Olen köyhä!

Mikä pahinta, olen aina ollut köyhä ja tulen aina sellaisena pysymäänkin. Lohdutuksen tuo toisaalta se, että jo pelkästään Suomessa minulla on 900.000 kollegaa ja koko EU:n alueella peräti 120 miljoonaa kohtalotoveria.

EU on nimittäin ottanut käyttöön uudet köyhyyden kriteerit. Jos yhdeksästä kriteeristä 3-4 täyttyy, ihminen on köyhä.

Katsotaanpa omaa köyhyyttäni.

Kodin lämmitys. Etenkin makuuhuoneen pyrin pitämään alle 20-asteisena kaukolämmityksenkin piirissä. Kesällä se tosin ei onnistu ilman ilmastointia.

Viikko lomaa poissa kotoa. Mielestäni meillä köyhilläkin on oltava asunto, jossa viihtyy. Syitä matkustushaluttomuuteeni on monia, mutta mainittakoon vaikkapa pelkästään se, että perheen lemmikit viihtyvät parhaiten tuttujen ihmisten seurassa ja lemmikkien kanssa matkustaminen on taasen hankalaa.

– En aja autoa, joten mielestäni en voisi sitä oikein faktisesti omistaakaan. Koska kuitenkin omistan autotalliosakkeen, on nimeni verottajan takia yhden auton paperissa.

Merkille pantavaa on se, että aiemmin köyhyyteni oli vieläkin ankarampaa.

Pesukoneen hankin vasta 37-vuotiaana, mutta käytän edelleenkin taloyhtiön pyykkitupaa tehokkaamman koneen ja kuivaushuoneen takia.

– Lankapuhelimen hankin kotiini 32-vuotiaana – ja kieltämättä kännykän varsin pian myöhemmin.

EU:n köyhyyskriteereissä on eräitä kummallisia piirteitä.

Jo puhelimen hankkimisen aikoihin minulla oli oman asunnon ja perityn kesämökin lisäksi likvidejä varoja enemmän kuin ehkä 99 %:lla suomalaisista. Itse en koe tilannetta minkään erityisen nuukuuden seuraukseksi. Oman auton asemesta olen kaupungeissa käyttänyt taksia. Taustalla on se, että mielestäni esim. autosta on paljon vaivaa ja puhelin tuottaa lähinnä vain häiriötä. Siksi pidän nykyäänkin kännykän suljettuna ja lankapuhelimen hiljaisena. Lankapuhelimestani ei edes näe, onko siihen soitettu, mikä on vallan erinomainen asia!

Kirjoitukseni tarkoitus ei ole missään nimessä irvistellä pienituloisille, mutta haluan aivan vakavastikin kyseenalaistaa EU:n sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaa.

Balilla asti on otsa rypyssä pohdittu lentomatkustamisen ympäristöhaittoja ja nyt etenkin Etelä-Euroopassa pitäisi säästää. Kysymys kuuluu, olisiko meillä varaa vähempään köyhyyteen?

Vakaumukseni on, että ihmisen onni ei ole tavaramääristä ja niitten tuotemerkeistä kiinni.

Jo vuosikymmeniä etenkin lapsiperheet ovat olleet suuren sosiaalisen paineen alaisena, kun lapset ovat koulu- ym. kavereiltaan tuoneet kotiin palautetta, että isin ja äiskän automerkkien pitäisi olla sellaisia ja tällaisia ja kaikki muutkin perheet viettävät lomansa Thaimaassa.

Jo tämän sosiaalisen paineen takia lapsiperheitten talous on usein retuperällä, mikä ilmenee maksuhäiriöinä, joita Kreikassa muuten on joka neljännellä henkilöllä.

7.6. 2010 EU:n sosiaaliministerit ovat Luxemburgissa virallisesti määritelleet, että ilman viikon lomamatkaa olet köyhä. Onko EU:lla varaa tällaisiin päätöksiin?

Related Posts