Omat Rahat Katsaus: Harvat työnhakijat ovat purppuraoravia
Talousodotuksia ohja tällä hetkellä (kuten yleensäkin) ennen kaikkea FED, ja mitä siellä rapakon takana tehdään ohjauskoroille ja muille talouden tukitoimille. Yksi päätöksiä ohjaava tekijä muiden joukossa on työmarkkinoiden tilanne. Työpaikoja oli USA:ssa huhtikuussa auki 11.4 miljonaa, ja 390.000 uutta työpaikkaa syntyi. Mutta jotkut asiantuntijat epäilevät että suuri osuus avoinna olevista paikoista on sellaisia joissa haetaan ”purppuraoravia” – työntekijöitä joilla on erittäin harvinaisia taitoja. Jotkut työnanatajat ovat oppineet pitämään tällaisia työpaikkoja auki, koskaan ei tiedä vaikka onnistaisi.
Jos merkittävä osuus suuresta määrästä auki olevista työpaikosta on purppuraoraville, työmarkkinat eivät käy aivan niin kuumina kuin näyttävät, eivätkä kaipaa lisää koronnostoja.
Jopa Elon Musk tuntuu odottavan nyt taantumaa. Teslalla on liikaa toimihenkilöitä ja näitä pitää vähentää 10%. Jotkut näkevät halun päästä eroon ylimääräisistä työntekijöistä myös Elonin aikaisemmassa ukaasissa että toimistolla pitää olla vähintään 40h viikossa tai työntekijän katsotaan itse irtisanoutuneen.
Myös JPMorganin Jamie Dimon näkee taloushurrikaanin olevan tulossa – ongelma on että kukaan ei tiedä onko se pieni puhuri vai luokan 5 supermyrsky.
Myös omat pienet kokemukset nostavat punasia lippuja. Eräs verkkokaupan pitäjä vastasi kysellessäni tilatun lintukylvyn perään että kauppa puutarhaornamenteissä on loppunut kuin seinään. Tavarat ovat ulkomailla keskusvarastossa, mutta tarpeeksi suurta kuormaa ei tunnu syntyvän.
Eräs FT:n kolumnisti kirjoitti hyvin että pörssejä ajavat ennenminkin hyvät kertomukset kuin kovat luvut. Parhaat kertomukset – usein sellaiset joihin mielellämme haluamme uskoa – ajavat pörssikursseja. Mieleeni tulee että yksi tällainen kertomus on että korvaamme vain fossiiliset polttoaineet uusiutuvilla ja kaikki elävät samalla tavalla kuin ennenkin (ehkäpä onnellisina elämänsä loppuun asti). Kaikille Teslan autot, katot pullolleen aurinkopaneeleita ja maa täyteen tuulivoimaa, ehkä vähän modulaarisia pienydinvoimaloita vielä höysteeksi, niin homma jatkuu kuten ennenkin.
Itse ajattelen että harvoissa tämä luokan mullistuksissa käy niin kuin toivomme. Entistä kalliimpiin sähköautoihin ei riitä liittiumia, ja entistä painavampina murjovat tiestä entistä enemmän pienhiukkasia terveytemme uhaksi. Sähköverkoissa on monessa maassa massiivisia pullonkauloja jotka haittavat tuulivoiman käyttöä. Vedyn valmistaminen elektrolyysilla on tehotonta.
Todennäköisesti yhteiskunta sopeutuu jollain muulla tavalla. Se voi olla kombinaatio sähköpyöristä, paremmasta julkisesta liikenteestä, etäkokouksista ja etätyöskentelystä. Sähköpyöriä odotetaan mailmassa olevan ensi vuonna jo 40 miljoonaa, kun sähköautoja on 9 miljoonaa. Sähköpyörät eivät ehkä ole ideaaliratkaisu lasten viemiseen päivähoitoon räntäsateessa, mutta moneen muuhun kyllä, varsinkin hieman lämpimämmissä maissa. Kuitenkaan en kuule kenenkään hypettävän sähköpyöräyhtiön osakkeita (onko sellaisia?). Tai katettu sähkömopo? Ehkä Musk on parempi tarinankertoja marsmatkoineen ja itseajavine autoineen. Ainakin minua viehättää ajatus että vihreä liikenneratkaisu pitäisi suurelta osin hoitaa vehkeellä joka on huomattasti keveämpi, ei painavampi. Lähikauppaan maitoa hakemaan ei ehkä tarvitse raahata mukanaan 3 tonnin painoista autoa.
Mailman suurista pörsseistä Lontoo on edelleen parhaassa vedossa 6.5% indeksinousulla, S&P 500 ja Tokio ovat molemmat lievästi pakkasella. Eurostoxx50 on n. 8% pakkasella ja Hongkong mataa edelleen -26% vuodentakaista alempana. Lontoota kannattelee raaka-aineyritysten suuri määrä.
Ehkä nyt todellakin varovaisuus on paikallaan. Osakkeita ei ehkä kannata myydä, mutta uusien sijoitusten tekemisen voisi keskeyttää. Ehkä ne aurinkopaneelit katolle ja ilmalämpöpumppu joita olet miettinyt jo vuosia olisivat nyt parempia sijoituksia kohoavilla energiahinnoilla.
Arvonmuutokset: Vuoden alusta -5.3%, alusta (27-05-2010) +179%
Minulle tuli mainitsemasi ilmalämpöpumppu. Sähkön kulutus suoralla sähkölämmityksellä varustetussa talossani putosi kolmanneksen. Oli kevään kannattavin investointi. 🙂