Moraalittomin perustein kannettuja veroja on mahdollista vähentää

Osa veroista koetaan epäaoikeudenmukaisiksi. Ne antavat rangaistuksen hyvistä asioista joita teemme:

  • tuloverolla rankaistaan työn tekemistä
  • arvonlisäverolla rankaistaan siitä arvonlisästä, jonka yritykset tekevät yhteiskuntamme hyväksi

Merkittävä osa veroista koetaan maksuiksi, joilla on parempi oikeutus:

  • tavaroista ja palvelusta maksetuilla muilla veroilla ohjataan kuluttajia puhtaampaan ja ympäsistöystävällisempään elämään
  • pakolliset sosiaaliturvamaksut ovat sitä varten, että niillä maksetaan eläkkeet, työttömyysturva ja työtapaturmien kulut
  • omaisuusveroihin kuuluvalla kiinteistöverolla kustannetaan tieinfrastruktuurin ylläpitoa sekä maakunnan palveluita
  • kunnallisvero mielletään jatkossa yhä enemmän paikallisen kulttuurin ja varhaiskasvatuksen ja päivähoidon edistämiseksi

Yleisesti ottaen ne verot ja veroluonteiset maksut, jotka maksetaan jostain tietystä hyvästä syystä, mielletään hyväksyttävämmiksi kuin esimerkiksi työn teosta määrättyjä verosanktioita. Hyvästä syystä maksettavia veroja on tällä hetkellä yli kolmannes kakista veroista ja niiden osuutta voi hyvin lisätä samalla kun työn teon yleistä rangaistavuutta piennetään.

Tämä tarkoittaa monia asioita:

  • Erilliset maakunnalliset verot koettaisiin oikeudenmukaisemmiksi. Niissä maksetaan selkeästi terveydenhuollosta ja maakunnallisesta kulttuurista, urheilusta, joukkoliikenteestä ja kaavoituksesta. Maakunta on paljon lähempänä ihmisten sydäntä kuin valtio.
  • Erilliset kunnalliset verot, vaikka pienetkin, ohjautuvat lähelle ihmisiä. Päivähoitoon ja peruskouluun. Kunnallisvero tulisi säilyttää siitäkin huolimatta että maakunnalliset palvelut korvaavat vähitellen monia kunnallisia toiminteita.
  • Haittaverojen tyyppisiä veroja voidaan rakentaa huolellisesti:
    • pienhiukkaspäästöjä aiheuttavien toiminteiden vero (dieselvero, kivihiilivero, polttopuun ja turpeen vero,…)
    • makeisvero, tupakkavero, alkoholivero,…..
    • lannoitevero ja muille vesistöjä likaaville toiminteille määrättävät verot

Verotusta ei saada kaikilta osin sellaiseksi, että kansalaiset voisivat kokea verotuksen moraalisesti oikeudenmukaiseksi. Julkisen sektorin kautta virtaa liian suuri osuus kansantuotteesta (tällä hetkellä noin 56%). Julkisen sektorin toiminnasta pitäisi karsia monia yhteiskuntaa vahingoittavia elementtejä. Sellaisia ovat esimerkiksi erilaiset yritystuet, jotka vääristävät markkinatalouden toimintaa. Suomi olisi parempi maa, jos julkinen sektori ei kuvittelisi olevansa niin paljon yksityissektoria viisaampi silloin kun rakennetaan yritystoimintaa (esim Tekes) tai jos julkisen sektorin virkamiehet eivät kuvittelisi olevansa yliopistoja viisaampia tutkimustoiminnan ohjaamisessa (esim. SHOK organisaatio).

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)