BIld av Tumisu från Pixabay

Omat Rahat Katsaus: Korkojen laskua odotetaan

Sijoittaminen Talous

Kun FED:in kyyhkyset lentävät, sonnit ryntäävät.  Viimeisimmässä kokouksessaan USA:n keskuspankki piti ohjauskorkoja paikallaan, mutta ennakoi noin 0.75% laskua vuodelle 2024 (Summary of Economic Projections, December 13, 2023). Tämä sai aikaan riemunkiljauhduskia markkinoilla:

FED ”Dot Plot”: Kukin piste kuvaa yksittäisen boardin jäsenen ohjauskoron todennäköisestä tasosta tulevaisuudessaa

Koronnousun aika on nyt monien mielessä siis ohi. Harvoja poikkeuksia lienee Japani, jossa korkoja ei ole edes nostettu nollatasolta. Seuraavaa kokousta odotellaan mielenkiinnolla – joko nollakorkojen aikakausi on ohi?

FEDin linjaukset saivat aikaan pörssiryntäyksen useimmissa merkittävissä indekseissä. S&P500 nousi jo yli 22% vuodentaiaseen verrattuna. Myös eurooppan ja japanin pörssit ovt nousseet vahvasti. Poikkeuksen muodistaa lähinnä Kiina ja Hongkong, sekä euroopassa jossain määrin Lontoo. Myös ”pelkoindeksi” VIX on alhaisimmalla tasolla ainakin vuoteen.

Valuutoissa taala on hieman heikentynyt, mikä onkin loogista jos odotusarvot USA:n korkotason heikkenemisestä pitävät paikkansa. Japanin jeni on vahvistuut selkeästi koska odotusarvo jeni- ja taala-korkojen eroista on kaventunut. Myös Ruotsin kruunu on vahvistunut selkeästi aikaisemmalta ”pohjamuta”-tasolta.

Näyttää siltä että odotettu laskusuhdanne on muuttunut ns. ”pehmeäksi laskuksi”. Ylikuumentunut talous saatiin jäähdyteltyä sopivasti ilman tuntuvaa taantumaa. USA:ssa kuluttajat kuluttavat ja palkat nousevat. Japanissa talous vetää ja uudistetun ”sijoitussäästötilin” odotetaan houkuttelevan säästäjien rahoja pois käteisestä pörssiin.

Ainostaan Kiinasta tulee negatiivisia talouslukuja. Xi painottaa edelleen kuuliaisuutta keskusjohdolle ja kansallista turvallisuutta enemmän kuin talouskasvua. Tämä on mielestäni nurinkurista, koska juuri heikko talouskasvu on selkein uhka turvallisuudelle.

Näyttää siis siltä että että vuodesta 2023 tuli sittenkin hyvien sijoitustuottojen vuosi ellei nyt viimeisinä päivinä tapahdu jotakin odottamatonta. Ja kaikki viittaa siihen että alkuvuosi 2024 jatkaa samaa rataa.

Ehkä näemme tässä uuden esimerkin siitä miten kaikkien odottama ongelma – taantuma – harvoin saa aikaan niin pahaa jälkeä kuin odottamaton tapahtuma.

Arvonmuutokset: Vuoden alusta  +13.8%, alusta (27-05-2010) +194%

 

Indeksifuturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1), FTSE (FFc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank

Salkkusivu jolla enemmän tietoja

Artikkelikuva: Tumisu / Pixabay

ohjauskorot

3 thoughts on “Omat Rahat Katsaus: Korkojen laskua odotetaan

  1. Sanot: ”Näyttää siis siltä että että vuodesta 2023 tuli sittenkin hyvien sijoitustuottojen vuosi”

    Noinhan se on jos puhutaan maailmalle sijoittavista ammattilaisista, sinun kaltaisistasi.

    Mutta entäs me tavikset? Meillä on suomalaisia osakkeita. Suomen indeksi on pudonnut tänä vuonna 8% ja osingot huomioidenkin on salkun arvo pudonnut ainakin 4%. Meillä on katkera pettymysten vuosi takana. Kestää vielä aikansa ennen kuin pystymme edes hyväksymään ja käsittelemään nämä pettymykset ja suremaan pois sen kaiken mitä sydämessä on.

  2. ”Omat Rahat Katsaus: Korkojen laskua odotetaan”

    Inflaation tippuminen on ”yllättänyt” markkinat positiivisesti.

    Lohtuna kotimaan sijoittajille on se, että Euroopan indeksifutuuri Eurostoxx50 (FESXc1) näyttää voivan hyvin ja olevan viimeaikoina pirteässä nousussa! Korkojen tippuminen onkin lähes varmaa myös Euroopassa, jota uhkaa taantuma vuonna 2024.

  3. Niin, keskittyminen Suomen pörssiin ei mitenkään pienennä riskiä, päinvastoin. Tällainen kotimarkkiharha taitaa olla melko yleinen. Mieluummin sitten jotakin mailmanindeksiä ETF:nä

Vastaa

Related Posts