Metsäomistus on yhä ammattimaisempaa liiketoimintaa

Asunnot ja metsä

Metsätiloja myytiin alkuvuoden aikana vähemmän kuin viime vuosina samaan aikaan, mutta kaupoissa liikkui selvästi enemmän euroja, ilmenee Maanmittauslaitoksen ja Suomen Sijoitusmetsien tilastoista.

”Alkuvuonna solmittiin 800 julkista, yli 10 hehtaarin metsätilan kauppaa. Määrä on hiipunut vuosien 2019-21 huippuvauhdista”, sanoo Suomen Sijoitusmetsät Oy:n metsätietopäällikkö Eero Viitanen.

Markkina kasvoi kolmanneksen

Euroissa mitattuna markkina kuitenkin kasvoi selvästi. Kaupan kohteina olleiden metsien markkina-arvo kasvoi 33 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna ja oli tammi-kesäkuussa 128 miljoonaa euroa.

”Kauppojen kohteena on ollut aiempaa runsaspuustoisempia tiloja, ja yleinen hintataso on jatkanut nousuaan”, Viitanen avaa syitä tuntuvaan muutokseen.

Metsätilojen hintatason muutosta kuvaava markkinahintaindeksi jatkoi nopeaa nousuaan alkuvuoden aikana, mutta nousutahti ei enää yltänyt viime vuoden lopun lukemiin. Vuonna 2021 metsätilojen hinnat nousivat 10,8 prosenttia ja vuoden 2022 alkupuoliskolla 4,0 prosenttia.

”Nopeimmin markkinahintaindeksi nousi vuoden alkupuoliskolla Lapissa (4,5 prosenttia), Väli-Suomessa (4,3) ja Etelä-Suomessa (4,2)”, Viitanen sanoo.

Viitanen muistuttaa myös kiihtyneestä inflaatiosta.

”Alkuvuoden ajalta määritettynä inflaatio on kuitenkin jo ylittänyt markkinahintatason nousuvauhdin, eli alkuvuoden osalta reaalinen hintataso on kehittynyt miinusmerkkisenä.”

Ammattiostajien osuus ensimmäistä kertaa yli 50 prosenttia

Ammattimaisten metsätilan ostajien osuus nousi viimeisen 12 kuukauden aikana ensimmäistä kertaa yli 50 prosenttiin, kun kauppamääriä mitataan hehtaareissa ja euroissa. Kappalemäärissä mitattuna ammattimaisille ostajille päätyi 36 prosenttia metsätiloista. Ammattimaisia ostajia ovat esimerkiksi metsärahastot, sijoitusyhtiöt sekä ammattimaisesti hallinnoidut ja laajenevat yhteismetsät.

”Ammattimaisten markkinaosuus on kasvanut noin kymmenellä prosentilla vuodessa. Osuus on selvästi pienin Etelä-Suomessa ja suurin Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa”, Viitanen sanoo.

”Heidän tekemänsä kaupat painottuvat suurimpiin ja puustoisimpiin kohteisiin. Erityisen selvästi tämä korostuu Lapissa, jossa ammattimaisten ostajien tilat kattoivat 31,5 prosenttia tilojen määristä mutta yli 50 prosenttia markkinahinnasta.”

Related Posts