Omat Rahat Katsaus: Kreikan valtionlaivan vanavedessä

Salkkusivu jossa enemmän tietoja

 

Arvonmuutokset: kaksi viikkoa +5.0%, Vuoden alusta -7.5%, 1 vuosi -13.3%

Yleistä:

Osakekurssikäyrät ja valuutat näyttävät tällä hetkellä sydänkäyrältä – pomppuja riittää. Markkinat seuraavat Kreikan Juu/Ei/Vaarinhousut-peliä välillä hurmioituneena, välillä syvimmässä epätoivossa. Epävarmuus jatkunee vielä kauan Italian odottaessa vuoroaan leijonan kidassa. Markkina-ajoitusta yrittävillä mahtaa olla hiki otsalla – taas yksittäisten päivien nousut (ja laskut) ovat olleet hyvin merkittäviä. Viimeisimpien uutisten mukaan sopu uudesta hallituksesta on Kreikassa löytynyt, mikä siivittänee osakekursseja ja laskee Saksan valtionvelan kysyntää maanantaina.

Minusta perusvire on kuitenkin yllättävän positiivinen mikä näkyy omankin salkun voimakkaasta toipumisesta – nyt voisi jopa olla nollatulos mahdollinen koko vuodelle.

Päätös pitää alaspainetut Hongkong-osakkeet valuuttakurssiohjauksesta huolimatta osoittautui oikeaksi, tällä kertaa 20% kurssinousu ei riittänyt 4 kovimman nousijan listalle. Kiinassa nähdään nyt merkkejä keskupankin rahapolitiikan muuttumisesta elvyttävämpään suuntaan. Samalla erot yritysten – jopa pankkien – välillä kasvaa. Raha on nyt melko kallista ja velkaisimpien yritysten tulokset kärsivät. Edes hongkongin "dim-sum" luottomarkkinat eivät ole välttämättä kaikille yrityksille suopeita. Kasvu kuitenkin jatkuu länsimaita nopeampana – nyt pitää vain valita yhtiöitä tarkemmin kuin ennen.

Jenkeissäkin kasvuu jatkuu, mutta hitaana. Työpaikat lisääntyivät lokakuussa vain 80000, mutta samalla korjattiin kahden edellisen kuukauden lukuja ylöspäin 102000. Fed rukkaa talousennusteitaan alaspäin, mikä nostaa lisäelvytyksen todennäköisyyttä.

Strategia:

Lisää kehittyvien maiden velkapapereita. Valuuttakurssit heiluvat niin paljon että poikkeama 100 päivän keskiarvosat täytyy olla melkoinen jotta sen perusteella kannattaa säätää salkkua – muuten voi valuuttakurssit olla jo jotain aivan muuta kun kauppa selvitetään kolmen päivän päästä. Kaikki valuutat ovat nyt +/- 2% neutraalivyön sisällä, jopa jeni, joten periaatteessa pitäisi hitaasti ajaa salkkua tasapainotilaan. Tämä tarkoittaisi kevennystä euroon ja puntaan ja lisäystä taalaan ja jeniin. Mutta niin kuin sanottua, ei hätäilyä. Valmiiksi voisi katsastaa ensi viikolla jotakin lupaavaa Tokion pörssistä – selvää on että ainakaan maan kulutuselektroniikka-jätiti eivät vakuuta. Sony ja Panasonic ovat pahassa puristuksessa kun Samsung vie ja japsit vikisevät.

Salkkutapahtumat:

Myyty: Entrepose Contracting: Q3 liikevaihto oli heikko, -34.5% verrattuna edelliseen vuoteen. Libyan tilanne tietenkin rokottaa "Shallow water operations" liiketoimintatoiminta-aluetta, mutta muutkin segmentit ovat  heikkoja projektiliiketoiminta-aluetta lukuunottamatta. Näkymät ovat myös viime vuotta heikommat. Ei mikään katastrofi tällä arvostustasolla mutta näyttää heikoimmalta osakkeelta eurosalkussa jossa keventämisen varaa. 

Uutena salkkuun: Aspocomp. Yhtiö on kuten olen jo aikeisemmin todennut saanut liiketoiminnan kannattavaksi. Myös Q3 -tulos vakuutti trendin jatkuvan. Vaikka alkuvuoden tulos sisältää kertaluonteisia eriä on on jatkuva liiketoimintakin mukavasti kannattavaa ja p/e jää tällä vauhdilla ensi vuonnakin alle 10.

Osinko: Olam, Ishares Peru, Shell, Wisdom tree Em market debt

Salkun Nousijat: Great wall motor (+32.2%), Dalian port (+24.1%), Bosideng (+21.3%), ICBC (+21.0%)

Salkun Laskijat: Supergroup Plc (-7.3%), Golden ocean (-4.3%), Santander (-3.5%)

ICBC Q3 tulos: Osakekohtainen tulos nousi Q3 2011 25% verratuna edelliseen vuoteen EPS 12 kk rullaava 0.6635 HKD. Tulosta nostavat korkeampi korkomarginaali ja palvelumaksut. "Huonojen" velkojen osuus on laskenut hieman ja on nyt tasolla 0.91% lainakannasta. Oman pääoman osuus hieman yli 10%. Voi olla että talouskasvu hidastuu Kiinassa, mutta ICBC:n tuloskessa se ei ainakaan vielä näy. Pankkia auttanee laaja konttoriverkosto jonka kautta saadaan melko halpaa talletusrahaa.

China Yurun Food: Yhtiö ilmoitti ennakkolaskelmien Q3 toiminnasta kertovat lahtausvolyymin laskeneen 4% samalla kuin lihatuotteiden myynti on laskenut 18%. Yhtiön voittn arvioidan laskevan 25% viimevuotiseen verrattuna. YHtiö kertoo tämän johtuvan huonosta julkisuuskuvasta ja uskoo vaikean tilanteen jatkuvan vielä jonkun aikaa. Aanalyytikot ovatkin laskeneet ennusteitaan ensivuoden osakekohtaiselle tulokselle 1 HKD pintaan. Kun kurssi on n. 12 HKD ei osake ole mielestäni yliarvostettu joskaan ei kovin halpakaan. Jatkaa toistaiseksi.

Great wall motor Q3 tulos: Varsin hyvä! Q3 EPS 0.27 RMB (0.21), liikevaihto +24%. Vaikka kasvu alkaakin hidastua ensimmäisen 9 kuukaden kovasta +77% tasosta ei nyt mistään varsinaisesta romahduksesta ole kyse. Kun p/e on n. 7 saa kasvu hidastuakin ilman että voisi harkita myyntiä.

Dalian port Q3 tulos: Kiinan suurimman vientisataman tulos on lievä pettymys: Q3 EPS 0.04 RMB (0.07), eli selvää laskua. Liikevaihto nousi 32% , eikä nyt ole kyse volyymien pienenemisestä, pikemminkin kustannusten noususta. Myös velkarahan hinta on nousussa mikä rokottaa tulosta. Vaikka tulos laskikin ei p/e -tasolla 8 ole mitään välitöntä myyntitarvetta. Markkinoilla oli selvästi odotettu huonompaa koska kurssi nousi voimakkaasti. Jatkaa toistaiseksi salkussa.

Sparebank 1 SR-Bank: Norjalaisen paikallispankin Q3 tulos oli (vain) lievä pettymys, mikä tänä päivänä pankkisektorilla on myönteinen uutinen. EPS laski 0.86 NOK (1.56). Sijoitustuotot olivat lähes nollassa, kun talletusten ja lainojen määr jatkoi kasvuaan 15% vauhtia. Omaa pääomaa oli 9.6% taseesta. Kun osakekurssi on n 45 NOK on ensi vuoden p/e arviolta 10. Piktän tähtäimen kasvulla 15% ei kovin huono. Jatkaa salkussa.

Digia Q3 tulos: Varsin kohtuullinen tulos: Liikevaihto 26 M€ (27), EPS ennen kertaluonteisia eriä 0.09€ (0.1€). Enterprise solutions liikevaihto nousi 18.7% kun mobile solution laski 34%. Molempien segmenttien liikevoitto oli positiivinen. Eiköhän nyt ole pahimmat saneeraukset takana. Jatkaa salkussa!

Hyödykeet:

Tapahtumat: Arvasinkin että alku oli liiankin helppo: Pitkänä ollut riisi laski ja sulkeutui  lievästi voitollisena 30-11. Koska pitkä treni ei ollut mihinkään muuttunut odottelin pari päivää ja avasin uudelleen pitkän position. Lasku kuitenkin lähti uudelleen käyntiin ja  uusi positio sulkeutui  stop lossiin -7% kohdalla. Tämä pyyhkäisi pois vanhat voitot ja suuuren osan auki olevien positioiden arvonnousun. Lievästi plussalla ollaan kuitenkin kaikenkaikkiaan.

avattu Long/Short laji sarja Avauskurssi Viimeisin kurssi Muutos
31/10/11 Short Milling Wheat May 2012 182.75 184.75 1.09%
18/10/11 Short Robusta coffee Mar 2012 1943 1845 -5.04%
04/10/11 Long Gold Feb 2012 1674.9 1757 4.90%

Kaiken kaikkian futuurikauppa on  tuottanut n. 0.2% tähän mennessä.

Valuutat:

Alla käytäntöni mukainen valuuttakurssikehitysgraafi, jossa verrataan valuutta/euro kurssia 100 pvä liukuvaan keskiarvoon. Positiivinen arvo indikoi valuutan aliarvostusta, eli ylipainoa sijoituksiin:

Tilanne 04-11:

  USD GBP AUD SEK HKD SGD NOK JPY
eur/valutta vs liukuva ka -1.81% -1.88% -1.32% -0.81% -2.05% 0.34% -0.44% -1.16%
Kurssimuutos 2 vko -0.76% -1.27% -0.75% -0.45% -0.89% -1.29% 0.11% 1.75%
Kurssimuutos 1 vko -2.60% -1.90% 0.52% 0.38% -2.52% -0.67% 0.82% 0.58%

 

Related Posts