Kursseissa on Antti Saaren mukaan nousuvaraa

Talous

Nordean Antti Saari pitää osakkeet ylipainossa ja kertoo että osakkeet voivat nousta vielä ensivuonnakin.

Koronan uusi omicron muunnos on aihtuttanut hermostuneisuutta, joka kuitenkin viimeistään muutamien viikkojen aikana laantuu.

Kurssinousun taustalla on nopea talouskasvu joka jatkuu ensi vuonna. Talouskasvu näkyy liikevaihdon kasvuna. Kun talous kasvaa keskimääräistä nopeammin niin tulokset kasvavat yleensä vielä oleellisesti tätäkin nopeammin. Kun yritysten myynti kasvaa niin kustannukset eivät yleensä kasva aivan yhtä nopeasti ja sen seurauksena voittoa jää suhteessa liikevaihdon kasvuakin enemmän.

Osakemarkkinoilla tarjolla oleva riskilisä (=mahdollisuus muita sijoituslajeja suurempaan tuottoon), on tällä hetkellä muita sijoituslajeja korkeammalla ja pitkän ajan keskiarvon yläpuolella.  Lisäkorvaus osakkeisiin liittyvän riskin ottamisesta on edelleen erittäin houkutteleva.

Sijoittajien tunnelmat ovat kuitenkin painuneet synkiksi. Tämä on positiivinen merkki. Kun synkkyyteen vaipuneetkin viimein tulevat mukaan, niin kurssit saavat nostetta.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8