Markkinakatsaus: Odottava tunnelma, ristiriitaisia signaaleja

Odottavan aika on pitkä, ja siltä nyt kovasti tuntuu markkinoita vahtiessa etenkin Euroopassa. Pörssit juuttuivat jauhamaan kapeaan parin prosentin haarukkaan, jossa rivakat nousut hyytyvät alle kahdessa päivässä, mutta eivätpä pudotuksetkaan juuri alle tehtyjen välipohjien mene. Tämä on tyypillisesti tilanne ennen isoa liikettä. Mutta mikä on siinä tapauksessa suunta?

https://www.tradingview.com/chart/?symbol=TVC:SX5E

Olen keväästä asti odottanut syysmyrskyä, ja sellaiseen uskon vieläkin, vaikka kurssit ovat jo tulleet keväästä alas huomattavasti. Mutta syksy on pitkä, viime vuonna pahin raivo purkautui USA:n presidentinvaalien yhteydessä marraskuussa. Ja olen jo kohta kuukauden verran odottanut reippaampaa korjausta ylös – josta olisi sitten hyvä loikata siihen klassiseen syysmonttuun. Se olisi oppikirjamainen kuvio, jonka toteutumisesta minulla ei tietenkään ole varmuutta, mutta kokemus ja tekniset indikaattorit sen puolesta yhä puhuvat.

Ongelma on vain sama kuin jo joitakin viikkoja. Viikko-indikaattorit ovat olleet jo joitakin viikkoja varovassa nousussa huolimatta kurssien valumisesta. VIX rauhoittui, ja muutaman viikon se voisi nyt pysyä aloillaan kokemuksen nojalla. Nämä ovat tavallisesti korjausliikkeen oireita.

https://www.tradingview.com/chart/?symbol=TVC:VIX

Yhteen suuntaan pörssit harvoin kulkevat mittaansa enempää. Edes pörssiromahduksissa keskipitkä trendi ei tapaa kestää kuin korkeintaan kolme kuukautta. Esimerkiksi 2015 heinäkuussa kurssit sukelsivat parikin kertaan voimakkaasti, tekivät sitten rajun korjauksen – luokkaa kymmenen prosenttia – ylös, ja lopulta rytistelivät vielä paljon alemmas aina laskumarkkinan päättymiseen asti kevättalvella.

Trendit eivät ole kaksosia, mutta vastaavat kuviot ovat hyvin tyypillisiä kaikenlaisissa markkinaoloissa. Kun meno tuntuu oikein pahalta, pörssit loikkaavatkin ylös, ja helpotuksen levittyä kiskaisevat taas alas. Teknisen analyysin avulla käänteitä voi ennakoida, mutta hiukan vaikeampaa se on kuin heinänteko, tottuneellekin.

Raaka-aineetkin ovat rauhoittuneet. Öljy heiluu nopeasti, mutta kapeassa raossa. Tein yhden osuneen – pari tuntia kestäneen – bear-kaupan viikon alussa, ja kyttäilen seuraavia paikkoja. Mutta noin vauhdilla loikkivaan markkinaan on vaikea tarttua, kun oma kauppapaikka on auki vain osan johdannaisen kohteen markkina-ajasta. Se vaatii melkoista taiteilua.

https://www.tradingview.com/chart/?symbol=TVC:USOIL

Kullan keskipitkän nousun päättymisen merkit alkavat olla vahvat, mikä sopisi osakkeiden ylöskorjaukseen. Loogisesti asetelma menisi niin, että osakkeet ja raaka-aineet nousevat jonkun viikon, kulta laskee. Ja sitten, jos viimeinen syysmyräkkä saapuu, kulta ottaa taas rajun spurtin ylös perinteisenä turvasatamana. Indikaattorit ainakin puhuvat vaihtoehdon puolesta.

https://www.tradingview.com/chart/?symbol=TVC:GOLD

En tee tässä kohtaa itse isoja liikkeitä. Kuukausi-indikaattorit ovat yhä laskevat, mikä puoltaisi shortaamista. Mutta en tee sitä, koska viikkoindikaattorit ovat orastavassa nousussa. En toisaalta tee isompia ostoksia, koska odotan myöhemmin syysmyräkkää. Nopeita johdannaiskauppoja teen tilanteen mukaan. Ja odotan SDY:n nousevan tasolle, jossa siitä voi luopua.

Euro kiskaisi taas reippaasti ylös Draghin Jackson Holen puheen jälkeen. Olen pettynyt, mutta en valuuttojenkaan suhteen muuta linjaa. Euro on teknisesti raskaasti yliostettu ja dollari aliostettu, ja näitä merkkejä vastaan pelaaminen harvoin kannattaa.

Osakesijoittamisen peruskurssini Tampereella alkaa olla jo ilokseni täynnä. Jos ilmoittautuneissa on Piksun lukijoita niin kiitän osallistumisesta ja luottamuksesta, lokakuussa tavataan.

5 thoughts on “Markkinakatsaus: Odottava tunnelma, ristiriitaisia signaaleja

  1. Osakesijoittamisen peruskurssi

    Mainitsemasi ”osakesijoittamisen peruskurssi” taitaa olla tämä: https://opistopalvelut.fi/tampere/course.php?l=fi&t=22933

    En itse pääse mukaan kun matka on liian pitkä täältä Espoosta, mutta hyvä että järjestät. Kiva että näitä kursseja pitää asiantuntija joka antaa puolueetonta ja riippumatonta tietoa. 

     

     

  2. Vaikea tehdä voittoa kun pörssi mataa ja korot on nollassa

    Toto sijoituskerhossa nostettiin esille keskuspankkien kiristävä politiikka ja sen seurauksena tuleva korkotason nousu mahdollisena kurssilaskun liipaisevana tekijänä.

    Mutta vähän on kuultu tai nähty konkreettista. Korot ja korkospreadit ovat nauliintuneina mitättömiksi eikä koroista saa tuottoa eikä tilanne näytä muuttuvan. 

    Minä olen silti henkilökohtaisesti varautunut enemmän korjausliikkeeseen alas kuin ylös ja olen varovainen. Käteistä minulla on aika paljon.

    Vaikea tehdä voittoa kun pörssi mataa paikallaan eikä koroistakaan saa oikein mitään.   

    Kai

    1. Juuri äsken ostin Stora Enso R:ää

      Aina sattuu, kun tapahtuuangel

  3. Pitkä linja bull

    Käteistä on minullakin odottamassa, enkä tässä mitään syytä kummempaan pessimismiin näe hyvien yhtiöiden kohdalla, mutta tämä on ollut hyvin tavallinen kesä – kurssit matavat tai putoavat. Olen tämän kantapään kautta oppinut aikanaan, ja aina sen vaan tuppaa sama ilmiö toistumasaan, etenkin kun kurssit olivat karanneet taivaalle keväällä.

    Kyllä tästä vielä noustaankin, mutta kiintoisaa on nähdä, missä on välipohja ja miten siihen osuu.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

EToron pörssilistautuminen

Eräs sijoittajan tärkeimmistä työkaluista urallaan on oikea kaupankäyntialusta. Oikean kaupankäyntialustan valitsemalla kykenet helpottamaan elämääsi ja sijoitusten tekemistä uskomattoman paljon, kun taas valitsemalla väärän alustan, rajoitat

Sijoittaminen

Norwegianin unelma haihtui

Monet piensijoittajat, etenkin kokemattomat, ravaavat kuraojaan kaatuneiden yhtiöiden perässä osakekurssin sukellettua taloudellisen tilanteen mukaisesti.

Halpuus houkuttaa, kuten surkeisiin kauppoihin aina ajautuvaa Sulo Viléniä takavuosien hittikomediassa Tankki