Markkinakatsaus S&P 500, ORCL, IBM, TLT ja TBT

Ovatko sijoittajat olleet tuhmia tänä vuonna kun pukinkontissa tuntuisi olevan kitkeriä lahjoja, pelkkiä pehmeitä paketteja?  SPX on muodostanut suuren kiilan, joka tavalla tai toisella tulee hyvin lähi aikoina murretuksi suuntaan tai toiseen. 200dSMA on osoittautunut kovaksi vastustasoksi ja myötäileekin melko tarkasti kesän ja syksyn huippujen kautta piirrettyä laskevaa viivaa. Markkinat hiljenevät loppuvuoden pyhien ympärillä, mutta NHNL indeksi näyttää terveen näköistä kehitystä. Hivuttautuminen ylemmille tasoille on ollut laajamittaista 1200 pisteen tukitason onnistuneen kokeilun jälkeen.  Jotta liikkeellä ylöspäin on voimaa, on 20 päivän uusien huippujen määrän kasvettava voimakkaasti. Vastustason mahdollisen kokeilun aikaan saamme tärkeää lisätietoa siitä kuinka bullikseksi tässä uskaltaa heittäytyä.  

Potilaan vointia tutkiessani tuntikuvaajasta, liike näyttää varsin terveeltä. SPX:n päästyä jälleen 200hEMA yläpuolelle, näimme tason uudelleentestauksen ja ponnistuksen siltä. 50hEMA on aivan 200hEMA alapuolella. Leikkaus yläpuolelle olisi mukava uutinen bulliksille. Ei tämä käppyrä pahalta näytä ja jos ase ohimolla pitäisi johonkin suuntaa tätä treidata, olisi minun oltava longina.

Markkina on jakautunut jännällä tavalla kahteen leiriin. Matalan P/E – luvun hyvin osinkoa maksavat yhtiöt jaksavat jatkaa omaa nousumarkkinaansa samana aikaan kun finanssi- ja materiaalisektorin osakkeet kipristelevät sinnikkään laskumarkkinan kourissa. Oraclen ja IBM:n eiliset dropit eivät näytä mukavilta ja saavat miettimään millainen sektorirotaatio nähdään alkuvuodesta.  Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että Oracle putosi kesän pohjien tasolle ja näyttää siltä, että voisi yrittää gapin umpeen kuromista. Tässä pelissä tavoitetaso pompulle voisi olla avoimen gapin puolivälissä. Alapuolella pienempi tukitaso löytyy 23 nurkilta ja merkittävämpi 21 tasolta.

IBM sai Oraclen kanssa vedettyä laajemmaltikin toimialaa mukanaan. Eilinen liike pysähtyi alla olevan gapin täytön jälkeen. Hyvä tukitaso löytyy 175 – 177 välistä. Tämän alapuolella peli muuttuu hyvin mielenkiintoiseksi, sillä 171 tasolla tulee kuvaan mukaan nousevan trendikanavan alalaita.

Raha on pakkautunut USA:n pitkiin bondeihin ja TLT, joka on näiden liikettä kuvastava ETF, näyttää melko no brainer shortilta. Ehkei juuri nyt ole oikea aika tehdä peliliikettä, mutta minun silmäni lukkiutuvat reilun kuusi prosenttia alempana olevaan gappiin. Tämä on tavoitetasona shortilleni. En tiedä vielä pelaanko tämän ostamalla myyntioptioita, shorttaamalla TLT:tä vai olemalla longina TBT:ssä, joka on ultra short 20+ vuotinen. Saattaa hyvin olla, että vähän myöhästyin tästä pelistä, mutta kyttään paikkaa.

 

Hyvää joulua ja tuottoisaa vuotta 2012!

Matias Savolainen

www.matiassavolainen.com

Related Posts