Metsäteollisuus vetää ja metsänomistajille virtaa puun myyntituloja

Maailmantalouden kasvu ja uudet investoinnit kotimaassa antavat tänä vuonna lisävauhtia metsäsektorille.

Sahatavaran, sellun ja kartongin viennin hyvä veto kasvattaa kotimaan markkinahakkuut uuteen ennätykseen, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannetiedotteesta.

Euroalueen talouskasvun jatkuminen tukee Suomen metsäteollisuustuotteiden vientiä. Kiinan talouskasvun painottuminen yksityiseen kulutukseen lisää osaltaan metsäteollisuustuotteiden kysyntää, ja Kiinan merkitys maailman metsäteollisuustuotteiden markkinoilla sekä Suomen metsäviennissä kasvaa.

Epävarmuutta maailmatalouden kasvun jatkumiselle luovat Brexit-neuvotteluiden mahdollinen lopputulos sekä Yhdysvaltain talous, joka on lähellä suhdannehuippua.

Sahatavaran vienti vetää Aasiaan ja Eurooppaan 

Kiinan kysyntä lisää erityisesti kuusisahatavaran, mutta myös mäntysahatavaran vientiä. Kysyntä lisääntyy rakentamisen kasvaessa myös Euroopassa ja kotimaassa. Suomen sahatavaran tuotannon ennakoidaan nousevan viime vuodesta miljoona kuutiometriä. Tuotanto nousee 12,4 miljoonaan ja vienti ennätykselliseen 9,3 miljoonaan kuutiometriin.

Kysynnän kasvu nostaa Suomen sahatavaran viennin keskihintaa hieman viime vuodesta. Pohjois-Afrikan poliittiset epävarmuudet ja mäntysahatavaramarkkinoiden vaisu hintakehitys pitävät kuitenkin sahatavaran vientihinnan nousun maltillisena. Vanerin viennin keskihinta jää tänä vuonna hieman alle viime vuoden tason.

Kiinan kysyntä nostaa sellun vientiä  

Massa- ja paperiteollisuudessa sellua viedään tänä vuonna reippaasti Kiinaan ja kartonkia sen päämarkkinoille Eurooppaan.  Paino- ja kirjoituspaperin vienti sen sijaan vähenee edelleen tuotannon rakenteiden muuttuessa ja vientimarkkinoiden kysynnän pienentyessä.

Kiinan kysynnän kasvu nostaa tänä vuonna sellulajien maailmanmarkkinahintoja, mikä luo nousupaineita myös sellupohjaisten paperilajien ja kartonkien hintoihin. Hintakehitys on kuitenkin maltillista. Euroopassa hintojen nousua hidastaa paperin ylitarjonta ja kartongin tarjonnan kasvu.

Markkinahakkuut uuteen ennätykseen 

Parantuneet näkymät lopputuotemarkkinoilla lisäävät puun kysyntää sahatavaran, sellun ja kartongin tuotantomäärien kasvaessa. Markkinahakkuut nousevat tänä vuonna ennätykselliseen 63,3 miljoonaan kuutiometriin. Puun tuonnin arvioidaan hieman vähenevän viime vuodesta.

Kotimaan puun kysynnän kasvu nostaa havutukki- ja -kuitupuiden vuotuisia kantohintoja 2–3 prosenttia. Metsähakkeen käytön ennakoidaan pysyvän tänä vuonna viimevuotisella tasolla 8,1 miljoonassa kuutiometrissä.   

Metsäsektorin vuoden 2018 näkymiä arvioidaan lokakuussa ilmestyvässä Metsäsektorin suhdannekatsauksessa.

Lisätietoja:

Metsäsektorin suhdannetiedote 2017 (pdf)

Related Posts

Autoa siirtämässä
Yhteiskunta

Helsinki tarvitsee katujen puhdistuksesta kertovan tekstiviestipalvelun takaisin!

Helsingissä ei ole enää käytössä katujen puhdistussuunnitelmista ilmoittavaa tekstiviestipalvelua. Sopimus päättyi ilmeisesti vuonna 2024, eikä sitä ole jatkettu, vaikka korvaavaa järjestelmää ei ole, eikä liioin

Lajittelematon Sijoittaminen

Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta

Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.

Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla