Koiviston alma materin valtioliput puolitangossa 13.5.2017

Mauno Koivisto syntyi kotiin, jossa varhain kuollut äiti oli taustaltaan kanttorin tytär ja isä ammatiltaan laivapuuseppä. Isä oli harras uskovainen ja suojeluskunnan jäsen.

Koiviston poliittista toimintaa leimasi pitkälle lapsuudenkodin henkinen perintö. Sosiaalisella taustalla puolueeksi valikoitui SDP, mutta hänen toimintaansa leimasi 1950-luvulle kommunismin kannatuksen patoaminen. Voi sanoa, että siinä jatkettiin sitä, mihin sodassa oli jääty.

Koivisto hallitsi toki jo varhain imagonrakentamisen. Häneen iskostui tiukasti satamajätkän ja kaukopartiomiehen nimikkeet. Sodan aikana Koivisto taatusti oli etulinjassa, mutta kaukopartiomies hän ei ollut. Sodan jälkeen Turun satamassa Koivisto oli ”huoltokonttorissa” tarkkailemassa kommunistien liikehdintää. Tuo oli aikaa, jolloin Suomen turvallisuudesta ei kantanut huolta Supon edeltäjä Valpo, vaan epäviralliset organisaatiot.

Imagoon kuului myös talousmiehen titteli, vaikka Koivisto oli koulutukseltaan sosiologi.

Seurasin itse sivusta sitä, miten hyvinkin porvarilliset henkilöt alkoivat jo 1960-luvulla pitää Koivistoa ainoana vastavoimana Kekkoselle ja ainoana mahdollisena edustajana presidentin virkaan sota-ajan etulinjassa kokeneelle sukupolvelle. Tässä oli Koivisto-ilmiön ydin.

Koivisto oli viimeinen maamme pääministeri, joka uskalsi kertoa ikävät asiat suoraan ilman korulauseita. Huomattavaa on, ettei käytäntö hänen suosiotaan mitenkään vähentänyt.

Muistosanoihin sopii ehkä huonosti mikään riitasointu, mutta paljon yhteenkuuluvuuden tunnetta on menetetty sitten Koiviston kausien. Hämmästyneenä luin omalla nimellä kirjoitetun kommentin siitä, kun Koivisto siirrettiin hoitokotiin: ”Heillä on varaa”.

Mauno Henrik Koivisto ennätti olla laitoshoidossa maaliskuun lopusta 2017 noin puolitoista kuukautta. Aika ei totisesti ole pitkä 93-vuotiaalle miehelle, joka puolusti tätä maata ase kädessä vajaat kolmisen vuotta.