Mediaimperialismi vetää Nokiaa kölin alta

juli11_2010 003
Nokialla ei ole tarinaa. “Connecting People” -ylpeytemme on kiistatta maailman suurin kännyköiden valmistaja ja toimittaja. Viime aikojen mediapyörityksessä Nokiasta välittynyt kalibroimaton kuva panee epäilemään, pystyisikö firma enää valmistamaan edes älyttömiä kumisaappaita. Valovoimainen median lellikki Apple vetää Nokiaa kölin alta muutaman prosentin markkinaosuudella; median uutishuoneissa journalistit taputtavat karvaisia käsiään.

Kuusikymmentäluvulla oli tapana puhua kulttuuri-imperialismista. Ehkä historioitsijamme Juha Vahe voi täydentää tietojamme siitä, miten amerikkalainen populaarikulttuuri vähän ennen taistolaisten 70-lukua jyräsi suomalaista todellisuutta. Tarvittiin Junnu Vainio, Irvin Goodman, Suomi-Rock ja Pelle Miljoona kansallisen omaleimaisuuden kohottajiksi.

RILLUMAREITA TARVITAAN

Olen käyttänyt Nokian puhelimia Mobira-ajoista alkaen. Suhtaudun kuitenkin kriittisesti tämän hetken tuote- ja palvelutarjontaan. Suurimpana ongelmana on Nokia-tarinan heiveröisyys. Umpi- ja ylimielinen asenne ei herätä vahvoja myönteisiä tunteita. Apple vuorostaan on kuin amerikkalainen hömppäkomedia, kauniit ja rohkeat, jota on kiva seurata. Tarinaa riittää enemmän kuin Kalevalassa on sivuja.

CONNECTING TO PEOPLE -viesti puuttuu


juli11_2010 003
Nokialla ei ole tarinaa. “Connecting People” -ylpeytemme on kiistatta maailman suurin kännyköiden valmistaja ja toimittaja. Viime aikojen mediapyörityksessä Nokiasta välittynyt kalibroimaton kuva panee epäilemään, pystyisikö firma enää valmistamaan edes älyttömiä kumisaappaita. Valovoimainen median lellikki Apple vetää Nokiaa kölin alta muutaman prosentin markkinaosuudella; median uutishuoneissa journalistit taputtavat karvaisia käsiään.

Kuusikymmentäluvulla oli tapana puhua kulttuuri-imperialismista. Ehkä historioitsijamme Juha Vahe voi täydentää tietojamme siitä, miten amerikkalainen populaarikulttuuri vähän ennen taistolaisten 70-lukua jyräsi suomalaista todellisuutta. Tarvittiin Junnu Vainio, Irvin Goodman, Suomi-Rock ja Pelle Miljoona kansallisen omaleimaisuuden kohottajiksi.

RILLUMAREITA TARVITAAN

Olen käyttänyt Nokian puhelimia Mobira-ajoista alkaen. Suhtaudun kuitenkin kriittisesti tämän hetken tuote- ja palvelutarjontaan. Suurimpana ongelmana on Nokia-tarinan heiveröisyys. Umpi- ja ylimielinen asenne ei herätä vahvoja myönteisiä tunteita. Apple vuorostaan on kuin amerikkalainen hömppäkomedia, kauniit ja rohkeat, jota on kiva seurata. Tarinaa riittää enemmän kuin Kalevalassa on sivuja.

CONNECTING TO PEOPLE -viesti puuttuu

Nokia on valtava yritys, josta ei nyt liiku mediassa myönteisiä huhuja. Firman myyminen, OPK:n vaihtaminen tai koko hallituksen heittäminen tunkiolle saa sosiaalisen median innistumaan. Silti moni tietää, ettei Nokia ole vielä mikään ruumis. Synkkyys ei sytytä hiljaisia potentiaalisia Nokia-kannattajia. Osakkeenomistajat ovat tiukan asiatiedon varassa. Apple pukkaa tuttiin herttaista saippuaoopperaa ja kurssikehitys on sen kaltainen.

Totuus (Pravda) ei myy

Nokia esiintyy kuin perääntyvä Weermacht: johtajat ovat hakeutuneet suojaan maanalaiseen bunkkereihin. O-P Kallasvuon syöttäminen susille ei muuta Nokiaa mitenkään. Kuukauden kuluttua media ja sosiaalinörtit vaativat uutta uhrilammasta. Markkinatalous on julmaa peliä. Kvartaalikapitalismi rampauttaa äkkiä megafirman korkeimman johdon.

ULOS BUNKKEREISTA TAISTELEMAAN

Miksi ne ei tule ulos selventämään tarinaansa. Todellinen ero Appleen ei ole miljoona valovuotta. Onko johdossa vika, jos tieto ei kulje? Vai pitäisikö syyttää mediaa, joka hukuttautuu pintakuohuihin.
Kertokaa mielipiteenne.

2 thoughts on “Mediaimperialismi vetää Nokiaa kölin alta

  1. Yksi totuus kerrallaan

    Media jaksoi hehkuttaa Nokian erinomaisuutta ja suomalaista insinööriosaamista kymmenen vuotta. Nyt on käännetty takki ja positiivista uutista saa hakemalla hakea.

     

    Yleensä yrityksen tiedotusosasto pitää huolen siitä, että positiiviset uutiset saadaan julkisuuteen ja negatiiviset asiat uutisoidaan oikein, faktana ei fiktiona. Mielestäni Nokia ollut passiivinen tässä suhteessa, "bunkkerissa", niin kuin kirjoitit.

     

    Tunnen Nokialta jonkin verran väkeä ja ilmeisesti yrityksessä on tekemisen meininki hukassa.  Osa väestä on kyllästynyt lukemattomiin projekteihin, "joista näkee jo aloittaessa ettei tästä mitään tule".  Osa kaipailee uusia irtisanomispaketteja – "voi, miksen ottanut pakettia kun niitä oli tyrkyllä". Osa on kurkkuaan myöten täynnä vuorokauden ympäri ulottuvista työajoista, jolloin ollaan puhelinkonferenssissa keskellä yötä Kiinan/Intian/Usan kanssa. Aikoinaan toisaalta motivoineet ja toisaalta kateutta kylväneet "haluatko miljoonääriksi"  optio-ohjelmat ovat muisto vain. Samalla odotellaan koska alkavat seuraavat yt:t. Ole siinä sitten täysillä mukana voittovassa joukkueessa.

     

    Ihmiset esittelevät mielellään "puolivahingossa" kännyköitään. Ennen kysyttiin (Suomessa varsinkin) "mikä Nokia tuo on?". Nyt kysellään "joko sinulla on iPhone?". Satojen puhelinmallien vyörytystekniikka näyttää jäävän jalkoihin yhdelle erinomaisesti onnistuneelle "VAU-kokemukselle". Siinä on turha selittäää että se paremmin pärjäävä puhelin on itse asiassa teknisesti heikko esitys. Joo, joo.

     

    Uskon että Nokia nousee tästäkin kriisista. Kotipesä pitää saada kuntoon, tavoitteet selviksi ja väki soutamaan samaan suuntaan. Pitkällä juoksulla kriisit läpikäynyt yritys on vahvempi kuin helpolla päässyt menestyjä. Uutta menestystä odotellessa pidän tappiollaolevat Nokian osakkeet salkussani.

     

    MM

    1. Kiitos Matti tarkkanäköisestä kommentista

      Pörssikurssi on tarkka mittari. OPK kertoi, että Symbian^3 ja S^4 uudistamiseen on panostettu "tuhansia henkilötyövuosia". Ilmeisesti remonttireiskat ryhtyivät hommiin 2007 jälkeen. Alussa Nokia saattoi elefantinvoimillaan käydä Applen kimppuun marginalisoimalla iPhonen markkinaosuutta kaikista myydyistä puhelimista. N95 oli myönteinen älymobile, mutta N97 jälkeen uskollisimmat kannattajat heräsivät ja brändiuskollisuus alkoi rapista. Mameo tuli väliin ja moni uskoi, että siitä alkaa nousu. Ei pitänyt paikkansa. MeeGo tuotiin estradille.

      Kaikenlaisia panssarinyrkkejä on kehitteillä ja sekvauutta ei ole vieläkään saatu pois tarkkailijoiden silmistä.

      N8 heikot ominaisuudet vuosivat ennen aikaisesti julkisuuteen (venväläinen blogaaja haukkui testikappaleen pataluhaksi) ja Nokian oli pakko kertoa, että N8 tulee kohta ja siinä on hemmetin hyvä kamera. Monet ovat sitä mieltä, että N8 jää sekin välivaiheen puhelimeksi. Todelliseen vastaiskuun Nokia kykenee ylimmässä älyluuriluokassa vasta vuoden kuluttua) Siihen mennessä Nokia uskovaisten joukko saattaa harventua entisestään. Missä kilpailijat silloin viipottavat.

      Nokian pitäisi heittää kehiin iPad killerikin kaikkien muitten askareitten keskellä. Applen Flagship Storeja tulee 25 lisää. OVI-palvelu ei ole kunnossa. Sovelluskehittäjien houkutteleminen Nokian leriin vie useita vuosia. Nokia ei pysty pikajuoksuun. Se tarvitsee paljon aikaa uudistuakseen. Mutta onhan yritys onnistunut aikaisemminkin.

      Käyttöjärjestelmän kehittäminen on ehkä aloitettu pari vuotta takaperin eli ei heti iPhonen julkistamisen jälkeen. Uuden puhelinmallin kehittämiseen kuluu noin kahdeksantoista kuukautta ja kustannukset ovat ehkä sata miljoonaa euroa. Kehittämispaineista huolimatta strategiaa ei ehkä enää pystytä muuttamaan lennossa. Nokialla on ollut tapana aliarvioida vastustajiaan. Yrityksellä on loistava haardisosaamisen menneisyys, mutta nyt vastassa on vähintään kaksi maailmanluokan softataloa: Apple ja Google.

      Nokia tulee ulos parin vuoden takaisilla konsepteilla ja toivottavasti silloin on veikattu oikein. MeeGo-kortti kertoo selvästi, ettei firmassa uskota Symbian 3 ja 4 N-versioiden ratkaisevan taistelua, koska muuten eivät olisi heittäneet hätäpäissään vielä MeeGo:n toivomuslistalle. MeeGo on viiden vuoden ikäinen viritelmä ja friikit ovat sitä mieltä, että Nokian olisi pitänyt heittäytyä Googlen Android-kelkkaan. Jättiläisen on vaikea nöyrtyä. ITE-MeeGo Intelin kera on yhä valttikortti, jolla ei ole pelattu ainuttakaan nokitusta.

      Mediasodankäynnissä Nokia liikkuun jatkuvasti heikoilla jäillä. Ehkä syynä on, että pakka on yhä niin sekaisin, ettei toimarikan oikein rohkene sanoa, mitä tulee tapahtumaan.

      Iroonista on, että paineet tulevat markkina-alueelta, jossa Nokian asema on marginaalinen. Onneksi Kiina, Intia, Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka vielä vetävät. Nokian perinnestrategia toimii halpaluurimaissa. Nokia menetti aloitteen älypuhelimissa muutamassa vuodessa amerikkalaisille tulokkaille.

      Aikoinaan kommunikaattori oli huikea tuote (1995), mutta yritys hukkasi etumatkan kymmenessä vuodessa. Apple ei ole lyömätön, sekin tekee virheitä. Huipulla ilma on ohutta. Kiire painaa. Kärjessä voi tapahtua 2015 mennessä huimia muutoksia. Viisi vuotta sitten Apple vasta teki päätöksen älypuhelimen tuottamisesta. Se tuli kauppoihin kesällä 2007.

       

       

       

       

Comments are closed.

Related Posts