman pitkän salkkuni osakkeista monet korkealle hinnoiteltuja syksystä alkaneen jopa kymmenien prosenttien nousuputken jälkeen.

Olen todella hämmästynyt, jos syksyyn mennessä ei tule kunnon korjausliikettä, niin monta niitä olen vuosien mittaan nähnyt. Pitkien indikaattorien perusteella nousu kyllä kestää Euroopassa vielä pitkään – tarkoitan siis, että ensi keväänä indeksit ovat korkeammalla kuin nyt. Mutta tällainenkin kehitys on aina aaltoilevaa.

Jenkkipörssit olivat viime viikon Eurooppaa paremmassa vireessä. SP500 teki jopa pienen uuden huipun. Se on sikäli loogista, että osinkojen jälkeen eurooppalaisista osakkeista rahaa kannattaisi järjen mukaan siirtää Atlantin taakse, jossa osinkosykli on erilainen. En silti enää odota sielläkään merkittäviä nousuja, mutta toiveissa on edelleen, että jonkinlaisella voitolla positionsa saisi lunastettua. Voitolla sijoitus on valuuttamenetys pois lukien, mutta ei tavoitehinnassani. Lähiviikkoina pitänee toimia.

Yksi houkutteleva mahdollisuus olisi käydä suhteellisen nopeaa kauppaa, koska passiivisen markkinan aikana lyhyt heilunta on usein aika reipasta, vaikka kokonaisuutena kurssit eivät paljoa liikkuisi. Se on kuitenkin piensijoittajalle yleensä kustannusten vuoksi hyödytöntä, vaikka markkinoiden liikkeet onnistuisi kohtuullisen hyvin lukemaan. Komissiot ja spredit nakertavat ilkeästi voitollisia kauppoja, koska marginaalit ovat kapeat – saati niitä tappiollisia.

Nordnet teki kuitenkin kiintoisan tarjouksen: sen omilla johdannaisilla voi käydä kauppaa ilman muuta kustannusta kuin spredit. Se on hyvin houkutteleva mahdollisuus, koska listalta löytyy myös indeksijohdannaisia. En ole tavallisesti innostunut johdannaisista, koska ne eivät maksa osinkoa, sisältävät osapuoliriskin ja ovat usein aikasidonnaisia sekä varustettu knock out –rajalla. Tein aikoinaan kirveleviä virheitä kokemattomuuttani, kun en hallinnut näitä riskejä.

En ole ehtinyt tutustua Nordnetin valikoimaan syvemmin, en tiedä edes spredejä. Viputuotteissa ne yleensä kasvavat samassa mitassa kuin vipu, joten vaikkapa kymmenkertaisesta vivutuksesta on maksettava kymmenkertainen spredi. Se nostaa kustannukset yllättävästi, minkä vuoksi viputuotteiden kustannustehokkuus on usein näennäistä.

Komissiottomuus on toki merkittävä etu, mutta sekään ei välttämättä tee kokonaisuudesta halpaa. Palaan asiaan tutkittuani tarjonnan. Laiskoilla markkinoilla nopeahko kauppa olisi tosiaan houkuttelevaa, jos kustannukset ovat kurissa. Oma etunsa olisi siitäkin, että valuuttojen kanssa ei tarvitsisi vekslata ellei halua, koska johdannaiset ovat europohjaisia.

Dollari on hiukan vahvistunut, ja odotan edelleen niin jatkuvan lähiviikkoina. Euron nousutrendi on kestonsa puolesta ylärajoilla, ja indikaattorit alkavat hiipua. Täytyy siis yhä odottaa dollariposansa kanssa.

Järjestämäni sijoittamisen peruskurssin aikataulu Sampolan kansanopistossa Tampereella on nyt selvillä. Se alkaa lokakuussa ja pidetään maanantai-iltaisin. Ilmoittautuminen alkaa vasta elokuussa, joten palaan asiaan tuonnempana.

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)