Markkinoiden anatomiaa
Kirjautuminen
Tärkeitä palveluita
Sisältö
Uutispoimintoja
-
Berliini vai Bukarest? Testaa, missä Euroopan kaupungeissa sinulla olisi varaa asua
Lähde: YLE talous
-
Käytetyn auton sijaintitiedot päätyivät entiselle omistajalle – autojen omien sovellusten tietosuojaa selvitetään EU:ssa
Lähde: YLE tiede
-
Sijoitusvihjeissä Stora Enso jakaa mielipiteitä – Laadukas kauppayhtiö sen sijaan kutkuttaa kaikkia
Lähde: Kauppalehti osakkeet
-
Suppean salkun tuotonmetsästäjät kaahaavat pohjilta – Tämä rahastokaksikko nousi vuoden tuottoisimpien joukkoon
Lähde: Kauppalehti osakkeet
-
Riisi on sekä ilmastonmuutoksen uhri että pahis – ja vuonna 2050 riisiä pitäisi viljellä liki kolmannes nykyistä enemmän
Lähde: YLE tiede
-
Venäjän päätös voi näkyä kohta Suomen bensapumpuilla – dieselin maailmanmarkkinahinta jo hypähti
Lähde: YLE talous
-
”Rusinat pullasta” ja ”pohjoismainen taso” – tämä juttu selittää, mistä ay-liike ja työnantajat ovat nyt hyvin erimielisiä
Lähde: YLE talous
-
Ohjelmistokehittäjien tietoon – 3/2023
Lähde: Vero.fi
-
Ensimmäiset työtaistelutoimet julki: Ulosmarsseja, työnseisauksia ja mielenosoituksia
Lähde: YLE talous
-
Isännöitsijän vaihto toi kaivatun muutoksen
Lähde: Kiinteistölehti
-
Purra syyttää ay-johtajia hallitusohjelman vääristelystä ja uhkailusta
Lähde: YLE talous
-
PÖRSSIT: Euroopassa lähdettiin laskuun
Lähde: Kauppalehti osakkeet
OMXHex uutisia
Innofactor Oyj: 2023-09-22 15:29:58: Innofactor Plc: Share Repurchase 22.9.2023
WithSecure Oyj: 2023-09-22 12:29:58: WithSecure Corporation has signed a committed EUR 20 million revolving credit facility
Eezy Oyj: 2023-09-22 09:39:58: Eezy Plc: change in management team
United Bankers Oyj: 2023-09-22 06:30:09: United Bankers Oyj:n taloudellinen raportointi ja varsinainen yhtiökokous vuonna 2024
Remedy Entertainment Oyj: 2023-09-22 06:30:08: Remedy Entertainment Oyj: Remedyn hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta 2023
Alma Media: 2023-09-22 06:00:06: Omien osakkeiden hankinnan päättäminen
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: 2023-09-22 05:29:59: Ovaro myi toistasataa asuntoa maakunnista
TietoEVRY Oyj: 2023-09-22 05:00:10: Tietoevry: kaupankäynti osakkeella ilman osinko-oikeutta
Nokia: 2023-09-21 17:59:57: Nokia Corporation: Repurchase of own shares on 21.09.2023
Innofactor Oyj: 2023-09-21 15:29:58: Innofactor Plc: Share Repurchase 21.9.2023
Valoe Oyj: 2023-09-21 14:59:58: Valoe Corporation's Issue of New Shares Without Consideration to the Company Itself
Valoe Oyj: 2023-09-21 14:39:58: Conversion of Loans Into Shares Pursuant to Financing Arrangement Between Valoe Corporation and Riverfort
PHM Group Holding Oyj: 2023-09-21 14:30:01: PHM Group Holding Oyj has received commitments in an amount of EUR 140 million and a minimum issue price of 100% of par in relation to a tap issue of its existing EUR 125 million senior secured callable floating rate notes due 2026
WithSecure Oyj: 2023-09-21 13:59:58: WithSecure launches a new plan period for 2024-2026 within the Employee Share Savings Plan
UPM-Kymmene: 2023-09-21 08:44:59: UPM's Board of Directors has resolved to establish a new share based long-term incentive arrangement and approved the Restricted Share Plan 2024-2027
Puuilo Oyj: 2023-09-21 07:30:06: Puuilo Plc: Announcement of a change in shareholding according to the Finnish Securities Market Act
Wärtsilä: 2023-09-21 07:00:15: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 §:n mukainen liputusilmoitus: BlackRock, Inc.:n omistus Wärtsilässä
Kesko Oyj: 2023-09-21 05:00:16: Keskon osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano
Optomed Oyj: 2023-09-20 18:30:06: Sisäpiiritieto: Optomed Oyj toteutti onnistuneesti suunnatun osakeannin keräten 4,3 miljoonaa euroa
Nokia: 2023-09-20 17:59:57: Nokia Corporation: Repurchase of own shares on 20.09.2023
Elisa: 2023-09-20 16:26:46: Elisa laski liikkeelle 300 miljoonan euron vihreän joukkovelkakirjalainan
Innofactor Oyj: 2023-09-20 15:29:58: Innofactor Plc: Share Repurchase 20.9.2023
Solteq Oyj: 2023-09-20 11:00:02: Solteq Oyj:n talousraportointi ja varsinainen yhtiökokous vuonna 2024
S-Bank Plc: 2023-09-20 10:15:02: S-Bank issues its first covered bond, valued at EUR 500 million, as part of its bond programme
Boreo Oyj: 2023-09-20 09:59:58: Boreo Plc's Financial Reporting and Annual General Meeting 2024
Atria Oyj: 2023-09-20 09:00:12: Jennifer Paatelainen Atria-konsernin henkilöstöjohtajaksi
Orion: 2023-09-20 08:59:59: Change in Orion Group's Half-Year Financial Report 2024 publication date
Wärtsilä: 2023-09-20 08:00:09: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 §:n mukainen liputusilmoitus: BlackRock, Inc.:n omistus Wärtsilässä
Puuilo Oyj: 2023-09-20 07:45:09: Puuilo Plc: Announcement of a change in shareholding according to Chapter 9, Section 10 of the Finnish Securities Market Act
Nokia: 2023-09-19 17:59:57: Nokia Corporation: Repurchase of own shares on 19.09.2023
Related Posts
Vale, emävale, taloustilasto
Myönnettäköön, että otsikko on tarkoituksella provosoiva. Siinä piilee totuuden siemeniä, vaikka tarkalleen ottaen se ei pidä paikkaansa. Taloustilastot ovat tarkkaan seurattuja indikaattoreita. Niiden paikkansapitävyydestä ei

Nykyisen tasoiset keskuspankkikorot saattavat riittää painamaan inflaation 2% tavoitetasolle
USA:n pohjainflaatio on laskenut ja keskuspankkikorko ylittää nyt pohjainflaaion tason. Euroalueen keskuspankkikorko on viime viikkoisen koronnoston jälkeen vielä vajaan prosentin verran inflaatiota pienempi, ja Euroalueen

Suomalaista turvattomuuspolitiikkaa
On ihan selvä, että alempana on oletuksia, joitten painotuksista varmaan kinastellaan vuosikymmeniä. Kauhean mielelläni en kuitenkaan puhuisi pelkistä mielipiteistä, sillä olen oletukset tehnyt pyrkien objektiivisuuteen

USA:n asuntomarkkinat ovat heikko lenkki joka natisee korkotason paineessa
USA:n talous on toistaiseksi välttänyt taantuman, mutta nyt Suomestakin tuttu ilmiö, asuntomarkkinoiden jäähtyminen, uhkaa hyydyttää kuluttajien ostohaluja.
Taantumaan edetään monella tavalla ja syyllä, mutta yksi on
Kommentit