Olen sattuneesta syystä viime aikoina palannut ajatuksissani 1990-luvulla aikaan, joka oli Nokian liiketoiminnan kulta-aikaa. Mediassa on laajasti keskusteltu asiasta ja esille on nostettu tuon aikaisina menestystekijöinä muun muassa erinomaisesti toimiva johtoryhmä sekä luottamuksen, rohkeuden ja periksi antamattoman yrittämisen ilmapiiri organisaatiossa. Itse yrityksessä mukana olleena vahvistan edellä mainitut tekijät isoina työntekijäkokemuksen innoittajina, mikä luonnollisesti heijastui erittäin myönteisenä asiakas- ja loppukäyttäjäkokemuksena ja sen myötä liiketoiminnan menestymisenä. Menestyminen markkinoilla ruokki tätä positiivista kierrettä tiettyyn pisteeseen.

Yrityksen ja liiketoiminnan menestyminen vaativat osaamista, uskallusta ja hyvää tekemisen meininkiä. Sama pätee myös joukkueurheiluun. Näiden lisäksi suurilla kertomuksilla on taustalla merkittäviä strategisia tekijöitä, joihin yritys pystyy osaltaan vaikuttamaan ja jopa päättämään. Sitten on toki tekijöitä, jotka ovat täysin yrityksestä riippumattomia.

Nokian GSM-menestyksen strategisina mahdollistajina olivat uusi digitaalinen ja lähes maailmanlaajuisesti käyttöön otettu GSM-mobiiliteknologia ja teleoperaattoritoiminnan luvanvarainen vapautuminen mobiiliverkkojen osalta. Näistä ensinmainitun osalta Nokia oli vahva vaikuttaja GSM-teknologian ja maailmanlaajuisen standardin kehittäjänä. Teleoperaattoreiden dereguloinnin ja sen myötä GSM-markkinapotentiaalin kasvun osalta Nokian ylin johto vaikutti kansainvälisiin ja kansallisiin telekommunikaatiohallintoihin ja -elimiin.

Se, mikä oli täysin Nokian päätösvallassa, ja mikä osoittautui strategiseksi menestystekijäksi, oli päätös tarjota toimiva kokonaistuote tälle uudelle avautuvalle markkinalle. Kokonaistuote sisälsi loppukäyttäjien päätelaitteet eli kännykät, mobiiliverkot ja tarvittavat palvelut. Ennen kaikkea uudet toimiluvan saaneet operaattoriasiakkaat arvostivat tätä toimivaa kokonaispakettia ja näin ollen Nokiasta tuli haastajaoperaattoreiden lähes monopolitoimittaja. Toinen kokonaistuotteen GSM-markkinoille tuonut yritys, Ericsson, oli ykköstoimittaja perinteisille kansallisille teleoperaattoreille, joihin Ericssonilla oli kiinteiden verkkojen kautta pitkäaikaiset asiakassuhteet.

Se, mikä oli täysin Nokian päätös- ja vaikutusvallan ulkopuolella, oli vahvojen teletoimijoiden, kuten Siemens ja Alcatel, päätös jättäytyä pois sittemmin tornadon lailla kasvavasta GSM-markkinasta. Päätös, jonka kyseiset toimittajat joutuivat myöhemmin perumaan. Joka tapauksessa huikea GSM-markkina jaettiin kahden kokonaistuotteen toimittajan, Nokian ja Ericssonin kesken, ja koska kaksi ei riitä kilpailun synnyttämiseen, kannattavuus oli molemmilla toimijoilla erinomainen.

Niin ja se oppi kasvuyritykselle. Se on synnyttää kohdemarkkinan tarvitsema kokonaistuote, mikä puolestaan saa markkinan ja sitä kautta yrityksen kasvuun.