Omat Rahat: Epävarmuus USA:n talouskasvusta näkyy taalan kurssissa

EURUSD vaihtokurssi

USA:n vahva talouskasvu 2015 sai FED:in aloittamaan koronnostot. Odotukset koronnostoista ovat myös omalta osaltaan vahvistaneet taalan vaihtokurssia muunmuassa euroa vastaan. Nyt ovat kuitenkin useat FED:n päättäjät viestittäneet epävarmuuttaan talouskasvun vahvuudesta. Myös bondimarkkinat ennakoivat heikkoa kasvua. USA:n 10-vuotinen valtionlainan tuotto painui perjantaina alimmalle tasolleen yhdeksään kuukauteen, n. 1.8%. Toisin sanoen inflaatio-odotukset ovat lähes nollassa.

ISM-instituutin valmistavan teollisuuden ostopäällikkö-indeksi oli myös alle 50-arvossa, mikä ennakoi volyymin laskua.

Perjantaina julkistettiin myös viimeisimmät USA:n työllisyystilastot. Tilaston mukaan tammikuussa syntyi 151.000 uutta työpaikkaa, mikä oli odotettua pienempi luku. Sinänsä raoprri oli kokonaisuudessaan minusta positiivinen, sisältyihän siihen keskimääräinen työtuntien ja palkoojen kasvu. Myös töttömyysasti painui meikäläisittäin kadehdittavaan 4.9% tasolle.

USA:n kasvuodotuksista on siis yleisesti nyt hyvin paljon pessimistisemmällä kannalla kuin ennen. Tämä näkyy myös taalan kurssissa joka on viime päivinä ollut heikoimmillaan moneen kuukauteen. Minustakin näyttää nyt siltä että kadvuodotusten heikkous johtaa FED:n koronnosto-tahdin hidastumiseen, mikä vähentää taalan voimaa.Todennäköisesti taalan vahvuushuippu on siis jo nähty. 

Euron lisäheikkeneminen taalaa vastaan vaatisi Mario-sedältä puheiden sijasta tällä kertaa tuhdin raha-panoksen sinkoonsa.

Sijoittajan kannalta heikkenevä taala voi pönkittää USA:n osakekursseja, mutta tuottoa heikentää eurosijoittajan mielestä huononeva vaihtokurssi. Samaa koskee käytännössä taalaa seuraavia valuuttoja, mm. Hing-Kongin taala. Parempi vaihtoehto positiotua tällaista tilannetta varten on lyopua suorista taala-määräisistä osakesijoituksista ja sensijaan suosiaa marginaalilla -"lainataaloilla" tehtäviä johdannaispositioita, esimerkiksi SP500-futuurit. 

Myös "turvalliset" Treasury-paperit ovat mielestäni nyt hyvin riskipitoisia. Jos talouskasvu osoittautuukin pessimististä nykynäkemystä vahvemmaksi tästä seuraa koronnousu josta aiheutuu pitkien valtionpapereiden omistajalle suuret tappiot.

Related Posts

Yhteiskunta

Korkea sosiaalinen kehitys luo onnellisuutta – ylläpitäminen vaatii vahvan talouden

Korkea sosiaalinen kehitys ennustaa Hannu Nummiaron mukaan onnellisuutta, mutta ylläpitäminen vaatii vahvan talouden. Onko Suomi ostanut onnellisuutta velkarahalla?

Maaliskuussa julkaistu maailman onnellisuusraportti nosti Suomen maailman onnellisimmaksi

Salkun rakenne Sijoittaminen

Osinkoyhtiöitä etsimässä osa 3

Tein Tenbagger-skriinerin pohjalta vastaavan osinko-osakkeiden skriinaamiseen.

https://dividend-dividend-buddy.lovable.app/

Tähän voi myös tehdä omia seurantalistoja (Watchlist) ja kohdassa Method selitetään toiminta tarkemmin. Skriinerinäytön ja Watchlistin voi viedä Exceliin jatkokäsittelyä

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Setä Samuli elää yli varojensa

Minuta tuntuu että osakepuolella tapahtuu vaihteeksi vähemmän kuin valuutta- ja velkakirja-puolella.

Valtiontalouden alijäämä on USA:ssa ollut melko tasaisesti 6% kansantuotteesta viimeiset 10 vuotta. Vaikka taloudella on